Joulukalenteri / luukku 7

Lajityypillistä toimintaa – kaivaminen !

Ulkona, miten ihanaa 🙂

Tämän voi toteuttaa myös sisällä!  Vaatii omistajalta heittäytymistä. Meidän Reetta on kyllä super-ihminen 🙂

Kille on onnen poika !

IMG_1175 (2)
Tästä tuli hetkeksi meidän suursuosikki. Lääketuubit ovat usein pienessä pahvipakkauksessa. Piilotin kuivan kukkamulla sekaan pahvipakkausissa, joissa herkkuja. Puuhaa riitti. Huom! Turve ei saa mennä lattiakaivoon! Tämä virike vaatii siivoamisintoa. 🙂

 

Ihana räntäsadeulkoilu…?

Tänään satoi räntää, harmaata. Juuri se perustylsä, kaikkien inhoama sää lähteä mihinkään. Sentään viikonloppu, niin voi päivällä mennä ulkoilemaan.

Tiellä on märkää, kiviä, karheaa, kylmää…ehkä jopa suolaa….tiessä ei ole niin kivoja hajuja…autot metelöi…kura roiskuu….vain asfalttia….mustaa…kävelen hartiat kyyryssä…Mini menee korvat ”supussa” ja silmät viiruina. Se on ikään kuin sitä mieltä että mennään nyt tässä sitten kun ei kerran muutakaan jostain syystä tarjota. Se ei haistele, ei tutki, ei yksinkertaisesti tee mitään koiramaista. Koirien facebook ja alueuutiset jää tutkimatta. Sitä paitsi, kun maavara on 10 cm niin masu kastuu kurasta ihan eri tavalla, jotkut pitkäsääriset lajitoverit ei ehkä ymmärrä tätä seikkaa…

Mini ehdottaa pian polkua joka veisi metsään. Se pysähtyy, katsoo polkua ja sitten minua? mennään tuonne? Itsepintaisesti kävelen vaan eteenpäin. Havahdun ajatukseen, kuinka tyhmä oikeastaan olenkaan.  Ääääh, tottakai se ehdottaa polkua !! Olemmehan metsässä muutoinkin todella paljon, mitä väliä säällä on!? Fiksu koira. Metsässä tuuli ei tunnu niin paljon (tosin tuo maastonakki on kaiketi aina tuulen alapuolella… ) eikä myöskään sade tunnu niin paljoa. Tassujen alla on paljon mukavampia, pehmeitä asioita. Sammalta, jäkälää, lehtiä jne. Päästän Minin irti, näin molempien on helpompi itse valita mistä ja miten haluaa kulkea. Se on välittömästi kuin eri koira verrattuna tiellä kävelyyn. .

Nyt se menee korvat pystyssä ja koko olemus muuttui parissa sekunnissa. Miniä ei metsässä sää haittaa. Siellä pompitaan risujen, kiven ja oksien yli ihan intona. Se tekee spurtteja sinne ja tänne.  Hajuja on märässäkin metsässä, nenä nuuhkii tarkasti. Mennään jyrkännettä ylöspäin, mielestäni on liukasta….no eipä tunnu haittaavaan ainakaan Miniä. Mini on ylhäällä paljon ennen minua, odottelee ja tarkistaa että kai se oma ihminenkin sieltä tulee. Alkaa olemaan pieni hiki, siis minulla. Enpä ole säätä harmitellut sen jälkeen kun tultiin polulle ja metsään. Oikeastaan kiva raitis ilma ja erinomaista liikuntaa. Sadehan tekee hyvää hipiälle 🙂  Joten jatkamme ulkoilua metsässä ja poluilla, ylös ja alas, jännittäviä hajuja on tarjolla!  Yhden puunrungon kohdalla tehdään maksapasteija taiteilua, se onkin jo vakiojuttu ulkoilun yhteydessä ( ehkä jotkut lukijat ovat tämän huomanneetkin). Mini osaa sopivan tai tutun puunrungon kohdalla jo edottaa tätä juttua.

Ollaan jo tulossa kotiin päin. Molemmat ovat tyytyväisiä. Koiralle varmasti kiva ja reipas lenkki ihanassa metsässä. Itse sain raittiin ilman annoksen, liikuntaa ja hyvän mielen. Lämmin suihku tassuille, luu ja päiväunille.

Minä, tylsä ihminen olisin kävellyt pakollisen kierroksen harmaudessa tietä pitkin. Onneksi Mini ehdotti jotain ihan muuta ❤ se on ennenkin yllättänyt minut.

Kannattaa kuunnella ja tarkkailla näitä otuksia, he voivat olla monesti paljon meitä ihmisiä fiksumpia. Jos vain mahdollista, suostu ehdotukseen, mene perässä ja katso mitä tapahtuu. Kyllä ne tietää!

Taru & Mini

Räntäsateessa en tänään kuvannut, alla olevat videot on eri päivältä, samat paikat.

Metsä tuntuu tassuissa varmasti mukavammalta kuin kylmä, märkä, karhea asfaltti.

 

Alla video meidän perusjutusta ulkona: maksapasteijaa kantoihin ja runkoihin. Suosittelen lämpimästi ulkoiluohjelmistoon 🙂

Lisää vinkkejä ulkona virikkeistämisestä on tässä heinäkuisessa artikkelissa Ulkoagilityä herkuilla höystettynä

Lopuksi ansaitut yhteiset päikkärit  ❤

yhteiset päikkärit

 

Heijastimet sinulle ja tassuttajalle !

Syksy !

Pimeä aika on jo alkanut, vaikka tuntuu että juuri äsken oli kesä.

Kirpakat syysilmat väriloistossaan ovat  ihania ulkoiluun.  Syksyllä aamut ja illat ovat jo hämäriä ja pimeitä.img_4451

Huomasin että illalla kahdeksan jälkeen ei enää näe kunnolla. Hämärää on myös aamuisin. Mini on pieni ja tumma koira, joten päätin heti kaivaa kaapeista kaikki näkyvyysvarusteet esille. En missään tapauksessa halua, että tuolle rakkaalle koirulille sattuu jotain pimeässä.

Heijastimissa enemmän on kerrankin parempi kuin vähemmän 🙂

Pyöräilijät ovat erityisesti antaneet kiitosta kauas näkyvästä valosta, joka on kiinni remmissä tai valjaissa. Se on sellainen josta saa valittua vilkkuvalon tai jatkuvan valon.  Meillä on käytössä tanskalainen Orbiloc / dual safety light. Se on kevyt, helppo laittaa remmiin tai valjaisiin ja voi käyttää myös pienellä koiralla.

Pyöräilijät näkevät valon kauempaakin! Varsinkin jos on pieni ja matala koira, se ei yksinkertaisesti vaan erotu kun vasta kohdalla.

Koiraa on myös helpompi seurata jos se on irrallaan. Koira saattaa olla ihan lähellä sinua, mutta et vain näe sitä ja huutelet sille turhaan. Nimimerkillä kokemusta on….hölmistynyt koira tökkää pohkeeseen että mitä sä nyt kailotat, mä olen ainakin ollut tässä jo hetken aikaa …:-)

Heijastimia on markkinoilla todella paljon. Yleensä remmit ja valjaat heijastavat, heijastinliivit, vilkkuvalot, valopannat. Myös heijastintarrat ovat käteviä, niitä voi kiinnittää mihin haluaa. Heijastin spray sopii esim. ulkotakkeihin sekä omistajalle että koiralle. Markkinoilla on nykyään huikeat määrät kaikkea ulkoiluun tarkoitettua, joten varmasti kaikille löytyy sopivat ja omannäköiset ja kokoiset.

Mieti käyttömukavuus, puettavuus ja toimivuus, koiran näkökulmasta.

Ajoneuvon näkökulmasta tiellä ei ole muita kuin ne, jotka näkyvät!

Käyttäkää heijastimia !   Olkaa kaikki näkyviä ja säihkyviä ❤

Minillä on heijastinliivi, heijastavat valjaat ja se punainen valo valjaissa, tuossa selässä.

heijastinliivi ja valo

Pimeässä ulkoilua….toivottavasti lumi tulee nopeasti tänä talvena!

 

 

 

 

 

Villiinny!

IMG_4935.JPG

 

Parhaillaan vietetään villiyrttikuukautta 2017. Koiran kanssa on mukava harrastaa myös keräilyä. Villiyrtit on mainio alkukesän keräilykohde. Samalla syntyy kosketuskontakti kasvillisuuteen ja luonnon mikrobeihin – sehän on oleellista vastustuskyvyllemme. Jos ajatukseni on tuoda lenkiltä kotiin vaikkapa villivihannesainekset, otan mukaan repun ja pieniä muovipusseja, joihin kokoan kuhunkin omaa lajiaan. Hyvä olkalaukku ajaisi saman asian. Samoja muovipusseja voi käyttää uudelleen ja uudelleen. Lisäksi minulla on pienet sakset ja hanskat, jos aion pimia nokkosia. Jos sattuu meheville apajille eikä ole varautunut, kakkapussiin mahtuu valtava määrä kasvinosia. Killen kanssa on hiukan haastavaa tehdä keräilyä, mutta olen ottanut mukaan herkkuja tai sen omia nappuloita, ja se etsii niitä juuri sopivan ajan, että ehdin hiukkasen poimia. Tavoitteenamme on toki, että se oppii ottamaan rennosti poiminnan ajan.

Jos vihanneksia ei ehdi heti käsitellä kotona ne voi jättää jääkaappiin suljettuun muovipussiin. Itse ripottelen tällöin niiden päälle aina hiukan vesipisaroita, jotta ne eivät nahistu. Ideaali on kuitenkin, että saa yrtit käsiteltyä mahdollisimman pian. Peruskäsittely yrteille on huuhtelu, ja huonojen osien ja vahingossa mukaan tulleiden vaikkapa heinä korsien poisto. Kasveista valutetaan vesi ja sen jälkeen ne levitellään kuivaamaan. Itse teen usein nokkosesta, voikukasta ja vuohenputkesta myös kevyesti ryöppäämällä muhennosta. Ryöpättynä ne on myös helppo pakastaa ja käyttää talven mittaan.

Jokamiehenoikeudet koskevat luonnonkasvien keruuta. Kasveja ei revitä juurineen ja eikä kasvustoja tietenkään poimita olemattomiin. Itse vältän kokonaan sellaisia kasveja kuin vaikkapa kalllioimarre. Niitä käytetään paljon villliyrttiresepteissä ja ne ovatkin hyviä, mutta riskinä on kasvien häviäminen kasvupaikoiltaan. Itse kerään puuvartisten kasvien osia vain omalta pihalta. Maanomistajan luvalla niitäkin voi poimia maltilla. Voi kuitekin miettiä haluaako mustikan kukkana vai kypsänä marjana.

Minulla on tietyt luonnonkasvit, joita ainakin pyrin keräämään vuosittain:

Alkukesän salaateiksi ja leivän päällysteeksi:
maitohorsma, koivunlehti, voikukka, piharatamo, vuohenputki, siankärsämön lehdet, voikukan kukat.
Viherjauheeksi kuivattuna: vuohenputki, nokkonen, voikukka, piharatamo
Teeksi (lehdet tai kukat kokonaisina kuivattuna) edellä mainittujen lisäksi koivunlehti, mustikanlehti (omasta pihasta) ja vadelman sekä mansikanlehti, apiloiden kukinnot.
Flunssa- ja kuukautiskipulääkkeeksi: mesiangervon ja siankärsämön kukintoja.
Haavoihin: piharatamoa kuivattuna jauheena.

Luonnosta löytyy toki paljon paljon muutakin ja myös käsittelytapoja on lukemattomia villiyrttigurmeesta fermentoituun vadelmateehen. Mutta jo nokkosella ja voikukalla pääsee jo tosi pitkälle! Ne ovatkin aloittelijoille kaikkein helpommat ja myös palkitsevimmat, koska ne antavat paljon satoa ja ovat maukkaita!

Kun alkaa katsella ympärilleen sillä silmällä, että ympäröivä luonto on kuin valtava herkkukasvimaa, alkaa tietenkin miettiä myös koiran vaikutusta ympäristöön. Pelkkä virtsa jo rehevöittää, eikä koirankakkojen keskeltä ole kiva poimia. Luonnollisesti kakat tulee tietysti poimia luonnosta – ei siksi, etteivät ne maatuisi, vaan siksi, että ne todella rehevöittävät ja tietenkin levittävät mm loisia. Virtsalle ei kuitenkaan mahda mitään. Jonkinlaisena kiusallisena kompromissina tähtään itse siihen, että enimmät koiranpissat päätyisivät alueille, jotka ovat jo valmiiksi aika kuormittuneita ja rakon tyhjetessä tähtään herkemmille alueille. Villivihannekset tulee tietenkin muutenkin poimia paikoista, joissa on mahdollisimman puhdasta.

Itse koen että kasvien poimiminen ruuaksi alkaa muuttaa ajattelutapojamme ja haluamme suojella kasvien monimuotoisia elinympäristöjä. Luonnonkasvien keruulla on paljon hyviä vaikutuksia!

Eipä siis muuta kuin kiehtovia keruita koirakaverin kanssa ja herkullisia ruokahetkiä!

Reetta

P.S. koirallekin voi maistua mm nokkosjauhe!

Lähiluonto on koiran stressinpoistaja

Vaeltaminen upeissa luontokohteissa Killen kanssa on minulle vielä haave. Retki johonkin kansallispuistoon siintelee mielessä ehkä ensi-syksynä.

Koiran monipuolinen ”seikkailuliikunta” taikka lajinmukainen ”elämysliikunta” taikka virikeellinen liikunta ja hyvä kunto on kuitenkin keskeinen osa koiran stressinsietokyvyn kasvattamisessa ja stressistä palautumisessa.  Tutkimukset viittaavat siihen, että mitä monipuolisemmin ja runsaammin koira liikkuu, sitä vähemmän koiralla on ei-toivottua ongelmakäytöstä.  Liikunta korjaa jopa puutteellisesta sosiaalistumisesta johtuvia ongelmia. Näin laadukkaan ja lajinomaisen liikunnan tulisi olla osa koiran päivittäistä arkea.

Itse pyrin ajattelemaan koiran liikkumista aina viikko kerrallaan. Jos olen ymmärtänyt oikein, koiran elämän tulisi säännöllisesti sisältää seuraavanlaista liikuntaa:

Omaehtoista vapaana liikkumista. 

Täysillä juoksemista. 

Leppoisaa, rentoa ravaamista.

Monipuolisessa maastossa, kuten metsässä liikkumista pitkällä liinalla.

Ulkoilun määrä tulisi olla päivittäin 3-4 tuntia.

Ulkoilussa tulisi olla sekä rutiinia, että uuden tutkimista koiran ehdoilla.

Sosiaalista liikuntaa lajikumppanin kanssa.

Jotakin koiran lajinmukaista suosikkitoimintaa, vaikkapa ojanreunan kaivamista.

Lenkkeihin voi vielä lisätä virikkeellisyyttä ruuan etsinnän muodossa.

Liikunnan vastapainoksi tulee pitää palautumisen mahdollistavia lepopäiviä.

Liikunnan laatua parantaa selän puoliväliin ulottuva Y-valjas ja mielellään myös joustopala äkillistä nykäisyä pehmittämässä. 

Aikamoinen paketti!

Loppujen lopuksi tämä on ollut meille yllättävän helppo toteuttaa. Lisäksi monipuoliseen liikkumiseen rutinoituu helposti, eikä tylsä lenkki suoraa kävelytien reunaa seuraten enää innosta. Koiran kanssa moni muu arjen asia helpottuu kun liikunta on oikenalaista ja riittävää. Samalla saan itse aivan riittävän annoksen arkiliikuntaa!

Asumme Raisiossa, joka on maalaismainen pikkukaupunki. Pyrin siihen, että jokaisena päivänä käymme ainakin kerran metsässä.  Raisio on erittäin metsäinen kaupunki!  Täällä sattuu olemaan myös paljon metsälampia, joissa kahlailu ja uiminen on Killelle tosi mieluisaa.

Vaikka jo metsäpolulla kulkeminen on tosi hyvää fysioterapiaa, me myös poikkeamme säännöllisesti polulta. Kiipeämme ylös ja alas vaikeampiakin paikkoja. Tätä kutsun ”päivän poluttomaksi”. Poluttomasti voi kulkea myös puistoissa ja joutomailla ja asuinalueillakin.

Lisäksi pyrin ajattelemaan lenkkejä seuraavasti: Hyvä peruslenkki sisältää erilaisia paikkoja rakennetusta ympäristöstä metsään, ostoskeskuksesta rannalle.  Jotta en fakkiutuisi samoihin lenkkeihin, pyrin joka päivä lähtemään kotipihalta eri suuntiin.

Vapaana voimme olla vain aidatulla alueella. Joka päivä ainakin yksi lenkki suuntautuu niin, että matkan varrella on koirapuisto, jossa voi juoksennella vapaana. Killelle spurtit ovat todella tärkeitä. Koirapuisto on kuitenkin sen verran kiihdyttävä paikka, kaikkine hajuineen, että aina tuo päivittäinen käynti ei sovi vaikka Kille on siis  useimmiten puistossa yksin.  Olen miettinyt muutaman kerran, josko laittaisin jonkun ison aidatun omakotipihan omistajan postilaatikkoon lapun: Saisiko koirani tulla juoksentelemaan pihaanne korvausta vastaan?  Vielä en ole tätä toteuttanut.

Muutaman kerran viikossa on tärkeää löytää uusi paikka, jota tutkia. Se voi olla aivan pienikin alue. Ja kun vaihtelee lenkkien suuntaa muuttuu tuttukin paikka kiinnostavaksi tauon jälkeen. Joskus uuden tutkiminen on helppoa: uuden kadunpätkän bussipysäkille tai jonkin julkisen rakennuksen rappujen eteen pysähtyminen hajuja tutkimaan voi olla koiralle tosi mieluisaa. Toisinaan uusi paikka voi olla vaikka kokonainen teollisuusalue. (vanhat tehdasalueet ovat mahtavia paikkoja!)

Kerran pari viikossa teemme autolla retken jonnekin. Joskus paikka on tuttu, joskus uusi. Se voi olla kaupunki, ranta tai metsä.

Pari päivää leppuuttelemme, että voin varmistua siitä, että koira saa riittävästi lepoa ja lihaskuntokin kasvaa levossa, eikö se niin ole?

Oman paikkakunnan lähiluonto on meille todella lukemattomien seikkailujen lähde: on metsälampia, korkea muinaisvuori, jossa aikanaan ovat palaneet varoitustulet, on kulttuurimaisemaa ja erämaisempaa aluetta, vanhoja peltoja, merenrantaa, jokia, puroja, luontopolkuja, urbaania betoniviidakkoa ja viehättäviä omakotialueita.

Seikkailulenkkeily on myös minulle todella palkitsevaa, sillä kuvittelisin sen tyydyttävän meidän ihmistenkin lajinmukaisia tarpeita luonnossa tutkien ja tarkkaillen liikkumiseesta. Meissä ja koirissa on paljon samaa!

IMG_9844

 

 

 

 

 

 

 

 

Ihanat, rakkaat tassusi

Miten koskettavat ja kauniit ovatkaan koiran tassut.

Ne ovat myös varsin monimutkaiset.

Tassut koimg_0569ostuvat  lukemattomista pienistä luista, jänteistä ja nivelsiteistä. Siksi ne ovat hämmästyttävän liikkuvat.

Olemme Killen kanssa saaneet myös tuta, miten herkät jalan luut ovat. Killellä oli sesamoidin, pikkiriikkisen varvasluun rasitusmurtuma. Se parani onneksi itsekseen levolla.

Anturat ovat oma juttunsa. Ne ovat eräänlainen suojapinta koiran painon ja liikkeen ja koiran kulkeman alustan välillä. Anturoissa sijaitsee hikirauhasia, siksi tassut joskus tuoksuvat voimakkaalle.

Voin kuvitella, että villien koiraeläinten anturat ovat toisaalta koetuksella mutta toisaalta vaikkapa metsässä juoksevan suden anturoiden voisi kuvitella olevan paremmassa kunnossa kuin jäisellä tai kuumalla asfaltilla tai kuumalla hiekalla kävelevien koirien anturoiden? Sora, suolaus ja kaikki muu lika vaikuttaa koiran anturoiden kuntoon. Ja tietysti myös pakkanen.

Jos anturassa on halkeamia tai muita vaurioita tai se ohenee, koiralle aiheutuu kipua ja pian myös  lihaksisto jännittyy ontuessa. Itse yritän tutkia ja rasvata tassuja säännöllisesti myös kesällä.

Tassurasvan laittaminen on muuten ihana hellimisjuttu. Meille asia on ollut erityisen iso, koska Kille ei antanut alkuun  koskea juuri lainkaan tassuihinsa. Rasvaa laitettaessa Kille koettaa aina nuolla sitä, mutta jättää tassut samantien rauhaan, kun rasvan laittaminen loppuu. Jokainen tietysti tuntee oman koiransa, eikä tarkoitus ole, että rasva saa aikaan tassujen nuolemista.

Suosittelisin laadukasta tassurasvaa. Se voi olla arvokkampaa mutta rasvaa tarvitsee loppujen lopuksi melko vähän. Usein hyvässä tassurasvassa on mukana mehiläisvahaa. Voiteen voi tehdä itsekin. Minulla itselläni on mehiläisiä, joten käytän omaa mehiläisvahaa.

IMG_3270.JPG
Kennoista kuorittu vaha laitetaan sulamaan rypsiöljyn joukkoon.

Vahaa saa ostaa valmiina, tai sitä voi ostaa mehiläistarhaajalta. Itse käytän voiteeseen kennojen päältä kuoritun, hyvin valkoisen vahan. Tummempaa ja roskaista vahaakin voi sulattelemalla puhdistaa.

Jos käytät suoraan kehistä otettua vahaa, huuhtele hunaja pois ja anna vahan kuivua ennen sulattamista. (Kuorittua vahaa voi säilyttää vain hunajaisena tai sulatettuna. Muussa muodossa se alkaa helposti homehtua.)

Jos käytät valmiiksi sulatettua vahaa, valmistus on helppoa. Mittaat öljyn, vaikkapa rypsiöljyn valmiiksi vesihauteeseen ja lisäät vahan siihen hiljalleen sulamaan. Kun vaha on kokonaan sulanut kaadat öljyn purnukkaan ja annat jäähtyä ja kovettua. Tassuvaha on valmis käytettäväksi.

Pehmeän voiteen mittasuhde on keskimäärin tämä: 8 dl öljyä ja 100 g vahaa. Sitä muuntelemalla saa hyvin paksua tai hyvin juoksevaa vahaa.

Tämä voide suojaa myös koiranulkoiluttajan käsiä!

IMG_3273.JPG
Rypsiöljystä ja käsittelemättömästä vahasta tehty voide on näin keltaista.

Suurpiirteisenä usein vain lorautan sopivalta tuntuvan määrän öljyä vahan joukkoon ja katson millaista voidetta tällä kertaa tulee. Teen pieniä voidemääriä kerrallaan, ettei  kallisarvoista voidetta mene hukkaan.

Halutessaan voi valmistaa ensin vaikkapa kehäkukkaöljyä ja sulattaa mehiläisvahan siihen. Esimerkiksi Henriette Kressin kirjoissa neuvotaan erilaisten voiteiden, hauteiden ja uutteiden tekoa. Kivoja kirjoja, muuten! Jos oikein innostuu, voi tehdä myös haavojen ja hiertymien hoitoon sopivaa pihkasalvaa.

Kannattaa hankkia luomu-rypsiöljyä ja luonnonmukaisen, luomumehiläisihoitoyksikön vahaa. Synteettiset torjunta-aineet kerääntyvät erityisesti vahaan. Mitä enemmän pesiin kertyy haitallisia aineita ympäristöstä, sitä alttiimpia mehiläiset ovat muun muassa sairauksille.  Lisäksi: syömällä luomuruokaa itsekin voi yllättäen vaikuttaa tarhamehiläisten ja uhanalaisten luonnonvaraisten mehiläisten elinoloihin. Näin myös tulevaisuuden rakkaat tassut pysyvät kunnossa kelillä kuin kelillä!

Lapsiperheille ikioman tassuvoiteen tekeminen on hauska puuha. Siinä tulevat samalla kertaa tutuksi mehiläisten maailma ja toisaalta lapsi pääsee hoivaamaan koiraa mukavalla tavalla. Mehiläisvaha on myös oivaa muovailuvahaa!  Vinkkaan koiraperheille tällä kertaa omaa tietokirjaani mehiläisistä!

P.S. Mehiläisvahalle kannattaa käyttää omia astioita, eikä sitä voi kaataa lavuaariin tai WC-pyttyyn, sillä jähmettyessään se kovettuu ja tarttuu putkistojen reunoihin kiinni.