Ruokakauppaan koiran kera?

Kesäkuun puolivälissä aamukahvit läikähtivät pöydälle, kun luin uutisen koirista ruokakaupassa. Uusi maa- ja metsätalousministeriön elintarvikehygienia-asetus sallii koirakon vierailun kaupassa ja kioskissa, joissa myydään elintarvikkeita, toki itse kauppias saa kieltää koirakot halutessaan. Olin niin hämmentynyt uutisesta, että tarkastin paristakin lähteestä onko se varmasti totta.

Olen ulkomaan lomilla kateellisena seurannut koiria omistajineen ruokakaupoissa ja samalla ollut kiitollinen kotimaan asennemuutoksista. Terrieri täyttää heinäkuussa 9 vuotta ja jo tänä aikana olemme kokeneet suuren muutoksen suhtautumisessa koiriin julkisissa tiloissa.

Saatamme nimittäin hyvinkin asua Suomen koiramyönteisimmällä alueella. Lähes jokainen lähiseudun kahvila, ravintola ja baari toivottaa koirat tervetulleiksi, samoin kirjasto, apteekki, ostoskeskukset ja tietysti julkiset kulkuneuvot. Terrieri on usein mukanani arjen menoissa ja tottunut asioimaan erilaisissa tiloissa. Onhan Terrierin ehdoton lempikohde ostoskeskukset, joiden tuoksumaailma huumaa koirani joka ikisellä vierailulla. Se, että pääsisimme nopeasti piipahtamaan myös ruokakaupassa olisi helpotus arkeemme ja erityisen huikeaa yhteisillä lomamatkoilla.

Me matkustamme Terrierin kera lähes aina kaksin ja julkisilla kulkuvälineillä. Useamman kerran lomaillessa olen tuskastellut kauppareissujen suhteen. Eräänkin kerran soitin Hangon kaikki ruokakaupat läpi ja kysyin onko mahdollista tilata ostokset etukäteen ja käydä kaupan ovella lunastamassa ne. Ei ollut. Sillä reissulla sain majapaikan ystävällisen naapurin pitämään Terrierille seuraa siksi aikaa, kun itse juoksin pikaisesti lähimpään kauppaan tekemään viikonlopun ruokaostokset.

En ikinä jättäisi Terrieriä, tai mitään muutakaan koiraa, kaupan eteen edes niihin ankeisiin lukollisiin koppeihin. En myöskään jätä Terrieriä uusiin majapaikkoihin yksin ennen kuin koira on kotiutunut tilaan. Mieluusti käytän paikallisia palveluja ja näin tuen alueen yrittäjiä, mutta käytännössä syön usein reissuissa kevyitä, kotoa asti mukana kannettuja pussiruokia. Onneksi koiraystävälliset ravintolat yleistyvät vauhdilla.

Uutisen kommenteissa moni, myös koiranomistajat, kommentoivat, ettei koira yksinkertaisesti kuulu kauppaan. Piste. Totta on, että läheskään jokainen koira ei osaa toimia tai viihdy julkisissa tiloissa. Kovat äänet, liukas lattia, vieraat ihmiset saattavat pelottaa koiraa. Koira ei ehkä ole tottunut kävelemään vierellä kauniisti tai on kovin haukkuherkkä.

Tässä kohtaa onkin koiran parhaiten tuntevalla omalla ihmisellä syytä harkintaan. Hänen vastuulla on joko pitää koira poissa kaupoista tai tutustuttaa koira pikkuhiljaa tilanteisiin ja tehdä kauppareissusta koiralle mieluinen seikkailu. Pikainen kauppareissu voi olla myös koiran arjen mukava sosiaalinen virike. Terrieri nauttii suunnattomasti, kun pääsee Redissä pyörähtämään omissa lempikaupoissaan. Namit ja rapsutukset kirjakaupassa, kukkakaupassa ja apteekissa takaavat, että koirani pyytää pääsyä näihin kerta toisensa jälkeen. Samalla ohimennen minä teen tarpeelliset ja tarpeettomat ostokseni.

Entä, jos koira kuolaa ja pissaa kaupan hyllyt? Toki se on mahdollista. Olen itsekin todistanut pennun pissaamisen lemmikkitarvikekaupassa, mutten koskaan nähnyt koiran pissaavan ruokakaupassa ulkomaan matkoillani tai kotimaan julkisissa tiloissa. Toivoisin, että ihmiset tuntisivat koiransa, eivätkä toisi merkkaavaa koiraa julkisiin tiloihin. Jälleen vastuu on ihmisellä, ennakoinnilla ja koulutuksella pääsee pitkälle, jos haluaa.

Sitten ovat allergiset. On varmasti vaikeaa elää maailmassa, joka on täynnä koirankarvaa ja -pölyä. Itselleni on edelleen suuri mysteeri miten kovin allerginen ei voi vierailla kirjastossa, jos siellä on käynyt koira, mutta voi lainata kotiin kirjan, joka on ollut neljä viikkoa koirataloudessa.

Nyt viimeisimmissä vaaleissa selvittelin myös oman alueeni äänestyspaikkaepäselvyyksiä. Minusta on ollut varsin outoa, että ennakkoäänestämään pääsee koiran kera, mutta varsinaisena vaalipäivänä samassa tilassa koirat ovat kiellettyjä eläinpölyyn vedoten. Sain keskusvaalilautakunnasta vastaukseksi sen, että ennakkovaaleissa tilaa hallitsee ja luo säännöt kirjasto, joka sallii koirat ja äänestyspäivänä noudatetaan yleisiä oikeusministeriön määrittämiä ohjeita, jotka koiran kieltävät. Jos olisin kovasti allerginen saattaisin olla käytännöstä yhtä hämilläni, kuin nyt koiranomistajana.

En siis millään jaksa uskoa, että satunnainen koira ruokakaupassa aiheuttaisi suuria ongelmia allergisille. Ehkä joillekin yksittäisille toki, mutta jos on kovin allerginen saattaa saada oireet minun vaatteissani kulkeutuvasta Terrierin hilseestä tai siitä opaskoirasta, joka jo nyt saa kaupassa vierailla.

Allergisia enemmän sympatiani saavat ihmiset, jotka pelkäävät koiria. Se, että joutuisin alituiseen pelkäämään kaupan hyllyn takaa yhtäkkiä eteeni ilmestyvää murhamiestä olisi stressaavaa ja saattaisin lopettaa kauppareissut tyystin. Onkin todella tärkeää, että jokainen koira on ihmisensä hallussa ja koirakon välit ovat hyvät. Kun me osoitamme ihmisille, ettei koira käyttäydy heitä kohtaan aggressiivisesti vaan on vuorovaikutuksessa meidän kanssa saamme ehkä vähän vastapuolen pelkoa laantumaan.

Epäilen vahvasti, ettei kovinkaan moni ruokakauppias salli koiria myymälässään ihan lähivuosina. En myöskään näe, että perheet rahtaavat perjantaisin lasten lisäksi koiran mukanaan viikonlopun ruokaostoksille. Mutta tosissaan toivon, että pienten turistipaikkojen lähikauppa sallii koiran pikaisen vierailun. Samoin toivon avarakatseisuutta lähikaupoiltani. Vegekauppa täällä Helsingissä ja ilmeisesti myös Turussa ehti ensimmäiseksi. Terrieri on tervetullut ostoksille mukaan ja näin rahani ohjautuvat jatkossa heille entistä varmemmin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s