Parasta koiran kera juuri nyt

Tavallinen arki on parasta! Mutta tosinaan sekä koira, että ihminen kaipaavat uusia virikkeitä ja tapoja ulkoilla yhdessä. Kesällä on enemmän aikaa, ulkona on pidempään valoisaa ja ylipäätään luonto on huomattavasti kiinnostavampi, kuin marraskuun pimeydessä. Meidän vinkit kesäiseen ulkoiluun juuri nyt:

Kävelyt torille

Meiltä on kävelymatka vilkkaalle, koiramyönteiselle torille. Ihan parasta on herätä aamulla aikaisin ja kävellä nukkuvan kaupungin kaduilla aamuauringossa. Taisto Terrieri arvostaa katujen tuoksuja etenkin nyt, kun elämä on jälleen vilkastunut ja nuuskuteltavaa riittää jälleen betoniporsaissa, katukivetyksillä ja puistojen nurmella. Torilla meillä on vakikahvila, jonka tarjoilut ovat molempien mieleen. Kahvittelun, kuulumisten vaihdon ja viikon vihannesostosten jälkeen Terreri saa valita kotimatkan reitin. Toisinaan kävelemme suorinta reittiä, toisinaan valitsemme raitiovaunun ja toisinaan teemme seikkailun uusien katujen ja kujien kautta kotiin.

20200523_085156.jpg
Aamupuurolla torin laidalla.

Uinti

Muistan miten lapsena kesässä oli parasta uiminen. Nyt meidän talouden innokkain uimari on Taisto Terrieri, joka saattaa luulla olevansa oikeasti sulavaliikkeinen hylje. Uiminen on todella loistavaa liikuntaa koiralle ja hyvää vaihtelua hihnalenkeille. Yleiset uimarannat ovat koirilta kiellettyjä, muutenkin uimapaikan valinnassa kannattaa kunnioittaa niin muita eläimiä, kuin ihmisiäkin ja olla sopuisa ja muut huomioiva koiranomistaja. Uintiretkelle kannattaa varata pitkä, nopeasti kuivuva kevyt liina hihnaksi. Eikä ihmisen kannata pukeutua valkoisiin tai muuten vaaleisiin vaatteisiin, jotka imaisevat koiran ravistamat vedet itseensä nanosekunneissa. Parasta uiminen on, jos vesi on ihmisellekin tarpeeksi lämmintä ja veteen päästään yhdessä.

20200510_092930.jpg
Terrierin mielestä vesi EI ole kylmää. Ikinä.

Villiyrttien keruu

Villiyrtit ovat parhaimmillaan juuri nyt. Sen jälkeen, kun meidän perheessä ihminen ymmärsi ryteikköjen ja epämääräisten ojanpientareiden ruoka-aarteet on Terrieri ollut onnensa kukkuloilla tutkiessaan aivan rauhassa ojanpohjia, kaivaessaan tietään myyrien jäljillä ja piehtaroidessaan metsäneläinten tuoksuissa. Huolellinen punkkitarkastus on näiden retkien jälkeen enemmän kuin tarpeen.

20200504_161343.jpg
Toinen arvostaa kuoppien kaivuuta, toinen lehtien keruuta.

Uudet seudut

Olen jo aiemmin kertonut Taisto Terrierin omista lenkeistä, joilla koira saa päättää suunnan ja tahdin. Tänä vuonna Terrieri on jatkokehittänyt ulkoiluja ja nykyään hän saattaa kävelyttää minut jollekin lähikatujemme lukuisista pysäkeistä. Tällöin astumme sisään ensimmäiseen julkiseen kulkuneuvoon, joka kohdalle osuu ja matkustamme seikkailemaan uusille kulmille. Terrieri rakastaa tutkia uusia katuja ja niiden tuoksuja, ihmetellä puistoissa ohikulkevia ja tervehtiä uusia koiratuttavuuksia. Minä taas olen ihmetellyt aiemmin tuntemattomia lähiöitä, tutkinut karttoja, löytänyt uusia lempipaikkoja ja ennen kaikkea nauttinut yhteisestä seikkailusta, jota en olisi yksin keksinyt tai tehnyt.

20200510_091347.jpg
Matka kotiovelta tänne kesti reilut parikymmentä minuuttia.

Kahvilat

Kahvilat, kirjastot ja koiramyönteiset kaupat ovat iso osa arkeamme. Nyt, kun kevät on ollut poikkeuksellinen on ollut mielenkiintoista huomata, miten myös Taisto Terrieri on kaivannut sisään näihin. Olen useamman kerran houkutellut koiraani jatkamaan matkaa suljetun kahvilan oven takaa, tai välttänyt kulkemasta kirjaston ohi Terrierin kera. Se riemu, jonka koirassani näin, kun lopulta pääsimme lempikahvilamme sohvalle hetki sitten!

20200510_123631.jpg
Terrieri ei ymmärrä, miksi lempikahvilan ovi oli koko kevään auki, mutta sisään ei päässyt.

Ystävät

Myös Terrieri on kaivannut yhteisiä ystäviämme! Me ihmiset olemme hoitaneet kuulumiset kevään aikana puhelimessa ja erilaisissa appeissa , mutta koirat ovat saattaneet ihmetellä minne ne kaikki yhteiset kävelyt, kyläilyt ja retket katosivat. Nyt kun olemme uudelleen kokoontuneet ystävien kanssa viettämään aikaa on Terrieri on ollut sulaa vahaa ystäviemme edessä. Ystävät ovatkin edelleen olemassa! Ystävien asunnot ovat entisellään! Jopa Terrierin tietämät herkkukaapit ovat ystävien kodeissa kohdillaan ja antimet runsaat!

20200524_132853.jpg
Ystävät ovat edelleen olemassa!

 

 

Puistopäikkärit

Työpäivän jälkeen parasta on napata mukaan viltti, vesipullo ja Terrieri.  Lähipuistossa puolivarjossa on hyvä ottaa yhteiset torkut, nauttia auringosta iholla, tuulen vireestä ja onnellisena tuhisevan koiran läsnäolosta. Tässä hetkessä, juuri nyt.

20200525_181800.jpg
Ollaan ulkona koko kesä!

3 thoughts on “Parasta koiran kera juuri nyt

  1. Ihanaa lukea teidän yhteisistä seikkailuista, kahvioista ja luonnosta nautiskelusta. Minulle on pian puolivuotta täyttävä sileäkarvainen kettuterrieri, jonka kanssa vielä vasta harjoitellaan ulkona ja ihmisten ilmoilla rauhoittumista. Siihen on vielä matkaa, mutta jonakin päivänä mekin!

    Tykkää

    1. Kyllä, tämä kaikki on teilläkin edessä! Pentu-Taisto ei jaksanut pitkään rauhoittua kahviloissa, mutta iän ja taidon karttuessa edettiin pienin askelin. Ihanaa ensimmäistä seikkailukesää teille!

      Tykkää

      1. Kiitos rohkaisevasta kannustuksesta. Tänä aamuna juhannushiljaisessa torikahvilassa ajoittain nakinpalat jo kiinnostivat enemmän kuin varpuset, lokit ja muut ihmiset. Lopuksi jopa asettui itse makuulle rauhoittumaan melkein 20 sekunniksi. 🤩 Vähänkö olen onnellinen!

        Onko sulla jossain postauksessa, miten olette harjoitelleet rauhoittumista kodin ulkopuolella? Olisi kiva lukea kokemuksista nimenomaan reaktiivisen ja energisen terrierin kanssa. Painenkoirat on niin eri juttu.

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s