Terrierin haavahoitoa

Meidän loppukesään on kuulunut isona osana haavahoidot. Ensin Terrierin poskessa ollut punkinpurema tulehtui ja sen jälkeen uintireissulla Terrieri astui, oletettavasti, lasinsiruun.

Olemme siis treenanneet urakalla ikävien toimenpiteiden tekoa ja sallimista.

Vanhakantainen ajattelutapa on ollut, että koiran pitää alistua kaikkiin toimenpiteisiin ilman koulutusta tai totuttamista, koska toimenpiteet ovat pakollisia ja ne pitää tehdä. Koiran parhaaksi. Ja totta onkin, että esimerkiksi kynnet pitää leikata, valjaat pukea ja haavat puhdistaa, mutta oleellinen ero entiseen on se, että koira totutetaan toimenpiteisiin ja koira saa kertoa koska on valmis.

Esimerkiksi erään koiran kynnet leikataan joka ikinen kerta väkisin koiran rimpuillessa vastaan ja toinen koira antaa omaehtoisesti tassun ja sallii kynsien leikkuun. Veikkaan, että jälkimmäinen koira luottaa huomattavasti enemmän omistajaansa ja elää, ainakin toimenpiteiden suhteen, hieman stressittömämpää ja miellyttävämpää elämää, kuin säännöllisesti väkisin toimenpiteeseen pakotettu koira.

Koiran totuttaminen kivuttomiin toimenpiteisiin on helppoa. Kynsisaksia pidetään esillä, koiraa palkitaan, kun saksia saa tuoda lähemmäs, kun sakset koskettavat tassua, lopulta kynttä ja leikkuuta. Tärkeää on edetä koiran tahtiin, tehdä koulutuksesta miellyttävää ja valita palkkiot, jotka ovat koiran mieleen. Mutta kivuliaita toimenpiteitä on vaikeampi harjoitella ja kertoa koiralle, että toimenpide on koiran parhaaksi ja kipu ohimenevää.

Etukäteen koiran voi totuttaa haavahoitoon ja haavojen sitomiseen, jolloin välineet ja tuoksut ovat koiralle tuttuja, kun ensiaputaitoja oikeasti tarvitaan. Koiran kanssa voi vaikka leikkiä haavan puhdistamista sohvalla ennen iltatoimia. Koira saa tutkia sideharsoja, nuuskutella haavanpuhdistusainetta puhdistuslapusta, koiran turkkia voi sipaista lapulla ja toisinaan voi kokeilla omia taitoja sitomalla koiran tassuun siteen sideharsosta. Kun välineet ja tarvikkeet ovat koiralle tuttuja ja itse toimii varmasti haavahoidon suhteen on paljon helpompaa ryhtyä tositoimiin tarpeen vaatiessa.

Olimme kesällä mökillä ja Taisto Terrieri asui tapansa mukaan järvessä. Koira hyppäsi aamulla veteen, käväisi päivän mittaan rannalla ja iltaisin houkuttelin koiran ylös järvestä sisälle mökkiin nukkumaan. Eräänä iltana nyppäsin koiran poskesta punkin ja puhdistin ihon pureman alueelta. Paluumatkalla junassa huomasin koiran raapivan poskea ja puremakohdan tulehtuneen. Aloitin haavan puhdistukset aamuin illoin kotimme kylpyhuoneessa.

Kutsuin koiran paikalle, istuimme lattialla, näytin haavanpuhdistustarpeet, mutta aloitin hieromalla Terrierin korvat, selän ja tassut. Kun olimme molemmat sopivan rentoja näytin uudelleen haavanputsauslapun ja koitin mahdollisimman nopeasti ja hellästi pyyhkiä posken ja jatkoin hierontaa. Taisto Terrieri ei pitänyt toimenpiteestä, mutta salli minun tehdä sen ollessaan tarpeeksi rauhoittunut ja levollinen.

Juuri kun poski oli parantunut ja Terrieri pääsi takaisin uimaan hän astui rantavedessä johonkin terävään. Mukava iltalenkki lähiluontoon sai ihan uuden suunnan, kun Terrieri linkutti kolmijalkaisena kotiin. Löysin takajalasta pienen, mutta kivuliaan, pistohaavan ja aloitimme uudelleen haavahoidot.

Tällä kertaa haava oli hankalammassa paikassa, kivuliaampi ja Terrieri oli selvästi saanut tarpeekseen kylpyhuoneen lattialla makoilusta. Kokeilin sohvaa, keittiönlattiaa, sänkyä, mutta yhteistä säveltä ei tuntunut löytyvän. Terrieri ei halunnut jalkaa hoidettavan. Haavan johdosta myös ulkoilut muuttuivat. Haava piti suojata siteellä ja tossulla, kävely oli hankalaa ja koira hoippui kolmijalkaisena kaduilla.

Aloimme viettää aikaa lähipuistossa. Terrieri jaksoi kävellä sinne, kävi tyytyväisenä viltille seuraamaan liikennettä ja nautti olosta ulkona ilman kävelyä. Ja antoi putsata haavan. Eli ulkona olo, muiden seuraaminen etäältä oli riittävä palkka siihen, että sain putsata haavan, sitoa sen uudelleen ja olin edelleen Terrierin silmissä kelpo ihminen. Saimme haavan paranemaan ja pääsimme lopulta takaisin normaaliin arkeen.

Näin jälkikäteen minä opin tuntemaan koiraani taas hieman paremmin haavahoitojen ansiosta. Jouduin miettimään uudelleen hoitotoimenpiteiden tekemisen Terrierin näkökulmasta. Miettimään, mikä on se riittävän hyvä palkkio keski-ikäiselle koiralle, jonka suurin intohimo on uiminen, jota ei voi kipeiden haavojen kanssa harrastaa. Se, että olisin itsepintaisesti pakottanut koiran kylpyhuoneessa haavahoitoon ei ehkä olisi tuhonnut yhteiselämäämme, mutta olisi ollut iso miinus minulle Terrierin silmissä. Olisimme molemmat inhonneet niin hoitotoimenpiteitä, toisiamme, kuin kylpyhuonettakin. Kun taas nyt vietimme aikaa yhdessä puistossa nauttien kesästä, ihmetellen muita liikkujia, syöden samalla hiukan herkkuja tassun sitomisen lomassa.

Avain tyytyväiseen yhteiseloon oman koiran kanssa on molemminpuolinen luottamus ja toisen tunteminen. Minä tiedän mikä motivoi Terrieriä, mikä saa niskavillat pystyyn ja mistä Terrieri nauttii. Terrieri taas luottaa, tai näin oletan ja toivon, minun olevan reilu, koira tietää tulevansa kuulluksi ja nähdyksi. Ja jos arjessa koemme haasteita yritän ratkoa ne niin, että molemmat ovat tyytyväisiä. Minä saan hoitaa haavan, mutta Terrieri suostuu siihen ilman pakkoa.

Ja nykyään meillä on aina mukana pienenpieni ensiapulaukku. Opin, että vahinkoja voi sattua myös ihan tavallisella arkilenkillä ja silloin haavasidontatarvikkeet helpottavat kotiintuloa huomattavasti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s