Mennään ulos! Ja pysytään etäällä.

Koiranomistajille ulkoilu vähintään kolmesti päivässä on normaali arkea. Varsinkin näin keväällä aurinko, kevääseen heräävä luonto ja innokas koirakaveri houkuttelevat ulos luontokohteisiin. Mutta mitä tehdä, kun luontopoluilla on ruuhkaa ja turvaväliä on mahdoton ylläpitää? Miten pitää oma ulkoilu mielekkäänä ja samalla pysyä etäällä muista ulkoilijoista?

Lähiluonto

Usein me ihmiset turrumme arjessa lähiluontoon. Kun saman koivun ohittaa joka päivä useamman kerran ei puuta oikeastaan edes huomaa, sehän on siinä aina muuttumattomana. Mutta juuri lähiluonto tarjoaa huikean mahdollisuuden nähdä luonnon moninaisuus ja vuodenaikojen, sekä sään vaikutus ympäristöön. Varsinkin nyt keväällä on helppo seurata luonnon heräämistä, lehtien avautumista, kukkien kasvua ja muuttolintujen paluuta. Lähikaduilta saattaa löytää paljonkin uusia kasveja, merkkejä eläimistä ja uusia lempikallioita, kun katselee seutua uusin, kiireettömin silmin.

Teollisuusalueet ja parkkipaikat

Kuka haluaa ulkoilla teollisuusalueilla tai tyhjillä parkkipaikoilla? Ehkä maisemat eivät ole parhaat mahdolliset, mutta koiralle alue saattaa olla tuoksutaivas! Arkena ihmiset ovat tuoneet tuoksunsa alueelle ja hämärän aikaan alueen saattaa vallata varsin kirjava joukko erilaisia eläimiä ketusta hiireen. Kun koira keskittyy tutkimaan aidanvierustojen tuoksuja voi itse tehdä askelkyykkyjä ilman, että muut lenkkeilijät häiritsevät omaa suoristusta.

Patsaat, arkkitehtuuri ja muut nähtävyydet

Yksi tapa löytää uusia ulkoilukohteita ja määränpäitä kävelyille on tutkia oman kotiseudun nähtävyyksiä. Me olemme Taisto Terrierin kanssa aloittaneet ”patsaskävelyt”, eli käymme läpi lähialueen patsaita ja monumentteja. Aivan kuten lähiluontoonkin oman alueen erikoisuuksiin turtuu arjessa. Vaikka olen tiennyt lähipuiston patsaan olemassa olon ”aina”, en ole kertaakaan miettinyt mitä patsas oikeasti esittää, kuka sen on tehnyt ja miksi. Sen lisäksi, että koira oppii uusia reittejä, haistelee uusia tuoksuja, itse ihmisenä oppii oman asuinalueensa historiasta. Ja samalla voi ottaa hauskoja poseerauskuvia patsaiden edustalla ystävien iloksi, nyt kun sosiaaliset kontaktit ovat rajalliset.

Leikki

Aina ei tarvitse tehdä pitkää kävelyä, vaan ulkoilu voi olla leikkiä puistossa. Mukaan muutama koiran lempilelu, koiralle pitkä liina ja sopivan syrjäinen puiston kulma takaavat iloa sekä ihmiselle, että koiralle. Bonuksena monipuolinen liikunta, riemukas yhteinen kokemus ja parempi mieli molemmille.

Roskien keruu

Jos korona-aika ahdistaa ja mieli on maassa kannattaa panostaa tekoihin, joista tulee hyvä mieli. Yksi helppo ja konkreettinen tapa tehdä hyvää on kerätä ulkona koiran ulkoilutuksen lomassa roskia ja koirankakkoja pois katujen ja teiden varsilta. Mukaan iso roskapussi, sekä hyvät suojakäsineet. Jos saaliina on pantillisia tölkkejä tai pulloja tuotto kannattaa käyttää oman parhaan ystävän hyväksi. Koira taatusti ilahtuu extranamista kävelyn lomassa.

Uudet ulkoiluajat

Jos houkutus mennä suosittuihin luontokohteisiin on suuri kannattaa ulkoilu ajoittaa niin, että muita reippailijoita on mahdollisimman vähän liikkeellä. Esimerkiksi aikainen aamu on usein oiva ja rauhallinen hetki, tai myöhäinen ilta, kun aurinko on jo laskemassa.  Luonto myös näyttää, tuoksuu ja kuulostaa hyvin erilaiselta eri vuorokaudenaikoihin, tämäkin lisää ulkoilun vaihtelevuutta koirakolle.

Rentoutuminen auringossa

Välillä ulkona voi myös vain olla. Kannattaa valita hieman syrjäinen puistonpenkki, kaatunut puunrunko tai iso kivi, sopivan iso ja miellyttävä istuinpaikka molemmille. Mukaan voi ottaa termarillisen kahvia tai teetä, ehkä kirjan ja nameja koiralle. Kuunnellaan yhdessä luonnon ääniä, nautitaan seurasta ja hetkestä.

Parkour

Vaihtelevuutta ulkoiluun saa myös helpoilla parkour tempuilla. Tekemisen tulee aina olla koiralle mieluista ja turvallista.

 

Nautitaan yhdessä, erikseen, keväästä, auringosta ja seikkailuista luonnossa turvallisesti.

 

 

 

Ulkoilu virikkeenä

Koira vie ulos. Se on ehdottomasti yksi koiran omistamisen hyvistä puolista. Koiran kanssa lähikadut ja -polut tulevat väistämättä tutuiksi, jopa liian tutuiksi välillä.

Vaihtelua ulkoiluihin saa koiran lenkeistä, siitä, että koira valitsee reitin. Toinen hauska keino on mennä kävelylle vieraalle asuinalueelle, molemmille tuntemattomille kulmille. Ilman koiraa ja päämäärää haahuilu uusilla seuduilla on ainakin minulle hieman vaivaannuttavaa, mutta koiran kera tutustuminen vieraisiin kulmiin on hauskaa! Ja miten paljon ympäristöstään oppiikaan kävelemällä ilman kiirettä ja aistit avoinna!

20181009_121927
Talvipuutarhan vesiallas ja karpit ovat Taisto Terrierin mieleen.

Koiralle uudet tuoksut, polut ja kohtaamiset tuovat oivaa helppoa vaihtelua arkeen, uusien kulmien tuoksut ja tunnelmat virkistävät ja väsyttävät ihan eri tavalla, kuin tuttu lenkki kodin lähellä. Arka koira saattaa kasvattaa rohkeutta, vilkas saa aisteille virikkeitä ja uusia kokemuksia. Jokaisen lenkin ei tietenkään tarvitse olla sirkusta ja huikeaa huvia. Rutiinit, tutut kadut ja tuoksut luovat turvallisuutta ja ovat tärkeä osa koiran arkea. Uudet tutkimattomat alueet kutsuvat, kun kaipaatte vaihtelua, arki painaa tai tarvitsette piristystä, uutta intoa ja kun haluat yllättää koiran yhteisellä seikkailulla.

20180826_121444
Lähiretkeily uusiin kahviloihin ja maisemiin.

 

Yhteinen seikkailu myös parantaa yhteistä kommunikointia, kun pohditaan kadunkulmassa uutta suuntaa, ihmetellään hiekkakasoja tai kiivetään kallioille ihailemaan maisemaa ja pohditaan missä eväät syödään. On samalla jännittävää huomata miten hyvin koira tunnistaa paikkoja ja seutuja. Taisto Terrieri muistaa helposti reitin kivaan kahvilaan, hyvään uintirantaan tai metsäisen reitin tuulen tuoksuihin, vaikka edellisestä käynnistä kulmilla olisi pitkäkin aika. Hyvät muistot tallentuvat koiran mieleen ja edellisen retken eväspaikka nuuhkitaan tarkasti, vaikka välissä olisi vuosikin aikaa.

20180923_111626
Kauppakeskuksen kattotasanteella riittää ihmeteltävää molemmille.

Jos arki-iltana ei ennätä kauemmas ulkoilemaan kannattaa hyödyntää omien kulmien koiramyönteisyyttä. Pikainen piipahdus kirjastoon, apteekkiin, postiin tai kirpputorille tuo sekin vaihtelua koiralle. Meille arkinen asioidenhoito on koiralle seikkailu. Uudet tuoksut, ihmiset, valot ja lattiapinnat tuovat virikkeitä koiran aistille samalla, kun ihminen ostaa postimerkkejä tai palauttaa lainakirjaa. Toki aina ota huomioon koirasi, koiran pitäisi olla kiinnostuneen utelias ja reipas, liian pelottavia retkiä ei pidä tehdä ja pyri olemaan huomioiva, kohtelias asiakas. Esimerkiksi sadesäällä märkä, kurainen koira ei välttämättä ole haluttu asiakas.

20180831_212957
Välillä iltalenkillä voi myös piipahtaa ulkoilmakonsertin reunamilla.

 

Taisto Terrierin lähiluonto

”Koira ei voi elää hyvää koiranelämää kaupungissa”, ”Koira kärsii ja stressaantuu betoniviidakossa”, ”On itsekästä ottaa koira kerrostaloon”

Mitä mieltä olet itse?

Olen itse kuullut nuo kaikki lauseet, lisäksi vielä sen, että Taisto Terrieri on METSÄSTYSkoira, erityisen tuomittavaa tuoda sellainen kaupunkiin!

Mietin asiaa ennen Taisto Terrierin tuloa ja mietin asiaa edelleen. Taisto Terrieri rakastaa metsää, rantoja, pellonreunoja, mutta myös kauppojen parkkipaikkoja, metron hissiä, katuja täynnä huumaavia tuoksuja. Taisto Terrieri pysähtyy mielellään avonaisten baarien, kahviloiden, kauppojen ovien eteen nuuhkimaan tuoksuja, jotka saavat kirsun villiin tanssiin, puhumattakaan raitiovaunuista, toreista… ja onnekas koirani saa tämän kaiken! Sekä mansikat, että kakun.

Tärkeämpää kuin se missä koira elää on se, minkälaista elämää koira elinympäristössään viettää. Maaseudulla on ehdottomasti puolensa, mutta niin on kaupungillakin, kummassakin koira voi viettää virikerikkaan tai -köyhän elämän, se riippuu pitkälle meistä ihmisistä. Koira, joka kävelee samaa lenkkiä päivästä toiseen lyhyellä hihnalla on aivan yhtä onneton maalla ja kaupungissa.

Ainahan ei ulos ehtisi, on kiire, ajatukset jo muualla, mutta jos ajatuksen kääntääkin toiseksi? Jos ulkoilusta koiran kanssa tekeekin molemmille päivän tärkeimmän hetken? Sen, mitä kumpikin odottaa ja jolloin molemmat nauttivat sekä toistensa seurasta, että yhteisestä seikkailusta. Koiran kanssa luontoa tulee tarkkailtua aivan uudella tavalla, ehtii huomata kevään vihreyden, kesän kukat ja syksyn väriloiston. Ja onhan huonolla ilmallakin puolensa, on niin palkitsevaa päästä marraskuun pimeydestä kotiin, sytyttää kynttilät ja käpertyä koiran kanssa sohvalle!

Taisto Terrierin lähiluonto on kaupungista huolimatta, tai juuri sen ansiosta, varsin monipuolinen. Kävely voi poiketa pieniin metsiin, puron tai joen törmäälle, meren rantaan, pitkospuille, saarten kallioille tai niitylle. Tassujen alla voi olla asfalttia, hiekkaa, kalliota, puuta tai nurmea, keskellä Helsinkiä.

Metsästyskoirani kierii kotikulmilla ketun merkkaamilla heinillä, tavoittelee myyriä ja hiiriä iltapalaksi, leikkii linnuilta pudonneiden sulkien kanssa, poimii itse mustikat varvuista syksyllä ja ihmettelee kalastajien jättämiä perkeitä rannalla. Ikkunasta Taisto Terrieri seuraa niin naapureita, kuin rusakkoa, lokkia tai ratikkaa.

Poikkeamme toisinaan myös kauppakeskuksen parkkipaikalla, juna-asemalla, satama-alueella, kirjastossa, kahvilassa, tyhjässä koirapuistossa, lihakauppojen takapihoilla, torilla tai otamme metron, lautan, ratikan tai bussin. Kaikissa on koiraa kutkuttava oma hajumaailmansa.

Kun lähdemme matkalle, seikkailuun pois kaupungista Taisto Terrieri on innoissaan! Uudet tuoksut, vieraat polut, tuulen tuomat viestit kaukaa, kaikki huumaa pienen koiran, mutta kun palaamme kotiin on aina kiire ulos, pitää päästä päivittämään kadunkulmat, haistamaan katujen uudet koirat, juoksuisten narttujen tuoksut, asfaltin keräämät kulkijoiden pölyt. Kotiinpaluu on ainakin yhtä mieluisa, kuin seikkailuun lähtö. Me ihmiset voimme luoda koirallemme joko kaikkien aikojen elämän tai sen tylsemmän, jossa tuoksuja ei saa tai ehdi haistella tai ympäristö on aina sama, maisemat eivät vaihdu.

Minkälainen on sinun koirasi lähiluonto? Mikä on koirasi lempipolku? Onko jokin alusta epämiellyttävä tassujen alla? Leikkiikö koirasi luonnossa? Osaako koirasi rauhoittua kalliolle ja vain olla? Jos koirasi saa valita minkälaisia ulkoiluja teette? Kumpi teillä ulkoiluttaa kumpaa vai oletteko tasavertaisia seikkailijoita?

Instasize_0812235821

Instasize_0813001648

Kaikki kuvat ovat Taisto Terrierin lähiluonnosta, arjen ulkoiluista.

Mari