Ennakoiva terveydenhoito

Taisto Terrieri täytti kesällä jo 6 vuotta! Vaikka parsonit ovat melko terve rotu ja useat elävät reippaasti yli 10-vuotiaaksi olen päättänyt aloittaa koiran vuosittaiset terveystarkastukset nyt, jotta mahdolliset sairaudet löydetään ajoissa.

Olen melko varma, että löytäisin nopeasti muutokset terrierin kehossa, turkissa tai ihossa. Minulla on tapana käydä Taisto Terrierin keho käsillä läpi lähes päivittäin sohvalla kölliessämme. Silittelen hitaasti turkin, tarkastan tassut, kurkistan korviin ja suuhun. Näin tunnen ja näen heti mahdolliset muutokset kivut jäsenissä tai oudot patit ja nirhaumat. Muutaman kerran vuodessa käytän terrierin kehonhuollosta niin hierojalla kuin osteopaatilla , jotta mahdolliset lihasjumit pysyvät poissa. 

Koirat ovat kuitenkin loistavia peittelemään kipua. On pelottava ajatus, että Taisto Terrierillä olisi kipuja jonkin sairauden vuoksi, enkä tunnistaisi oireita. Oman koiran ulkonäköön ja liikkeisiin tottuu arjessa, joten ulkopuolisen mielipide koiran terveydestä on tämänkin vuoksi tärkeä.

Mahdolliset vaivat tai sairaudet saattavat myös olla helpommin hoidettavissa, jos ne löydetään heti puhkeamisen alussa.  Vuositarkastusten avulla saan käsityksen terrierin terveyden tilasta pidemmältä ajalta ja pienetkin muutokset testeissä näkyvät siis heti.

Taisto Terrierin ikätarkastuksessa koiran terveys käytiin läpi tutun eläinlääkärin kera. Arvostan hyvää, tuttua, luotettavaa eläinlääkäriä! Hän tuntee meidät, tuntee koiran historian ja ymmärtää myös minua. Kun löydät hyvän eläinlääkärin, hierojan tai muun ammattilaisen pidä hänestä kiinni! Hän on kultaa arvokkaampi osa koirasi hyvinvointia.

Terveystarkastus kesti reippaasti yli puoli tuntia ja sisälsi kaikki perusasiat. Suun, silmien ja korvien tarkastuksen, sydämen ja keuhkojen kuuntelun, veri- ja virtsanäytteet, liikuntakyvyn ja lihasten tarkastelun, painonhallinnan ja yleisen jutustelun ikääntymisen merkeistä ja koiran terveyden ylläpidosta.

Lopputuloksena Taisto Terrieri on täysin terve, tosin syksyn sateiden myötä painoa pitää tarkkailla hiukan tarkemmin ja ruoka-annosten suuruutta tarkastella kriittisesti. Taisto Terrieri kuluttaa hurjasti enemmän kesällä vesipetona ja painon nousu ennen lumien tuloa on joka vuotinen harmi. 

Meille vuositarkastuksista tuli näin uusi rutiini kehon-ja hammashuollon rinnalle. Toivon, että maksan vielä vuosia siitä, ettei koirani terveydentilassa ole muutoksia. 

Terveyden ylläpitoon voi vaikuttaa myös arjen valinnoilla. Ruuan puhtaus ja laadukkuus on ehkä tärkein tekijä. Jos koira syö kovin ravinneköyhää tai muuten sopimatonta ruokaa alttius sairastua kasvaa.  Meidän kotimme ovat täynnä erilaisia kemikaaleja, koirat altistuvat niille siinä kuin me ihmisetkin. Jos esimerkiksi koira makoilee paljon sohvalla, joka on kyllästetty home-, palontorjunta-ja muilla aineilla näillä saattaa olla vaikutuksia koiran terveyteen. Tai sillä, minkälaisella pesuaineella pesemme lattiat, joilla koira tassuttelee tai sillä, mistä materiaaleista koiran lelut on tehty. Pitkittynyt stressi saattaa myös altistaa sairastelulle tai yksipuolinen liikunta. 

Vuositarkastusten välissä Taisto Terrierin terveyden ylläpitoon kuuluu mm. monipuolinen ravinto, muutamalla lisäravinteella maustettuna, riittävä, turvallinen lepo, vaihteleva liikunta, sopivasti jänniä leikkejä ja seikkailuja ja hurjasti rakkautta ja yhdessä puuhailua. On koiran elämän pituus lyhyt tai pitkä, se on taatusti täynnä koiramaista puuhaa ja iloa! 

 

 

 

 

 

Kun anaalirauhaset vaivaavat

MITKÄ IHMEEN ANAALIRAUHASET?

Koiran peräaukon molemmin puolin sijaitsevat pienet pussit, joiden sisällä anaalirauhaset tuottavat voimakkaalle tuoksuvaa nestettä. Tuo neste toimii koiran nimimerkkinä ja se tuoksuu myös ulosteissa.

Anaalirauhasten huono tyhjeneminen tai tulehdukset ovat yllättävän alihoidettu vaiva. Koiralle täydet anaalirauhaspussit aiheuttavat erityisen epämiellyttävän paineen tunnun ja lopulta kovaa kipua ja tulehduksen. Pussit eivät tyhjene millään muulla tavoin kuin puristumalla ulosteen mukana, ja rauhanen tuottaa uutta nestettä, vaikka  pussit ovat täynnä.

Osalla koirista rauhaset tyhjenevät helposti jopa lämpöisellä vedellä suihkuttaessa lenkin jälkeen ja ne on myös helppo hellävaroin puristaa tyhjiksi. HUOM! JOS EPÄILET ANAALIRAUHASTEN TULEHTUNEEN, ÄLÄ PURISTA ITSE! Oikeaoppinen puristaminen kannattaa opetella eläinlääkärin kanssa. Eläinlääkäri osaa myös neuvoa toimenpiteessä tarvittavan hygienian. Lääkäri näkee tietysti aina rauhasnesteestä tarkimmin sen kirkkauden. Samea rauhasneste indikoi tulehdusta. Neste tuoksahtaa aina aika ikävälle ihmisen nenään.

ANAALIRAUHASVAIVASTA KÄRSIVÄ KOIRA EI AINA LAAHAA TAKAPUOLTAAN

Kille-koirallani  on ahtaat rauhastiehyet ja anaalirauhaspussit sijaitsevat melko syvällä. Tämä saa aikaan sen, että rauhasneste ei pääse kunnolla purkautumaan.  Lisäksi Kille syö huonosti nappulaa, josta se saisi kuitua. Se ei myöskään latki vettä erityisen innokkaasti. Aluksi en edes tunnistanut vaivaa, sillä Kille ei laahaa takapuoltaan maata vasten.  Sen sijaan  se vaivan ilmaantuessa pyörähtelee silloin tällöin muutaman kerran ympäri takapäätä tavoitellen ja nuolee peräaukkoa.

TÄMÄ ON TÄRKEÄÄ; KAIKKI KOIRAT EIVÄT SIIS TODELLAKAAN ANAALIRAUHASTEN VUOKSI LAAHAA TAKAPUOLTAAN TAI KUN NE NIIN TEKEVÄT NE OVAT JO TODELLA TUSKAISIA. Kannattaa kiinnittää huomiota myös tällaisiin merkkeihin: koira ei istu mielellään, se pitää häntää oudosti kohollaan, se alkaa nuolla jotain kehon kohtaa, vaikka tassuja pakonomaisesti, se tuijottelee peräpäätä, peräpää haiskahtelee. Olen myös miettinyt voiko Killen sohvan ja sängyn kuopimistarve liittyä anaalirauhasiin. Mitä pidemmälle tilanteen päästää, sitä kivuliaampaa tyhjennyskin koiralle on. Anaalirauhaset saadaan aivan tyhjiksi ja puhtaiksi vain rauhoituksessa huuhtelemalla.

PORKKANARAASTEESTA KUITURUOKAAN 

Killen anaalirauhasvaivoihin on koetettu löytää erilaisia ratkaisuja.  Aloitin siitä, että raastoin Killelle porkkanaa ruuan sekaan. Tämä voi olla tosi näppärä konsti jollekin koiralle!  Joissakin lemmikkieläinkaupoissa myydään myös porkkanapellettejä, jos jatkuva raastaminen  alkaa ”raastaa”. Kauralesettä voi myös kokeilla.

Meillä nämä ”normikonstit” eivät riittäneet. Nyt kokeilemme runsaskuituista valmisruokaa, Royal Caninin Fibre responsea. Se tuntuu jonkin verran helpottavan tilannetta. Jatkamme tätä kokeilua vielä hiukan pidempään. Kuitupitoisen ruuan lisäksi annan vain pienen määrän lihaa, kalaa tai lintua, sen verran että saan annettua Killelle sen tarvitsemat nivelravinteet. Nappulan mukana ne jäävät nimittäin syömättä.

Uutena mielenkiintoisena tuotteena on markkinoille vastikään ilmestynyt ruuansulatusta tukeva koirien ja kissojen kuituvalmiste  Fibor. Siitä on hyötyä muuhunkin: koirille, jotka kärsivät toistuvasta ripulista, suolistotulehduksesta tai toisaalta ummetuksesta. Koiran suolisto tarvitsee kuitua siinä missä ihmistenkin. Jos koiran suolen sisällössä on liian vähän nestettä ja kuitua voi seurauksena olla suoliston toimminan häiriöitä ja lopulta myös anaalirauhasvaivoja. On kuitenkin oltava tarkkana: liiallistakin kuidunsaantia on varottava.  Kannattaa kokeilla, mikä sopii omalle koiralle parhaiten: paremmin sulava ruoka vai kuidun lisääminen.

Killen on siis mahdollisuus kokeilla vielä Fibor-valmistetta yhdistettynä muuhun ruokaan. Jos sekään ei auta, on viimeinen hoitokeino rauhasten poisto leikkauksella.  Pidetään peukkuja että selviäisimme ilman, sillä kaikki turha kipu ja leikkaukset ovat tietenkin ei-toivottavia. Tässä kohtaa ihana  eläinlääkärini kuitenkin lohdutti minua sanoen että koirien kipulääkitys on kehittynyt paljon ja näin toipilasaikakin on helpompaa.

IMG_5591
Ilman anaalivaivoja elämä on leppoisaa.

P.S.

Monipuolinen, riittävä liikunta  tukee myös anaalirauhasten toimintaa. Siis hus pois kävelytieltä ja metsään! 🙂

 Reetta

 

Miten selvitä liikuntakiellosta tervejärkisenä?

Muutama viikko sitten Killellä todettiin harvinainen jänteen rasitusvamma. Hoitona liikuntakielto ja tulehduskipulääke sekä laserhoitokuuri. Liikuntakielto on energiselle koiralle todella raskasta. Kun kiinnostavat ja vaihtelevat lenkit muuttuvat vartin tai korkeintaan kahdenkymmennen minuutin pikalenkeiksi lähialueella, tuntuu kuin pettäisi koiran luottamuksen.

Liikkumattomuus saa aikaan turhautumista. Kille on oireillut mm seuraavasti: sen on vaikea rauhoittua lepäämään sisällä. Se  repii mattoja ja kaluaa huonekaluja. Mitkään luut eivät tähän auta, eikä luita sitä paitsi voi järjettömiä määriä antaakaan kun koira on liikkumaton.  Kille on alkanut haukkua muille koirille, jopa autosta. Se tuntuu olevan jatkuvasti repeämistilassa ja sitä on estettävä saamasta hepuleita niin sisällä kuin ulkonakin.  Pitkä remmi on vaihtunut lyhyeen ja tietenkin energia purkautuu myös kiskomisena ja jatkuvina pyrähdyksinä. Joka ikistä eläintä ja lintua olisi jahdattava ja tuntuu, että ulkosalla on joka puolella kummituksia, joita tuijotella. Urosten hajutkin saavat aikaan haukkumiskohtauksia. Ruoka ei maistu samalla tavoin kuin paljon reippaillessa, eikä ruuansulatuskaan toimi yhtä hyvin kuin paljon liikkuessa. Varmasti jollakulla toisella koirayksilöllä liikkumattomuus ilmenee toisin. Superenerginen koira on  luonnollisesti myös superturhautunut.

Olen yrittänyt helpottaa seuraavin pienin tavoin Killen elämää. Koetan tehdä ne lyhyetkin lenkit hyvin vahteleviksi, eli kiertelen  ja kaartelen lähialueilla aina eri suuntiin ja eri kaduilla. Yllättävän paljon tutkittavaa voi löytyä rakennusten kivijaloistakin, eli kaikki tutkmisen arvoinen käyttöön! Lämpimillä keleillä olen antanut Killen katsella ja haistella kotipihan nurmikolla istuen tai maaten  maailman menoa, jotta ulkonaoloaika pitenisi. Ruoan syötän lähinnä kongista, mutta Kille ei jostain syystä malta syödä kongia maate yhä vieläkään, jolloin kongia on pideltävä sille, jos haluaa sen syövän vammaa rasittamatta makuulla.  Jos joskus ajamme autolla, kuten laserhoitoon mennessä pidän ikkunaa auki, jotta sisään tulvisi mahdollisimman paljon tuoksuja. Nyt kun vamma on jo parempi, olemme myös ajelleet minilenkeillemme kauemmas kotoa. Lenkin pituus ei kasva mutta autoilusta ja uudesta paikasta tulee visävirikettä. Kille ei ole saanut etsiä asuntoon kätkettyjä nameja tai vaikka repiä laatikoita, koska perusvirikkeistäminen, jossa koira liikkuu, ei ole tullut kuuloon lepoaikana.

Sen sijaan olemme alkaneet opettelemaan värejä ja esineitä nimeltä. Harmi vaan Killeä ei motivoi hirveästi nami, joten aika hitaasti olemme edenneet. Pelkn namin kanssa Kille ei hirveästi viitsi pinnistellä. Temppujen opiskelu sujuisi paremmin jos palkinnoksi heittäisi superlelun tai sitä saisi kiskoa tai jos edes pystyisi heittelemään nameja, jotta treenistä tulisi vauhdikkaampi. Mutta kyllä se näinkin onnistuu.

Olemme siis opetelleet

  • keltaisen värin tunnistamista tarkoituksena opettaa vähitellen muutkin värit. Kannattaa aloittaa keltaisesta ja sinisestä, koska vihreää ja punaista koira ei ilmeisesti näe niin hyvin.
  • Peukun tunnistamista tarkoituksena nimetä myöhemmin muutkin sormet.
  • Ikeasta ostettujen pikku ukkojen tunnistamista aluksi muodon ja sitten myös värin mukaan. Tällä hetkellä keltainen ukkeli on jo aika hyvin hallussa. Nyt opettelemme sille nimen (Naksu) jolloin ukkeli alkaa olla vähitellen ärsykekontrollissa.
  • Suurena haasteenamme on esineen suuhun ottaminen ja pitäminen, koska Kille ei näe siinä mitään pointtia. 🙂

Koetin ottaa pädillä kuvia harkoistamme, mutta kuten aina lähinnä otokset ovat tällaisia:

IMG_5323

Tässä kuitenkin pari hiukan onnistuneempaa kuvaa:

IMG_5319
Kille on juuri valinnut keltaisen ukkelin. Nyt kun olka on kipeä, olen pitänyt mielummin ukkeleita ilmassa, mutta kuvaa varten laitoin lattialle.

IMG_5325
Kille on taitava valitsemaan keltaisen (oikeasti siis kansi on keltainen, ei oranssi) vaikka kannet ovat vierekkäin. Vaihtelen kansien paikka kädessä ja asemaa suhteessa koiraan.

 

Näistä iso osa on päättelykykyä vaativia tehtäviä, ja päättelykyky on Smart Dog – testin mukaan Killen heikoin alue. Ilman tätä Killen sairaslomaa olisin siis tuskin edes ryhtynyt tekemään tällaisia harjoituksia, joihin Killen motivaatio on aika heikko. Harkkojen suunnittelu ja tehtävien kokeilu on koiran kanssa ollut kuitenkin hauskaa, ja koira on ollut mielestäni yllättävän kiinnostunut erotteluharjoituksista. Emme siis missään tapauksessa unohda niitä sairaslomalle vaan jatkamme harjoituksia terveenä paremmin motivoivilla palkkioilla. Värierotteluun saa nykyään myös ostaa tarvikkeita, mutta aloittamaan pystyy samanlaisilla, mutta erivärisillä purkinkansilla, mukeilla tai vaikka napeilla.  Linkin takaa löytyviä muotoalustoja voi helposti tehdä ja tulostaa itse: kosketusalustat.

Lisäksi olemme tavallista enemmän loikoilleet ja lötkötelleet yhdessä. Kun Kille terveenä ollessaan lähinnä nukkui sisällä ja annoin sen olla rauhassa on se sairaslomallaan ollut paljon valveilla ja joko vain lötkötllyt tai nakerellut luuta kainalossani. Tämä on ollut tosi mukavaakin kurjuuden keskellä. Olen lukenut paljon!

Meillä on tätä kirjoittaessa viikko jäljellä sairaslomaa, sitten pitäisi käydä kontrollissa ja luonnollisesti nosta liikunna määrää pikkuhiljaa. On ihana saada taas palata pitkille retkillemme. Kuinka niitä kaipaa ja arvostaakaan nyt kun niille pääsy on estetty.  Kävelisin intona kunnon lenkin vaikka kaatosateessa Killen kanssa jos pystyisin.

Reetta

P.S: Laserhoito on ollut Killelle erinomaista ja hoitojen ansiosta Kille on saanut myös myönteisiä lääkärikokemuksia! Sairaslomamme hyvä puoli sekin!

Lähiluonto on koiran stressinpoistaja

Vaeltaminen upeissa luontokohteissa Killen kanssa on minulle vielä haave. Retki johonkin kansallispuistoon siintelee mielessä ehkä ensi-syksynä.

Koiran monipuolinen ”seikkailuliikunta” taikka lajinmukainen ”elämysliikunta” taikka virikeellinen liikunta ja hyvä kunto on kuitenkin keskeinen osa koiran stressinsietokyvyn kasvattamisessa ja stressistä palautumisessa.  Tutkimukset viittaavat siihen, että mitä monipuolisemmin ja runsaammin koira liikkuu, sitä vähemmän koiralla on ei-toivottua ongelmakäytöstä.  Liikunta korjaa jopa puutteellisesta sosiaalistumisesta johtuvia ongelmia. Näin laadukkaan ja lajinomaisen liikunnan tulisi olla osa koiran päivittäistä arkea.

Itse pyrin ajattelemaan koiran liikkumista aina viikko kerrallaan. Jos olen ymmärtänyt oikein, koiran elämän tulisi säännöllisesti sisältää seuraavanlaista liikuntaa:

Omaehtoista vapaana liikkumista. 

Täysillä juoksemista. 

Leppoisaa, rentoa ravaamista.

Monipuolisessa maastossa, kuten metsässä liikkumista pitkällä liinalla.

Ulkoilun määrä tulisi olla päivittäin 3-4 tuntia.

Ulkoilussa tulisi olla sekä rutiinia, että uuden tutkimista koiran ehdoilla.

Sosiaalista liikuntaa lajikumppanin kanssa.

Jotakin koiran lajinmukaista suosikkitoimintaa, vaikkapa ojanreunan kaivamista.

Lenkkeihin voi vielä lisätä virikkeellisyyttä ruuan etsinnän muodossa.

Liikunnan vastapainoksi tulee pitää palautumisen mahdollistavia lepopäiviä.

Liikunnan laatua parantaa selän puoliväliin ulottuva Y-valjas ja mielellään myös joustopala äkillistä nykäisyä pehmittämässä. 

Aikamoinen paketti!

Loppujen lopuksi tämä on ollut meille yllättävän helppo toteuttaa. Lisäksi monipuoliseen liikkumiseen rutinoituu helposti, eikä tylsä lenkki suoraa kävelytien reunaa seuraten enää innosta. Koiran kanssa moni muu arjen asia helpottuu kun liikunta on oikenalaista ja riittävää. Samalla saan itse aivan riittävän annoksen arkiliikuntaa!

Asumme Raisiossa, joka on maalaismainen pikkukaupunki. Pyrin siihen, että jokaisena päivänä käymme ainakin kerran metsässä.  Raisio on erittäin metsäinen kaupunki!  Täällä sattuu olemaan myös paljon metsälampia, joissa kahlailu ja uiminen on Killelle tosi mieluisaa.

Vaikka jo metsäpolulla kulkeminen on tosi hyvää fysioterapiaa, me myös poikkeamme säännöllisesti polulta. Kiipeämme ylös ja alas vaikeampiakin paikkoja. Tätä kutsun ”päivän poluttomaksi”. Poluttomasti voi kulkea myös puistoissa ja joutomailla ja asuinalueillakin.

Lisäksi pyrin ajattelemaan lenkkejä seuraavasti: Hyvä peruslenkki sisältää erilaisia paikkoja rakennetusta ympäristöstä metsään, ostoskeskuksesta rannalle.  Jotta en fakkiutuisi samoihin lenkkeihin, pyrin joka päivä lähtemään kotipihalta eri suuntiin.

Vapaana voimme olla vain aidatulla alueella. Joka päivä ainakin yksi lenkki suuntautuu niin, että matkan varrella on koirapuisto, jossa voi juoksennella vapaana. Killelle spurtit ovat todella tärkeitä. Koirapuisto on kuitenkin sen verran kiihdyttävä paikka, kaikkine hajuineen, että aina tuo päivittäinen käynti ei sovi vaikka Kille on siis  useimmiten puistossa yksin.  Olen miettinyt muutaman kerran, josko laittaisin jonkun ison aidatun omakotipihan omistajan postilaatikkoon lapun: Saisiko koirani tulla juoksentelemaan pihaanne korvausta vastaan?  Vielä en ole tätä toteuttanut.

Muutaman kerran viikossa on tärkeää löytää uusi paikka, jota tutkia. Se voi olla aivan pienikin alue. Ja kun vaihtelee lenkkien suuntaa muuttuu tuttukin paikka kiinnostavaksi tauon jälkeen. Joskus uuden tutkiminen on helppoa: uuden kadunpätkän bussipysäkille tai jonkin julkisen rakennuksen rappujen eteen pysähtyminen hajuja tutkimaan voi olla koiralle tosi mieluisaa. Toisinaan uusi paikka voi olla vaikka kokonainen teollisuusalue. (vanhat tehdasalueet ovat mahtavia paikkoja!)

Kerran pari viikossa teemme autolla retken jonnekin. Joskus paikka on tuttu, joskus uusi. Se voi olla kaupunki, ranta tai metsä.

Pari päivää leppuuttelemme, että voin varmistua siitä, että koira saa riittävästi lepoa ja lihaskuntokin kasvaa levossa, eikö se niin ole?

Oman paikkakunnan lähiluonto on meille todella lukemattomien seikkailujen lähde: on metsälampia, korkea muinaisvuori, jossa aikanaan ovat palaneet varoitustulet, on kulttuurimaisemaa ja erämaisempaa aluetta, vanhoja peltoja, merenrantaa, jokia, puroja, luontopolkuja, urbaania betoniviidakkoa ja viehättäviä omakotialueita.

Seikkailulenkkeily on myös minulle todella palkitsevaa, sillä kuvittelisin sen tyydyttävän meidän ihmistenkin lajinmukaisia tarpeita luonnossa tutkien ja tarkkaillen liikkumiseesta. Meissä ja koirissa on paljon samaa!

IMG_9844

 

 

 

 

 

 

 

 

Kille harrastaa!

 

Meillä on tätä kirjoittaessa rescue- Killen kanssa yhteistä elämää takana noin puolitoista vuotta. Käytännössä melkein koko ensimmäinen vuosi kului joko stressin tasaantumiseen Suomeen muuton jälkeen, leikkauksesta toipumiseen ja kuntoutumiseen ja yleiseen teinikoiran hormonaaliseen hässäkkään.

Minulla oli tietenkin kaikenlaisia ajatuksia siitä, mitä Killen kanssa teemme alkaen vaeltamisesta, noseworkista,koirajoogasta, Ata-tunneista ja slowlitystä. Aika pian kaikenlaiset koulutukset ja muukin tavoitteellinen osoittautui yksinkertaisesti liian vaativaksi Killelle ja pääpaino on kaikessa toiminnassa on ollut Killen kehon kuntoutus ja psyykkisen levollisuuden ja läsnäolon etsiminen.

Jonkin virkistävän harrastuksen kuitenkin halusimme.  Näin päädyimme virikeradalle! Se onkin  meille tosi tärkeä juttu.

Koulutushalli, jossa käymme muuttuu radan aikana mielenkiintoiseksi ja vaihtelevaksi tilaksi, jossa ainoa tehtävä on käyttää kuonoa ja etsiä herkkuja.

 

Virikeradalle pääsee aina vain yksi koira kerrallaan, jotta koiran ei tarvitse murehtia siitä, syökö joku muukin samoja herkkuja. Ihmisen tehtävä on antaa koiralle työskentelyrauha. Arka koira voi oppia itsenäisyyttä ja rohkeutta. Jokainen koira saa kokemuksen siitä, että omistajan kanssa vietetään ihanaa aikaa. Virikeradalla yhdessä käyminen lujittaa koiran ja omistajan suhdetta.

Keskeistä virikeradassa on tarjota koiralle lajinmukaisia tarpeita tyydyttävää toimintaa ja avartaa käsityksiä siitä, mitä koiran kanssa voi harrastaa. Harrastuksessa pitäisi aina olla yhtä hauskaa kuin virikeradalla!

Mahdollisuus ruuan etsimiseen on JOKAISELLE koiralle yksi keskeisimpiä onnellisuuden avaimia.

 

On mahtavaa seurata, miten kiihtymiseen taipuvainen Kille rauhoittuu ja alkaa työskennellä tilassa rennosti, keskittyneesti ja nauttivan oloisena.

Koiraa ei virikeradalla houkutella tai ohjata mitenkään vaan tärkeää on nimenomaan koiran oma työskentely. Se päättää itse minne haluaa mennä, onko se valmis astumaan laatikoihin tai kiipeämään tasoille tai ryömimään vaikka renkaan läpi. Näin koiran itsetunto ja kyky omatoimiseen tutkimiseen lisääntyy. Jos koira ei hae kaikkia herkkuja, sitä ei usuteta hakemaan. Joillekin omistajille maltti antaa koiralle etsimisrauha on jo suuri saavutus. Siis olla hiljaa ja vain seurata.  Olemme niin tottuneita jatkuvaan kontrolliin.

 

Puolen tunnin intensiivinen haistelu on juuri sopiva: impulsiivinen koira rauhoittuu ja varovainen koira uskaltaa tutkia ja etsiä turvallisin mielin.

Virikerataa järjestää Turussa koiraystävällinen koirakoulu Koirankota.

Tunnen olevani onnekas, kun aivan meidän lähellä on jotain näin mahtavaa. Antaa kuvien puhua puolestaan!

 

 

 

 

 

Lempeys avuksi harjoitteluun

Käyn itse säännöllisesti joogassa, sekä jonkin verran ohjatussa meditaatiossa, olen tehnyt hengitysharjoituksia yms. kehon ja mielen tasapainoon liittyviä harjoituksia. Nämä kaikki soveltuvat erinomaisesti koiran kanssa tekemiseen ja elämiseen. Nämä harrastukset rentouttavat omistajaa ja sillä on suora vaikutus koiraan.

fullsizerender-11
Mini harjoittelee joogamatolla olemista ❤

Pieni hetki avuksi sinulle ja koirallesi, ennen ja jälkeen opettamisen tai harjoittelemisen.

Sopii myös taukona jos usko alkaa loppumaan tai tulee huonoa energiaa.

(toimii missä tahansa elämän tilanteessa/alueella ja ilman mitään välineitä)

Rauhoita itsesi hetkeksi ennen kuin aloitat harjoituksen koiran kanssa. Tee tämä ilman koiraa tai anna koiran vielä olla niinkuin se on (jos olet jo harjoituspaikassa). Voit istua, seistä tai olla makuulla. Sulje silmät jos mahdollista.

Hengitä syvään sisään, keuhkot niin täyteen kuin mahdollista…. uloshegityksellä puhalla kaikki turha pois suun kautta. Toista muutaman kerran. Jätä hetkesi kaikki päivän menneet ja tulevat tapahtumat pois mielestä. Asiat palaavat kyllä myöhemmin.

Hengitä sitten normaalisti omaa hengitystäsi.

Toista mielessäsi:

Teen harjoituksen itselleni ja koiralleni.  Harjoitus on meidän. Ei ole olemassa parempia tai hunompia harjoituksia. Jos juuri tänään jokin asia ei suju, teemme sen joku toinen päivä, en pakota kumpaakaan mihinkään mikä ei tunnu oikealta. Harjoitus on juuri tänään tähän hetkeen sopiva. Hyväksyn se sellaisena kuin se on. Olemme molemmat erinomaisia.

Kun lopetat opettamisen/harjoituksen, ota sama pieni hiljainen hetki:

Hengitä syvään sisään, uloshengityksellä päästä irti harjoituksesta. Hyväksyn sen sellaisena kuin se tänään oli. Se oli paras mahdollinen. Kiitä lempeästi sekä itseästi että koiraasi. Kiitä myös mielessäsi muita kanssaolevia; ohjaajaa, kanssa harjoittelijoita, heidän koiriaan.

On hyvä muistaa, että mikään eläin ei tahallisesti tee (ihmisen mielestä) ongelmakäytöstä tai halua ärsyttää. Eläimen kyky ajatella niin pitkälle (kosto tai olenpa hankala vaikka tänään kun tulee vieraita) ei yksinkertaisesti riitä siihen. Mieti aina mikä voisi olla syy tai laukaiseva tekijä johonkin ei toivottuun käytökseen. Älä syyllistä itseäsi. Sen sijaan ota rohkeasti askel toiseen suuntaan, kokeile ja päätä että menette kärsivällisesti yhdessä murunen kerrallaan parempaan suuntaan. Hae ammatilaiselta apua niin pääsette eteenpäin. Kokeile joogaa.

 

Koira kysyy: Miksi meditoit?

Ihminen vastaa : Ollakseni tässä ja nyt.

Koira : Oikeesti ? Missä muualla sitten voisit olla?

Näinhän se on…ihmisen mieli on usein jossain muualla 🙂

Ihanat, rakkaat tassusi

Miten koskettavat ja kauniit ovatkaan koiran tassut.

Ne ovat myös varsin monimutkaiset.

Tassut koimg_0569ostuvat  lukemattomista pienistä luista, jänteistä ja nivelsiteistä. Siksi ne ovat hämmästyttävän liikkuvat.

Olemme Killen kanssa saaneet myös tuta, miten herkät jalan luut ovat. Killellä oli sesamoidin, pikkiriikkisen varvasluun rasitusmurtuma. Se parani onneksi itsekseen levolla.

Anturat ovat oma juttunsa. Ne ovat eräänlainen suojapinta koiran painon ja liikkeen ja koiran kulkeman alustan välillä. Anturoissa sijaitsee hikirauhasia, siksi tassut joskus tuoksuvat voimakkaalle.

Voin kuvitella, että villien koiraeläinten anturat ovat toisaalta koetuksella mutta toisaalta vaikkapa metsässä juoksevan suden anturoiden voisi kuvitella olevan paremmassa kunnossa kuin jäisellä tai kuumalla asfaltilla tai kuumalla hiekalla kävelevien koirien anturoiden? Sora, suolaus ja kaikki muu lika vaikuttaa koiran anturoiden kuntoon. Ja tietysti myös pakkanen.

Jos anturassa on halkeamia tai muita vaurioita tai se ohenee, koiralle aiheutuu kipua ja pian myös  lihaksisto jännittyy ontuessa. Itse yritän tutkia ja rasvata tassuja säännöllisesti myös kesällä.

Tassurasvan laittaminen on muuten ihana hellimisjuttu. Meille asia on ollut erityisen iso, koska Kille ei antanut alkuun  koskea juuri lainkaan tassuihinsa. Rasvaa laitettaessa Kille koettaa aina nuolla sitä, mutta jättää tassut samantien rauhaan, kun rasvan laittaminen loppuu. Jokainen tietysti tuntee oman koiransa, eikä tarkoitus ole, että rasva saa aikaan tassujen nuolemista.

Suosittelisin laadukasta tassurasvaa. Se voi olla arvokkampaa mutta rasvaa tarvitsee loppujen lopuksi melko vähän. Usein hyvässä tassurasvassa on mukana mehiläisvahaa. Voiteen voi tehdä itsekin. Minulla itselläni on mehiläisiä, joten käytän omaa mehiläisvahaa.

IMG_3270.JPG
Kennoista kuorittu vaha laitetaan sulamaan rypsiöljyn joukkoon.

 

Tämä voide suojaa myös koiranulkoiluttajan käsiä!

IMG_3273.JPG
Rypsiöljystä ja käsittelemättömästä vahasta tehty voide on näin keltaista.

Suurpiirteisenä usein vain lorautan sopivalta tuntuvan määrän öljyä vahan joukkoon ja katson millaista voidetta tällä kertaa tulee. Teen pieniä voidemääriä kerrallaan, ettei  kallisarvoista voidetta mene hukkaan.

Halutessaan voi valmistaa ensin vaikkapa kehäkukkaöljyä ja sulattaa mehiläisvahan siihen. Esimerkiksi Henriette Kressin kirjoissa neuvotaan erilaisten voiteiden, hauteiden ja uutteiden tekoa. Kivoja kirjoja, muuten! Jos oikein innostuu, voi tehdä myös haavojen ja hiertymien hoitoon sopivaa pihkasalvaa.

Kannattaa hankkia luomu-rypsiöljyä ja luonnonmukaisen, luomumehiläisihoitoyksikön vahaa. Synteettiset torjunta-aineet kerääntyvät erityisesti vahaan. Mitä enemmän pesiin kertyy haitallisia aineita ympäristöstä, sitä alttiimpia mehiläiset ovat muun muassa sairauksille.  Lisäksi: syömällä luomuruokaa itsekin voi yllättäen vaikuttaa tarhamehiläisten ja uhanalaisten luonnonvaraisten mehiläisten elinoloihin. Näin myös tulevaisuuden rakkaat tassut pysyvät kunnossa kelillä kuin kelillä!

Lapsiperheille ikioman tassuvoiteen tekeminen on hauska puuha. Siinä tulevat samalla kertaa tutuksi mehiläisten maailma ja toisaalta lapsi pääsee hoivaamaan koiraa mukavalla tavalla. Mehiläisvaha on myös oivaa muovailuvahaa!  Vinkkaan koiraperheille tällä kertaa omaa tietokirjaani mehiläisistä!

P.S. Mehiläisvahalle kannattaa käyttää omia astioita, eikä sitä voi kaataa lavuaariin tai WC-pyttyyn, sillä jähmettyessään se kovettuu ja tarttuu putkistojen reunoihin kiinni.

 

 

 

 

 

 

 

Minin tunnelmat leikkauksen jälkeen

Hain Minin töiden jälkeen eläinlääkäristä. Olin ihan innoissani jo siitä että mitään ikävää ei sattunut ja koirani on siis hengissä, jes, riemuvoitto! Siellä se oli hereillä eläinlääkärin sylissä (?) ….heilutteli iloisesti häntää mammalle.  Katse oli hieman harhaileva lääkehuuruista. Eläinlääkäri kertoi että neiti Mäyräkoira oli vaatinut niin kovaan ääneen huomiota herättyään että katsoi parhaaksi ottaa sen syliinsä kun teki toimistohommia….hihhih (tiedän kyllä sen äänen). Mäyräkoira on läheisyysmagneetti!    Kiitos huomioinnista ja hyvästä hoidosta ❤ Lähdimme kotiin ja ilta meni rauhallisissa tunnelmissa, sohvalla vällyissä nukkuen. Seuraava päivä meni jo enemmän touhutessa, vähän piti aina masua tutkia että joku siellä kivistää tai nipistää. Sitten iski ripuli, illalla….jatkui koko yön. Ei kivaa, näki että on huono olla ja sitten tuli taas tavaraa ulos. Moppausta, pihalla käyntiä, rauhoittelua….. Yö meni siis ripaska tunnelmissa, aamulla nukuttiin viimein kylkimyyryssä pitkät unet. Näin heti herätessä että nyt näyttää normaalilta! Ulkonakin käytiin, vielä viimeiset mitä ulos oli tullakseen…..kotona sitten kupilla vaatimassa ruokaa, se on hyvä merkki.

Otimme molemmat tänään myös spiruliinaa se tuntui erityisesti houkuttavan Miniä. Tein meille pieneen määrän vettä shotit ja hyvin upposi. Samalla nesteytystä ripaskan jälkeen. Ei se ainakaan huonoa tee kun koira sitä itse halusi.  Superfoodia suolistoon. Ruoka on pysynyt sisällä. Lelujakin on jo riepoteltu. Voiton puolella 🙂

Ei tullut antibiootteja eikä mitään siteitä ja teippejä vaihdettavaksi. Kipulääkekuuri 5 päivää. Tikit sulaa itsestään. Jälkitarkastus parin viikon päästä. Haava on todella siisti ja saa siis ilmahoitoa. Onneksi ulkona ei ole märkää, tuo pieni pakkanen sopii meille loistavasti. Haava pysyy kuivana. Pidimme yhden illan eläinlääkäristä ostettua ”kokovartalojumpperia” ettei nuoleminen houkuta liikaa. Ei tarvittu kauluria eikä oikeastaan jumpperia, kaikki on mennyt tosi hyvin!

Kiitokset eläinlääkäriasemalle hyvästä palvelusta, ja erityisesti ilmoituksesta tekstiviestillä jonka sain päivällä että kaikki meni hyvin ja Mini on heräämössä 🙂

 Jatkossa lisää uusia seikkailujani ja mahdollisista käytösmuutoksista tai huomioista joita sterilisaatio saattaa aiheuttaa.  Puss Mini ❤ haavakuva-masusta

Juoksut vs sterilisaatio

poksyt-jalassa

Sterilisaatio…..paha sana, herättää paljon ajattelua ja tunteita, pitkältä aikajanalta. Ainakin omalla kohdallan olen pohtinut tehdäkkö vai ei? Minulla on siis ensimmäinen narttukoira, aiemmat olleet uroksia.

Tätä pohdintaa olen tehnyt Minin osalta jo kuukausia. Onko oikein, onko väärin, mikä minä olen tälläistä päättämään. Siihen liittyy riskejä (nukutus) mutta myös toisaalta elämää helpottavia asioista, sekä ihmisten että koiran. Saatetaan välttyä kohtalokkailta kohtutulehduksilta. Kuitenkin eläimeltä viedään elimiä, kyky lisääntyä….en halua sekaanuta sellaiseen päätökseen. Huoh. Sitä paitsi perityttäjän geenitkin ovat hyvät, erinomaiset palkitut vanhemmat, joten pennut olisi siinä mielessä hyvä asia. Olisko nartulle hyvä olla kerran äiti?

Minillä on melkoiset hormonaaliset myrskyt käynnissä jouksuista ja tuli yksi valeraskauskin perään. Kuitenkin koira on vasta vajaa 2 vuotias, parit juoksut + valeraskaus. Minin olemus ja käytös muuttui, stressitasot nousee, samalla sietokyky asioita kohtaan vähenee. Jos asuisimme vain aikuisten kesken niin voisimme taata koiralle kotiin rauhan juoksujen ja valeraskauden aikana. Lapsiperheessä on haastavaa saada kaikki ymmärtämään että elain todella on nyt sitä mieltä että haluaa olla rauhassa. Olen jutellut aiheesta narttujen omistajien kanssa , kysynyt kasvattajan sekä eläinlääkärien mielipidettä. Enemmän se kääntyy leikkauksen puolelle.

Kun pentuja ei ole tarkoitus teettää niin ilmeiseti sterilointi on kuitenkin hyvä vaihtoehto. Niinpä aika on varattuna. Päätös tehty, piste. Ehkä pessimisti ei petykkään ja kaikki menee hyvin 🙂 Lisää tästä aiheesta leikkauksen jälkeen. Jännää. Taru