Joulukalenteri / luukku 8

snapseed

Itsetehty joululahja koiralle! Lampaan villasta huovutettu pallo on kestävä, ekologinen lahja. Kaiken lisäksi villan huovuttaminen on lähes meditoivaa tekijälle.

Tarvikkeet:

Pallon sisusta. Voit kerätä esim. parittomat sukat hyötykäyttöön tai leikata vanhasta T-paidasta suikaleita ja keriä ne palloksi

Lampaan villaa. Lampurilta tai askartelukaupasta. Suosi luonnonvärejä, näin vältät turhia värjäysaineen jäämiä lelussa.

Mäntysuopaa

Pesuvati tai ämpäri

Sukkahousut

Pyykinpesukone

Teko:

Pyörittele sukista tai kankaasta pallon sisus. Riivi villasta ohutta harsoa ja asettele sitä pallon päälle. Kostuta kädet lämpimässä vedessä, saippuoi kädet ja pyörittele kevyesti villa pallon päälle. Lisää uusi kerros ja toista. Tee näin, kunnes villaa on reilusti pallon päällä, eikä sisus enää pilkota mistään. Veden tulee olla lämmintä, muttei kuumaa, jotta huopuminen on nopeampaa. Kun villa on takertunut kiinni voit työstää palloa isommin liikkein, pyörittele saippuakäsin palloa ja tunne villan tuoksu! Kun pallo on valmis laita se sukkahousuihin, solmi housut niin, että pallo pysyy sisällä ja pese sukkahousupallot pesukoneessa mahdollisimman kuumalla ohjelmalla. Näin villa huopuu tiiviiksi, koira ei saa palloa rikki ja mäntysuopa peseytyy pois.

Kuivata pallo ja anna koirallesi leikkiin.

Huomioithan pallon koon koiralle sopivaksi ja tarkkaile pallon kuntoa ja koirasi leikkiä!

Mari

Joulukalenteri / luukku 7

Lajityypillistä toimintaa – kaivaminen !

Ulkona, miten ihanaa 🙂

Tämän voi toteuttaa myös sisällä!  Vaatii omistajalta heittäytymistä. Meidän Reetta on kyllä super-ihminen 🙂

Kille on onnen poika !

IMG_1175 (2)
Tästä tuli hetkeksi meidän suursuosikki. Lääketuubit ovat usein pienessä pahvipakkauksessa. Piilotin kuivan kukkamulla sekaan pahvipakkausissa, joissa herkkuja. Puuhaa riitti. Huom! Turve ei saa mennä lattiakaivoon! Tämä virike vaatii siivoamisintoa. 🙂

 

Ihana räntäsadeulkoilu…?

Tänään satoi räntää, harmaata. Juuri se perustylsä, kaikkien inhoama sää lähteä mihinkään. Sentään viikonloppu, niin voi päivällä mennä ulkoilemaan.

Tiellä on märkää, kiviä, karheaa, kylmää…ehkä jopa suolaa….tiessä ei ole niin kivoja hajuja…autot metelöi…kura roiskuu….vain asfalttia….mustaa…kävelen hartiat kyyryssä…Mini menee korvat ”supussa” ja silmät viiruina. Se on ikään kuin sitä mieltä että mennään nyt tässä sitten kun ei kerran muutakaan jostain syystä tarjota. Se ei haistele, ei tutki, ei yksinkertaisesti tee mitään koiramaista. Koirien facebook ja alueuutiset jää tutkimatta. Sitä paitsi, kun maavara on 10 cm niin masu kastuu kurasta ihan eri tavalla, jotkut pitkäsääriset lajitoverit ei ehkä ymmärrä tätä seikkaa…

Mini ehdottaa pian polkua joka veisi metsään. Se pysähtyy, katsoo polkua ja sitten minua? mennään tuonne? Itsepintaisesti kävelen vaan eteenpäin. Havahdun ajatukseen, kuinka tyhmä oikeastaan olenkaan.  Ääääh, tottakai se ehdottaa polkua !! Olemmehan metsässä muutoinkin todella paljon, mitä väliä säällä on!? Fiksu koira. Metsässä tuuli ei tunnu niin paljon (tosin tuo maastonakki on kaiketi aina tuulen alapuolella… ) eikä myöskään sade tunnu niin paljoa. Tassujen alla on paljon mukavampia, pehmeitä asioita. Sammalta, jäkälää, lehtiä jne. Päästän Minin irti, näin molempien on helpompi itse valita mistä ja miten haluaa kulkea. Se on välittömästi kuin eri koira verrattuna tiellä kävelyyn. .

Nyt se menee korvat pystyssä ja koko olemus muuttui parissa sekunnissa. Miniä ei metsässä sää haittaa. Siellä pompitaan risujen, kiven ja oksien yli ihan intona. Se tekee spurtteja sinne ja tänne.  Hajuja on märässäkin metsässä, nenä nuuhkii tarkasti. Mennään jyrkännettä ylöspäin, mielestäni on liukasta….no eipä tunnu haittaavaan ainakaan Miniä. Mini on ylhäällä paljon ennen minua, odottelee ja tarkistaa että kai se oma ihminenkin sieltä tulee. Alkaa olemaan pieni hiki, siis minulla. Enpä ole säätä harmitellut sen jälkeen kun tultiin polulle ja metsään. Oikeastaan kiva raitis ilma ja erinomaista liikuntaa. Sadehan tekee hyvää hipiälle 🙂  Joten jatkamme ulkoilua metsässä ja poluilla, ylös ja alas, jännittäviä hajuja on tarjolla!  Yhden puunrungon kohdalla tehdään maksapasteija taiteilua, se onkin jo vakiojuttu ulkoilun yhteydessä ( ehkä jotkut lukijat ovat tämän huomanneetkin). Mini osaa sopivan tai tutun puunrungon kohdalla jo edottaa tätä juttua.

Ollaan jo tulossa kotiin päin. Molemmat ovat tyytyväisiä. Koiralle varmasti kiva ja reipas lenkki ihanassa metsässä. Itse sain raittiin ilman annoksen, liikuntaa ja hyvän mielen. Lämmin suihku tassuille, luu ja päiväunille.

Minä, tylsä ihminen olisin kävellyt pakollisen kierroksen harmaudessa tietä pitkin. Onneksi Mini ehdotti jotain ihan muuta ❤ se on ennenkin yllättänyt minut.

Kannattaa kuunnella ja tarkkailla näitä otuksia, he voivat olla monesti paljon meitä ihmisiä fiksumpia. Jos vain mahdollista, suostu ehdotukseen, mene perässä ja katso mitä tapahtuu. Kyllä ne tietää!

Taru & Mini

Räntäsateessa en tänään kuvannut, alla olevat videot on eri päivältä, samat paikat.

Metsä tuntuu tassuissa varmasti mukavammalta kuin kylmä, märkä, karhea asfaltti.

 

Alla video meidän perusjutusta ulkona: maksapasteijaa kantoihin ja runkoihin. Suosittelen lämpimästi ulkoiluohjelmistoon 🙂

Lisää vinkkejä ulkona virikkeistämisestä on tässä heinäkuisessa artikkelissa Ulkoagilityä herkuilla höystettynä

Lopuksi ansaitut yhteiset päikkärit  ❤

yhteiset päikkärit

 

Miten selvitä liikuntakiellosta tervejärkisenä?

Muutama viikko sitten Killellä todettiin harvinainen jänteen rasitusvamma. Hoitona liikuntakielto ja tulehduskipulääke sekä laserhoitokuuri. Liikuntakielto on energiselle koiralle todella raskasta. Kun kiinnostavat ja vaihtelevat lenkit muuttuvat vartin tai korkeintaan kahdenkymmennen minuutin pikalenkeiksi lähialueella, tuntuu kuin pettäisi koiran luottamuksen.

Liikkumattomuus saa aikaan turhautumista. Kille on oireillut mm seuraavasti: sen on vaikea rauhoittua lepäämään sisällä. Se  repii mattoja ja kaluaa huonekaluja. Mitkään luut eivät tähän auta, eikä luita sitä paitsi voi järjettömiä määriä antaakaan kun koira on liikkumaton.  Kille on alkanut haukkua muille koirille, jopa autosta. Se tuntuu olevan jatkuvasti repeämistilassa ja sitä on estettävä saamasta hepuleita niin sisällä kuin ulkonakin.  Pitkä remmi on vaihtunut lyhyeen ja tietenkin energia purkautuu myös kiskomisena ja jatkuvina pyrähdyksinä. Joka ikistä eläintä ja lintua olisi jahdattava ja tuntuu, että ulkosalla on joka puolella kummituksia, joita tuijotella. Urosten hajutkin saavat aikaan haukkumiskohtauksia. Ruoka ei maistu samalla tavoin kuin paljon reippaillessa, eikä ruuansulatuskaan toimi yhtä hyvin kuin paljon liikkuessa. Varmasti jollakulla toisella koirayksilöllä liikkumattomuus ilmenee toisin. Superenerginen koira on  luonnollisesti myös superturhautunut.

Olen yrittänyt helpottaa seuraavin pienin tavoin Killen elämää. Koetan tehdä ne lyhyetkin lenkit hyvin vahteleviksi, eli kiertelen  ja kaartelen lähialueilla aina eri suuntiin ja eri kaduilla. Yllättävän paljon tutkittavaa voi löytyä rakennusten kivijaloistakin, eli kaikki tutkmisen arvoinen käyttöön! Lämpimillä keleillä olen antanut Killen katsella ja haistella kotipihan nurmikolla istuen tai maaten  maailman menoa, jotta ulkonaoloaika pitenisi. Ruoan syötän lähinnä kongista, mutta Kille ei jostain syystä malta syödä kongia maate yhä vieläkään, jolloin kongia on pideltävä sille, jos haluaa sen syövän vammaa rasittamatta makuulla.  Jos joskus ajamme autolla, kuten laserhoitoon mennessä pidän ikkunaa auki, jotta sisään tulvisi mahdollisimman paljon tuoksuja. Nyt kun vamma on jo parempi, olemme myös ajelleet minilenkeillemme kauemmas kotoa. Lenkin pituus ei kasva mutta autoilusta ja uudesta paikasta tulee visävirikettä. Kille ei ole saanut etsiä asuntoon kätkettyjä nameja tai vaikka repiä laatikoita, koska perusvirikkeistäminen, jossa koira liikkuu, ei ole tullut kuuloon lepoaikana.

Sen sijaan olemme alkaneet opettelemaan värejä ja esineitä nimeltä. Harmi vaan Killeä ei motivoi hirveästi nami, joten aika hitaasti olemme edenneet. Pelkn namin kanssa Kille ei hirveästi viitsi pinnistellä. Temppujen opiskelu sujuisi paremmin jos palkinnoksi heittäisi superlelun tai sitä saisi kiskoa tai jos edes pystyisi heittelemään nameja, jotta treenistä tulisi vauhdikkaampi. Mutta kyllä se näinkin onnistuu.

Olemme siis opetelleet

  • keltaisen värin tunnistamista tarkoituksena opettaa vähitellen muutkin värit. Kannattaa aloittaa keltaisesta ja sinisestä, koska vihreää ja punaista koira ei ilmeisesti näe niin hyvin.
  • Peukun tunnistamista tarkoituksena nimetä myöhemmin muutkin sormet.
  • Ikeasta ostettujen pikku ukkojen tunnistamista aluksi muodon ja sitten myös värin mukaan. Tällä hetkellä keltainen ukkeli on jo aika hyvin hallussa. Nyt opettelemme sille nimen (Naksu) jolloin ukkeli alkaa olla vähitellen ärsykekontrollissa.
  • Suurena haasteenamme on esineen suuhun ottaminen ja pitäminen, koska Kille ei näe siinä mitään pointtia. 🙂

Koetin ottaa pädillä kuvia harkoistamme, mutta kuten aina lähinnä otokset ovat tällaisia:

IMG_5323

Tässä kuitenkin pari hiukan onnistuneempaa kuvaa:

IMG_5319
Kille on juuri valinnut keltaisen ukkelin. Nyt kun olka on kipeä, olen pitänyt mielummin ukkeleita ilmassa, mutta kuvaa varten laitoin lattialle.
IMG_5325
Kille on taitava valitsemaan keltaisen (oikeasti siis kansi on keltainen, ei oranssi) vaikka kannet ovat vierekkäin. Vaihtelen kansien paikka kädessä ja asemaa suhteessa koiraan.

 

Näistä iso osa on päättelykykyä vaativia tehtäviä, ja päättelykyky on Smart Dog – testin mukaan Killen heikoin alue. Ilman tätä Killen sairaslomaa olisin siis tuskin edes ryhtynyt tekemään tällaisia harjoituksia, joihin Killen motivaatio on aika heikko. Harkkojen suunnittelu ja tehtävien kokeilu on koiran kanssa ollut kuitenkin hauskaa, ja koira on ollut mielestäni yllättävän kiinnostunut erotteluharjoituksista. Emme siis missään tapauksessa unohda niitä sairaslomalle vaan jatkamme harjoituksia terveenä paremmin motivoivilla palkkioilla. Värierotteluun saa nykyään myös ostaa tarvikkeita, mutta aloittamaan pystyy samanlaisilla, mutta erivärisillä purkinkansilla, mukeilla tai vaikka napeilla.  Linkin takaa löytyviä muotoalustoja voi helposti tehdä ja tulostaa itse: kosketusalustat.

Lisäksi olemme tavallista enemmän loikoilleet ja lötkötelleet yhdessä. Kun Kille terveenä ollessaan lähinnä nukkui sisällä ja annoin sen olla rauhassa on se sairaslomallaan ollut paljon valveilla ja joko vain lötkötllyt tai nakerellut luuta kainalossani. Tämä on ollut tosi mukavaakin kurjuuden keskellä. Olen lukenut paljon!

Meillä on tätä kirjoittaessa viikko jäljellä sairaslomaa, sitten pitäisi käydä kontrollissa ja luonnollisesti nosta liikunna määrää pikkuhiljaa. On ihana saada taas palata pitkille retkillemme. Kuinka niitä kaipaa ja arvostaakaan nyt kun niille pääsy on estetty.  Kävelisin intona kunnon lenkin vaikka kaatosateessa Killen kanssa jos pystyisin.

Reetta

P.S: Laserhoito on ollut Killelle erinomaista ja hoitojen ansiosta Kille on saanut myös myönteisiä lääkärikokemuksia! Sairaslomamme hyvä puoli sekin!