Joulukalenteri/luukku 6

IMG_5062.JPGKaunista Itsenäisyyspäivää 100-vuotias Suomi!

Päivän kunniaksi kuvassa Hertta, joka on seiskarinkoira. Hertta on suomalainen hyljekoira.

Seiskari ei ole Kennelliiton tunnustama rotu, alkuperäiset seiskarin koirat hävisivät sotien tuoksinnassa ja hylkeenpyynnin vähetessä, mutta rotua on aktiivisesti pyritty luomaan uudelleen Seiskarikerhon toimesta.

Aikoinaan saaristossa hyvä hyljekoira oli korvaamaton apu saariston asukkaille. Koirat etsivät haukkumatta saaliin metsästäjälle ja kestivät pitkät pyyntimatkat ihmisten mukana.

Nykyään seiskarit ovat lähinnä seurakoiria, kuten Hertta, ja ovat ketteriä, sosiaalisia ja terävä aistisia, kuten Hertta!

Kotimaisia koirarotuja ovat suomenpystykorva, karjalankarhukoira, suomenajokoira, lapinporokoira ja suomenlapinkoira.

Itsenäistä Suomea on ollut rakentamassa myös koko joukko eläimiä, nämä eläimet ovat auttaneet meitä ihmisiä metsällä, kuljettaneet tavaroita ja meitä, vartioineet talojamme, tuoneet suojaa ja ravintoa, olleet osa arkeamme, silloin ja nyt. Yhdessä, eläimiä kunnioittaen, arvostaen ja tarpeet huomioon ottaen, voimme jatkaa yhteistä matkaa kohti tulevaa.

 

Kiitos Hertan kuvasta omistajalle, Tarja Pakulalle.

 

 

Ihana räntäsadeulkoilu…?

Tänään satoi räntää, harmaata. Juuri se perustylsä, kaikkien inhoama sää lähteä mihinkään. Sentään viikonloppu, niin voi päivällä mennä ulkoilemaan.

Tiellä on märkää, kiviä, karheaa, kylmää…ehkä jopa suolaa….tiessä ei ole niin kivoja hajuja…autot metelöi…kura roiskuu….vain asfalttia….mustaa…kävelen hartiat kyyryssä…Mini menee korvat ”supussa” ja silmät viiruina. Se on ikään kuin sitä mieltä että mennään nyt tässä sitten kun ei kerran muutakaan jostain syystä tarjota. Se ei haistele, ei tutki, ei yksinkertaisesti tee mitään koiramaista. Koirien facebook ja alueuutiset jää tutkimatta. Sitä paitsi, kun maavara on 10 cm niin masu kastuu kurasta ihan eri tavalla, jotkut pitkäsääriset lajitoverit ei ehkä ymmärrä tätä seikkaa…

Mini ehdottaa pian polkua joka veisi metsään. Se pysähtyy, katsoo polkua ja sitten minua? mennään tuonne? Itsepintaisesti kävelen vaan eteenpäin. Havahdun ajatukseen, kuinka tyhmä oikeastaan olenkaan.  Ääääh, tottakai se ehdottaa polkua !! Olemmehan metsässä muutoinkin todella paljon, mitä väliä säällä on!? Fiksu koira. Metsässä tuuli ei tunnu niin paljon (tosin tuo maastonakki on kaiketi aina tuulen alapuolella… ) eikä myöskään sade tunnu niin paljoa. Tassujen alla on paljon mukavampia, pehmeitä asioita. Sammalta, jäkälää, lehtiä jne. Päästän Minin irti, näin molempien on helpompi itse valita mistä ja miten haluaa kulkea. Se on välittömästi kuin eri koira verrattuna tiellä kävelyyn. .

Nyt se menee korvat pystyssä ja koko olemus muuttui parissa sekunnissa. Miniä ei metsässä sää haittaa. Siellä pompitaan risujen, kiven ja oksien yli ihan intona. Se tekee spurtteja sinne ja tänne.  Hajuja on märässäkin metsässä, nenä nuuhkii tarkasti. Mennään jyrkännettä ylöspäin, mielestäni on liukasta….no eipä tunnu haittaavaan ainakaan Miniä. Mini on ylhäällä paljon ennen minua, odottelee ja tarkistaa että kai se oma ihminenkin sieltä tulee. Alkaa olemaan pieni hiki, siis minulla. Enpä ole säätä harmitellut sen jälkeen kun tultiin polulle ja metsään. Oikeastaan kiva raitis ilma ja erinomaista liikuntaa. Sadehan tekee hyvää hipiälle 🙂  Joten jatkamme ulkoilua metsässä ja poluilla, ylös ja alas, jännittäviä hajuja on tarjolla!  Yhden puunrungon kohdalla tehdään maksapasteija taiteilua, se onkin jo vakiojuttu ulkoilun yhteydessä ( ehkä jotkut lukijat ovat tämän huomanneetkin). Mini osaa sopivan tai tutun puunrungon kohdalla jo edottaa tätä juttua.

Ollaan jo tulossa kotiin päin. Molemmat ovat tyytyväisiä. Koiralle varmasti kiva ja reipas lenkki ihanassa metsässä. Itse sain raittiin ilman annoksen, liikuntaa ja hyvän mielen. Lämmin suihku tassuille, luu ja päiväunille.

Minä, tylsä ihminen olisin kävellyt pakollisen kierroksen harmaudessa tietä pitkin. Onneksi Mini ehdotti jotain ihan muuta ❤ se on ennenkin yllättänyt minut.

Kannattaa kuunnella ja tarkkailla näitä otuksia, he voivat olla monesti paljon meitä ihmisiä fiksumpia. Jos vain mahdollista, suostu ehdotukseen, mene perässä ja katso mitä tapahtuu. Kyllä ne tietää!

Taru & Mini

Räntäsateessa en tänään kuvannut, alla olevat videot on eri päivältä, samat paikat.

Metsä tuntuu tassuissa varmasti mukavammalta kuin kylmä, märkä, karhea asfaltti.

 

Alla video meidän perusjutusta ulkona: maksapasteijaa kantoihin ja runkoihin. Suosittelen lämpimästi ulkoiluohjelmistoon 🙂

Lisää vinkkejä ulkona virikkeistämisestä on tässä heinäkuisessa artikkelissa Ulkoagilityä herkuilla höystettynä

Lopuksi ansaitut yhteiset päikkärit  ❤

yhteiset päikkärit

 

Laiska koira

instasize_171013101551Taisto Terrieri on oppinut rauhoittumisen taidon pennusta alkaen. Kun koirani saa riittävästi tekemistä: haistella ojanpohjia, hyppiä kivillä ja kannoilla, pieninä annoksina älypelejä, paljon rakkautta ja kehua, sopivasti liikuntaa ja monipuolista ravintoa sujuu rauhoittuminenkin helpolla. Kaikkien osa-alueiden tulee olla suurinpiirtein tasapainossa ja elämä hymyilee niin koiralle, kuin omistajallekin.

Olen jo aiemmin kirjoittanut Taisto Terrierin omista lenkeistä.  Koiran lenkillä Taisto Terrieri saa myös päättää lenkin rytmin, ei vain suuntaa. Koirani on oppinut, että tietyt kalliot, puistot ja penkit ovat niitä, joilla voi pysähtyä kesken kävelyn ja jäädä seuraamaan ohikiitäviä ihmisiä, eläimiä ja vain haistella tuulta. Koiran lenkillä voimme pysähtyä Taisto Terrierin valitsemille taukopaikoille, kunhan ne ovat turvallisia ja jotensakin järkevässä paikassa. Yksi lempipaikoista on pieni puistonsiivu, josta näkee vilkkaalle pyörä-ja kävelyteiden risteykselle.

Taisto Terrieri asettuu nurmelle makuulle, seuraa tarkkaavaisesti muita ohikulkijoita nenän käydessä villisti. Välillä koira painaa pään ruohoon, huokaisee ja sulkee silmät. Koira kerää energiaa ja nauttii ulkona tekemättömyydestä.

Minä seison vieressä ja saatan selata puhelimen kautta somea. Tässä hetkessä se on sallittua, vaikka muuten vältän puhelimen käyttöä ulkoillessamme. Vastailen myös ahkeraan ihmisten kommenteille ’laiskasta koirasta’ . Koira, joka makaa nurmella ei ole kaikkien mielestä suotava, koirassa täytyy olla joku vika! Varsinkin, kun rotu on terrieri, niidenhän kuuluu pomppia, vetää ja räyhätä!

Minusta koirani ei ole laiska. Nurmikolla makoilu on jossain hetkessä jopa väsyttävämpää kuin juoksulenkki. Taisto Terrierin nenä löytää uusia tuoksuja, silmät ja korvat seuraavat kulkijoita, iho tuntee nurmen, auringon, tuulen. Kaikki aistit toimivat kiivaasti ja keräävät informaatiota, jota koira käy läpi vielä illallakin olohuoneen sohvalla. Usein puistopysähdystä seuraakin unet, joissa Taisto Terrieri haukkuu, juoksee ja ynisee sohvalla.

Koiran kanssa ulkoilu on niin paljon muutakin, kuin kävely lyhyellä hihnalla ihmisen rinnalla. Koiran kanssa maailman voi nähdä kokonaan toisin, lähiluonto avautuu aivan uudella tavalla, ennen huomaamattomista kivistä tulee kiipeilyrata, joutomaista viidakkoseikkailu ja pienet puistonsiivut ovat oivia ohikiitävien tarkkailuun. Pensaat ovat täynnä erilaisia mönkijöitä, rannat kalan perkeitä ja lintuja löytyy pienistäkin lätäköistä. Koira ei niinkään ole lenkkeilykaveri, vaan opas näkemään maailma toisin.

mari

 

 

Heijastimet sinulle ja tassuttajalle !

Syksy !

Pimeä aika on jo alkanut, vaikka tuntuu että juuri äsken oli kesä.

Kirpakat syysilmat väriloistossaan ovat  ihania ulkoiluun.  Syksyllä aamut ja illat ovat jo hämäriä ja pimeitä.img_4451

Huomasin että illalla kahdeksan jälkeen ei enää näe kunnolla. Hämärää on myös aamuisin. Mini on pieni ja tumma koira, joten päätin heti kaivaa kaapeista kaikki näkyvyysvarusteet esille. En missään tapauksessa halua, että tuolle rakkaalle koirulille sattuu jotain pimeässä.

Heijastimissa enemmän on kerrankin parempi kuin vähemmän 🙂

Pyöräilijät ovat erityisesti antaneet kiitosta kauas näkyvästä valosta, joka on kiinni remmissä tai valjaissa. Se on sellainen josta saa valittua vilkkuvalon tai jatkuvan valon.  Meillä on käytössä tanskalainen Orbiloc / dual safety light. Se on kevyt, helppo laittaa remmiin tai valjaisiin ja voi käyttää myös pienellä koiralla.

Pyöräilijät näkevät valon kauempaakin! Varsinkin jos on pieni ja matala koira, se ei yksinkertaisesti vaan erotu kun vasta kohdalla.

Koiraa on myös helpompi seurata jos se on irrallaan. Koira saattaa olla ihan lähellä sinua, mutta et vain näe sitä ja huutelet sille turhaan. Nimimerkillä kokemusta on….hölmistynyt koira tökkää pohkeeseen että mitä sä nyt kailotat, mä olen ainakin ollut tässä jo hetken aikaa …:-)

Heijastimia on markkinoilla todella paljon. Yleensä remmit ja valjaat heijastavat, heijastinliivit, vilkkuvalot, valopannat. Myös heijastintarrat ovat käteviä, niitä voi kiinnittää mihin haluaa. Heijastin spray sopii esim. ulkotakkeihin sekä omistajalle että koiralle. Markkinoilla on nykyään huikeat määrät kaikkea ulkoiluun tarkoitettua, joten varmasti kaikille löytyy sopivat ja omannäköiset ja kokoiset.

Mieti käyttömukavuus, puettavuus ja toimivuus, koiran näkökulmasta.

Ajoneuvon näkökulmasta tiellä ei ole muita kuin ne, jotka näkyvät!

Käyttäkää heijastimia !   Olkaa kaikki näkyviä ja säihkyviä ❤

Minillä on heijastinliivi, heijastavat valjaat ja se punainen valo valjaissa, tuossa selässä.

heijastinliivi ja valo

Pimeässä ulkoilua….toivottavasti lumi tulee nopeasti tänä talvena!

 

 

 

 

 

Metsään!

 

IMG_4846On torstai ja iltalenkin jälkeinen hetki. Kaivan rinkan esiin lattialle Taiston haisteltavaksi.

Koira nuuhkii rinkkaa, siinä tuoksuvat varmasti monet yhteiset seikkailumme, ne, joita minä muistelen kuvien avulla. Nuotion savu, hellepäivän hiki, mäntymetsä, meren suola…

Nostan lattialle vaatepinon, Taiston pitkän hihnan, retkijuomakupin, vesilelun… Nyt koira jo aavistaa, tämä tarkoittaa uutta seikkailua! Silmä tarkkana jokaista liikettäni seurataan, jokainen rinkkaan laittamani tavara nuuhkitaan. Kyllä! Me molemmat lähdemme matkaan!

Rinkka on pakattu ja saa odottaa valmiina seuraavaan päivään.

Perjantaina töiden jälkeen haen kotoa koiran ja rinkan. Kävelemme rauhallisesti kohti asemaa, nousemme linja-autoon. Taisto tutkii sylistä maisemaa, ehkä pohtii minne olemme matkalla.. lopulta nukahtaa syliin.

Kun saavumme tutulle pysäkille koira on jo haistanut hetkeä ennen määränpään. Tänne! Pian nyt! Ulos!!

Nostan rinkan selkään, astumme metsäpolulle, Taisto ei tiedä kumpaa tekisi, nuuhkisi tuoksuja vai ottaisi juoksuaskeleita, molempia ei voi tehdä kerralla.

Astelemme metsään, olemme perillä!

 

Taiston retkivarusteet

-valjaat ja pitkä liina

-makuualusta

-makuupussi, jos yötä ulkona

-juomavettä ja juomakippo

-ravitsevaa hyvää ruokaa ja taukoeväät

-ensiapuvälineet

-pyyhe

-aurinkorasva ja hyttyskarkoitteet, myrkyttömät, tarvittaessa

-uimalelu

Kanttarellikurssilla

Kävimme viime kesänä kanttarelli -kurssin. Erinomaista nenätyöskentelyä ja hyödyllistä tekemistä sekä omistajalle että koiralle. Kurssi oli todella hyvä ja erittäin koiralähtöisesti toteutettu. Opin paljon uutta itsestäni ja koirastani 🙂

Kurssilla harjoiteltiin suhteen parantamista (hieno tapa aloittaa), kehu-sanan käyttöä, kanttarelliin tutustumista, luvalla etsimistä ja kuinka koira osoittaa löydetyt kanttarellit (istuen, seisaaltaan, haukulla, maaten).  Meillä sujui helposti tuo sienien etsiminen ja osoittaminen vaikka laitetiin vieraitakin esineitä joukkoon tai sienet oli piilossa kulman takana. Luvan odottaminen tuotti jonkin verran haastetta, sitä meidän tulee harjoitella muutenkin esim. ovien kanssa.

Mökillä kokeilimme oppimaamme. Metsässä on niin paljon enemmän haastetta kuin kurssitilassa! Täynnä  hajuja, kiinnostaako mokomat sienet jos joku muu haju on parempi. Muistaako koira mitä piti tehdä…..kokeilin niin että otin ensin itse löytämäni kanttarellin ja palkitsin kun kiinnostui siitä. Menimme apajille ja annoin opetellun ”etsi kanttarelli” -vihjeen ja niin vain löytyi hetken nuuskutuksen jälkeen kanttarelli !!! Whoohoo, teki mieli tuulettaa ja kiljua! Kehuin ihanaa sieni-metsästäjä-noutaja-mammansuperkoira-mäyrinkäistä erinomaisesta toiminnasta 🙂

En tiedä osataanko enää tänä kesänä, mutta ei sen niin väliä löytyykö kanttarelli tai kaksi, joka tapauksessa koiran kanssa yhdessä metsässä on super hauskaa seikkailla ja se on todella rentouttavaa molemmille. Jos koriin tulee vielä muutama kanttarelli paistinpannulle niin mikäs sen ihanampaa.

Vinkki: malta pakastaa pari sientä niin voit harjoitella niillä….tuoreita ei saa ihan milloin vain.

Tässä opettelua kuvina 🙂 Kiva kurssi kokonaisuus ja opitusta jää mukava yhteinen harrastus!

Kuten kaikessa toiminnassa tässäkin harjoittelussa täytyy muistaa pitää taukoja vaikka innostuukin aiheesta. Koira väsyy kun opitaan uutta ja nenää käytetään. Kurssilla harjoittelun lomassa pidettiin selkeitä taukoja koirien jaksamisen mukaan. Jokainen seuraa oman koiran jaksamista, koska kaikki ovat yksilöitä ja vain omistaja tietää (toivottavasti ainkain) milloin on liikaa, sopivasti tai liian vähän haastetta (tätä koiran jaksamis asiaa on hyvä seurata muutoinkin koiran elämässä). On tärkeä että koira saa ottaa välillä happea oppimisesta. Mielummin enemmän taukoja kuin vähemmän.

kanttareli -kurssia voi tiedustella tästä linkistä. Suosittelen lämpimästi !