Koiran Luonto

Kun koiran vie ulos vähintään kolme kertaa päivässä se tekee 1095 ulkoilua vuodessa. Vaikka tästä vähentäisi lomat poissa kotoa ja viikonlopun pidemmät ulkoilut metsässä saa niitä kotikulmien polkuja tallata melkoisen usein.

Taisto Terrierin ulkoilut ovat niin vaihtelevia meille molemmille kuin vain keksin. Viikonloppuisin on seikkailupäivä jossain lähiluontoa kauempana, arkena saatamme hypätä metroon tai ratikkaan ja kävellä pidempää reittiä kotiin. Välillä piilottelemme lelua puistossa, välillä Terrieri etsii nosework tuoksuja kivimuureista. Usein Terrieri saa päättää ulkoilun suunnan ja keston minun seuratessa perässä. Toisinaan ihmettelemme maailmaa puistossa ja syömme eväitä tai pyydämme ystäviä mukaan kävelylle. Piipahdamme kirjastoon, kahvilaan tai käymme torilla.

Samalla lähiluonnosta ja -kaduista on tullut minulle tärkeitä. Seuraan puiston kukkien kukoistusta, lempipuiden lehtien kasvua ja auringon valoa lehvästössä. Tiedän mistä kerätä vuohenputkea ja nokkosta salaattiin, missä citykanit ja siilit pitävät pesää. Kerään vaahteran lehtiä ja pudonneita oksia Terrierin puuhalaatikkoon sadepäivien varalle ja innostumme hiekka- ja multakasoista.

Silti välillä ulkoilu puuduttaa ja pitää keksiä jotain ihan muuta. Erityisesti näin vuoden pimeimpään aikaan.

Eräällä kävelyllä kävimme Sibelius monumentilla. Aiemmin turisteja kuhiseva puisto oli autio ja pääsimme Terrierin kera tutkimaan monumenttia tarkemmin. Samalla reissulla pohdin ihmisten tarvetta ikuistaa itsensä. Miten me ihmiset haluamme ottaa kuvia itsestämme turistikohteissa ja miten monessa kamerassa eri puolella maailmaa on kuva hymyilevästä turistista juuri tälläkin patsaalla. Mietin palaavatko ihmiset katsomaan kuvaa itsestään maailman nähtävyyksien edessä vai hukkuuko kuva somen pyörteisiin ikuistettuna välähdyksenä.

Seuraavalla viikolla huomasin lähipuiston patsaan saaneen kaulaansa kukkaseppeleen. Kävelin patsaan ohi päivittäin, mutta en ollut koskaan pysähtynyt ja katsonut patsasta. Tunnistin patsaan esittävän Mamatha Gandhia ja aloin muistella mitä tiesin hänestä. Aloin tarkkailla patsasta päivittäin. Miten valo ja varjot muuttivat patsasta, miten patsaan juurella oli usein kukkia ja kynttilöitä. Luin lisää Gandhista ja selvitin miksi patsas on lähipuistossamme.

Huomasin lisää patsaita reiteillämme. Aiemmin olin ohittanut ne varmistaen, ettei Terrieri nosta jalkaa kivipaaseille enkä ollut edes nostanut katsetta ylös itse patsaaseen. Edelleen pidin huolen, että Terrieri pissaa muualle, mutta nyt tähyilin myös itse teosta. Yritin keksiä minkä muistolle tai mitä kunnioittaen patsas oli tehty ja miltä aikakaudelta patsas oli . Usein sain googlata ensin patsaan nimen ja sitten patsasta esittävän henkilön ja vielä samaisen ihmisen elämän pääkohdatkin ja saavutukset.

Aloin samalla nähdä patsaita kaikkialla. Hieman unohdettuna kaiken keskellä graniittijalustoja, pronssimöykkyjä, moderneja värikkäitä rautamuodostelmia, betonia ja kierrätystä. Hyvin harvoin kukaan muukaan tuntui huomaavan patsaita saati ikuistavansa itseään patsaan kera.

Joten me ryhdyimme puuhaan. Nyt kerään sarjaa Terrieristä patsas selän takana. Terrieri ei ehkä ymmärrä miksi pyydän häntä istumaan kivipaasien eteen, mutta pitää uusista ulkoilureiteistä ja näin molemmat saavat uutta energiaa marraskuun iltoihin. Minä olen puolestani oppinut hurjasti lisää niin patsaista, kuvanveistäjistä, kuin ihmisistä ja tapahtumista, joiden muistolle patsaita on pystytetty.

Minkälainen ulkoilu sitten onkaan kullekin koirakolle me voimme aina valita onko lenkki pakkopullaa hartiat kireänä ja poissaolevana vai yhteinen seikkailu lähiympäristöön. Koiran ulkoilutus on toki aina koiran omaa aikaa päästä tarpeilleen ja nuuhkia tuoksuja, mutta ulkoilusta voi myös tehdä molempien päivän parhaan hetken. Retken, jolla ollaan läsnä yhdessä ja tutkitaan maailmaa.