Nykyään puhutaan jo paljon lajin ja rodun tarpeista ja niiden huomioimisesta, mikä on loistavaa. Tiedämme, että koirien tulee saada kaivaa, haistella, olla sosiaalisia, liikkua vapaana ja leikkiä, mutta saako koira valita, ehdottaa ja tarjota käytöstä tai toimintaa?
Esimerkkejä Taisto Terrierin elämästä. Kun viime viikonloppuna annoin terrierin päättää lenkin suunnan ja tahdin kävelimme hyvin reippaasti junavarikolle. Emme ole ikinä ennen paikassa käyneet, en edes tiennyt moisesta, mutta koira oli onnensa kukkuloilla nuuhkiessaan tuoksuja ja kaivaessaan lunta. Koira oli taatusti tyytyväisempi ja väsyneempi tullessamme kotiin, kuin jos olisimme kiertäneet minun suunnittelemani reitin. Samoin jos terrieri saa valita ruoka syödään mieluummin munakennosta tai pahvilaatikosta kuin kupista.

Me ihmiset olemme vastuussa koirasta, meidän tulee taata, että koira osaa olla, ei ole vaaraksi itselle tai muille, mutta meidän tulee antaa koiralle myös vapauksia olla oma itsensä. Koira, joka ei ikinä saa päättää tai valita mitään kadottaa aloitekykynsä ja muuttuu passiiviseksi. Joku saattaa tietysti arvostaa koiraa, joka kotona pysyttelee pedissä, eikä tee mitään ilman käskyä, mutta itse riemuitsen terrierin oivalluksista ja aloitekyvystä.
Ja tietenkään tämä ei tarkoita, että koira holtittomasti määrää marssijärjestyksen. Jos Taisto Terrieri saisi päättää viettäisimme kaikki talvipäivät ostoskeskuksissa, saattaisimme jopa muuttaa sellaiseen. Ja sehän olisi haastavaa. Mutta olisi myös todella tylsää, jos en ikinä veisi koiraa seikkailemaan käytäville ja lasiseinäisiin hisseihin, joihin hän niin hinkuu. Koska tiedän koirani suuren innon käytän tätä jopa hieman hyväksi. Visiitti kauppakeskuksessa väsyttää koiran, joten teemme vierailuja viikonloppuisin aamupäivällä, jos minulla on suunnitelmia illaksi ilman koiraa. Ja näin olemme molemmat saaneet vaikuttaa päivän kulkuun ja olemme tyytyväisiä.

Oman koiran mieltymyksissä pääsee helposti alkuun tarjoamalla koiralle vaihtoehtoja. Aseta koiran eteen muutama lelu ja katso minkä koira valitsee, voit jopa antaa koiran valita kaupassa mieleisensä lelun. Tai ruokailun yhteydessä tarjoa koiralle maistelulauta ja seuraa mitä koirasi syö mieluiten. Tai syökö koirasi mieluummin terrierin tapaan itse saalistamalla vai kupista. Tai minkälaisen ulkoilun koirasi valitsee.
Saatat huomata, että antamalla koiran valita koirasi itseluottamus kasvaa, koirastasi tulee ehkä iloisempi ja vapautuneempi. Koira saattaa omaehtoisesti alkaa tarjota toimintaa. Meillä muutama kesä sitten terrieri näki ystävämme supp lautailemassa ja koira oli heti myyty. Kun ystävä ja koira viilettivät pitkin järveä oli minunkin pakko uskaltautua mukaan ja nyt meillä on uusi yhteinen harrastus. Ilman Taisto Terrieriä en välttämättä olisi kokeillut lautaa ja moni hieno seikkailu olisi jäänyt tekemättä. Anna siis koirallesi mahdollisuus vaikuttaa arkeenne ja heittäydy mukaan.