Joulukalenteri / luukku 7

Lajityypillistä toimintaa – kaivaminen !

Ulkona, miten ihanaa 🙂

Tämän voi toteuttaa myös sisällä!  Vaatii omistajalta heittäytymistä. Meidän Reetta on kyllä super-ihminen 🙂

Kille on onnen poika !

IMG_1175 (2)
Tästä tuli hetkeksi meidän suursuosikki. Lääketuubit ovat usein pienessä pahvipakkauksessa. Piilotin kuivan kukkamulla sekaan pahvipakkausissa, joissa herkkuja. Puuhaa riitti. Huom! Turve ei saa mennä lattiakaivoon! Tämä virike vaatii siivoamisintoa. 🙂

 

Apua, koirani viihtyy!

Hevosista ja koirista kertovaan lastenkirjasarjaani liitettiin eräässä kirjoituksessa sana ”viihtyminen”. Kirjoittaja oli kivasti kokenut, että kannan huolta eläinten viihtymisestä. ”Mitähän eläinihmiset tästäkin ajattelevat!”, eräs ystäväni tokaisi.

Asia jäi mietityttämään minua pitkäksi aikaa. On totta, että vaikkapa koirien viihtymisestä puhutaan äärimmäisen vähän. Sen sijaan voidaan ajatella, että koira tekee kodista viihtyisän tai koiran tai hevosen tehtävä on ”viihdyttää” ihmistä tarjoamalla esimerkiksi hauskan harrastuksen. Ehkä eläinten viihtymisestä huolissaan olevaa suorastaan moititaan eläinten inhimillistämisestä?

Mitä se viihtyminen oikeastaan onkaan?

Ihmiselle se varmasti tarkoittaa vaikkapa sitä, että henkiset ja fyysiset tarpeet ovat tyydyttyneet, on mahdollisuus rentoutua ja kokea olonsa turvalliseksi. Tunne siitä, että ympärillä on läheisiä ihmisiä, perhe tai ystäviä on myös oleellinen osa ihmisen tyytyväisyyden tunteen syntyä. Viihtyisyyttä kehkeytyy myös siitä, että virkistävien ja elähdyttävien asioiden ja toisaalta levon määrä on sopiva. Sairastaminen vähentää viihtymistä. Tietyissä tiloissa viihtymisessä on myös omia lainalaisuuksiaan. Harva viihtyy paikassa, jossa on liiallisesti likaa tai katosta tippuu tappajahämähäkkejä tai komeronovien takana on tutkimattomia tummia käytäviä, joista voi ryömiä ties mitä.  Erittäin ahdas tila on usealle ihmiselle epämukava, samoin kuin täysin avoin.

Voiko eläin kokea viihtyvänsä jossain? Vaikkei se määrittele itse olotilaansa viihtymiseksi se kenties tuntee turvallisuuden ja rentouden tunteita ja on ikäänkuin ”hyvällä päällä”.  Tunsin kerran hevosen joka eli suurella laitumella, mutta jota lauman muut jäsenet kyyräsivät. Tämä hevonen ei viihtynyt omassa elinympäristössään. Suuri laidun on erittäin hyvä asia, mutta laumassa esiintyvä väkivalta ei.  Tilanne suretti minua erityisesti, koska tämä vanha humma siirrettiin uuteen laumaan parhaan ystävänsä luota tallilta, jossa ne tarhasivat yhdessä. Uskon että se suri  menetettyä ystävää.  Hevonen oli loppuelämänsä hyvin alakuloinen.

On hyvä jos hevonen kokee koko talliympäristön turvalliseksi. Se kaipaa tyydyttävää puuhaa:  ruuan etsimistä, leikkimistä, sosiaalista ”hengaamista”.  Siis virikkeellistä uteliaisuuden ja oppimisen tarpeen tyydyttävää elämää yksin tarhassa seisomisen ja kolme kertaa päivässä tipahtava heinäkasan sijaan. Viihtyäkseen se tarvitsee tarpeeksi tilaa, jotta voi liikkua vain liikkumisen ilosta ja leväten oman lauman kera vuorokausirytminsä mukaisesti. Tietenkin se haluaisi päättää itse milloin syödä ja tietysti aterioida yhdessä kaverin kanssa. Hevonen kaipaa hyviä ihmissuhteita ja hyviä suhteita lajikumppaneihin ja paljon läheisyyden kokemuksia. Turvallisuuden tunne syntyy sillekin rutiineista ja sopivista paloista uutta ja kiinnostavaa. Viihtyvä hevonen on utelias, iloinen ja omanarvontuntoinen ja aina valmis kokeilemaan uutta, koska se luottaa itseensä.

Entä koira sitten? Eikö sen tehtävä ole maata lattialla ja odottaa, että se viedään tarpeille, olla mahdollisimman helppo ja kiltti ja tietenkin läsnä aina kun ihminen kaipaa sen läheisyyttä tai halua ottaa koiraselfien? Vai onko koira parempi kilpakumppani ja lenkkikaveri, jos sen viihtymiseen kiinnitetään huomiota? Ilman muuta! Aivan samat asiat; turvallisuus, läheisyys, hyvä suhde ihmiseen, virikkeellisyys ja koiran lajinmukaisia tarpeita huomioivat kodin elementit tekevät koiran elämästä onnellisen ja asuinpaikasta viihtyisän. Ja harrastuspaikallakin saa viihtyä!

Mikä tekee sinun koirasi elämästä viihtyisää?

Kyselee Reetta

IMG_4151
Pikku ötökkä pitkän ( ja repimisrikkaan) päivän jälkeen ikiomassa pedissä.

 

Killen viihtymistä edesauttavat muun muassa:

*Iso itse tehty sänky, jossa on erilaisia peittoja ja vaatekappaleita, joista Kille iltaisin muotoilee huolella tulevan yön nukkumapaikan.

*Oma luola, kangashäkki, jossa Kille kotona nukkuu joko päällä tai sisällä omien tarpeidensa mukaan.  Kangashäkin päältä (päälle on viritetty levy) Kille katselee myös ulos ikkunasta ja tosinaan haistelee ikkunasta sisään virtaavaa ilmaa.

*Pääsy sänkyyn ja sohville, sillä selkeästi Killellä on tarve nukkua lattiatasoa korkeammalla.

*Konfliktiton elämä: turvallisuuden tunne, joka syntyy muun muassa siitä, että Kille voi luottaa ihmisiin: koskaan sille ei suututa tai sitä komenneta. Arvaamattomuus ja väkivalta on onnellisuuden pahin vihollinen.

*Kille kokee olevansa kotona turvassa myös yksin ollessaan.

* Hyvä ihmissuhde.

* Mahdollisuus tehdä valintoja itseään koskevissa asioissa.

*Suuri määrä virikkeellistä ruuan etsintää.

*Asuinpaikkamme lähiympäristön monipuolinen kartoittaminen jatkuvasti toistuvan tylsän lenkin sijaan.

*Mahdollisimman vähän stressaavia ja pelottavia asioita arjessa.

*Sopiva määrä monipuolista liikuntaa ja uuden tutkimista.

*Mahdollisuus palautua nukkumalla ilman jatkuvaa häiriötä.

 

Lähiluonto on koiran stressinpoistaja

Vaeltaminen upeissa luontokohteissa Killen kanssa on minulle vielä haave. Retki johonkin kansallispuistoon siintelee mielessä ehkä ensi-syksynä.

Koiran monipuolinen ”seikkailuliikunta” taikka lajinmukainen ”elämysliikunta” taikka virikeellinen liikunta ja hyvä kunto on kuitenkin keskeinen osa koiran stressinsietokyvyn kasvattamisessa ja stressistä palautumisessa.  Tutkimukset viittaavat siihen, että mitä monipuolisemmin ja runsaammin koira liikkuu, sitä vähemmän koiralla on ei-toivottua ongelmakäytöstä.  Liikunta korjaa jopa puutteellisesta sosiaalistumisesta johtuvia ongelmia. Näin laadukkaan ja lajinomaisen liikunnan tulisi olla osa koiran päivittäistä arkea.

Itse pyrin ajattelemaan koiran liikkumista aina viikko kerrallaan. Jos olen ymmärtänyt oikein, koiran elämän tulisi säännöllisesti sisältää seuraavanlaista liikuntaa:

Omaehtoista vapaana liikkumista. 

Täysillä juoksemista. 

Leppoisaa, rentoa ravaamista.

Monipuolisessa maastossa, kuten metsässä liikkumista pitkällä liinalla.

Ulkoilun määrä tulisi olla päivittäin 3-4 tuntia.

Ulkoilussa tulisi olla sekä rutiinia, että uuden tutkimista koiran ehdoilla.

Sosiaalista liikuntaa lajikumppanin kanssa.

Jotakin koiran lajinmukaista suosikkitoimintaa, vaikkapa ojanreunan kaivamista.

Lenkkeihin voi vielä lisätä virikkeellisyyttä ruuan etsinnän muodossa.

Liikunnan vastapainoksi tulee pitää palautumisen mahdollistavia lepopäiviä.

Liikunnan laatua parantaa selän puoliväliin ulottuva Y-valjas ja mielellään myös joustopala äkillistä nykäisyä pehmittämässä. 

Aikamoinen paketti!

Loppujen lopuksi tämä on ollut meille yllättävän helppo toteuttaa. Lisäksi monipuoliseen liikkumiseen rutinoituu helposti, eikä tylsä lenkki suoraa kävelytien reunaa seuraten enää innosta. Koiran kanssa moni muu arjen asia helpottuu kun liikunta on oikenalaista ja riittävää. Samalla saan itse aivan riittävän annoksen arkiliikuntaa!

Asumme Raisiossa, joka on maalaismainen pikkukaupunki. Pyrin siihen, että jokaisena päivänä käymme ainakin kerran metsässä.  Raisio on erittäin metsäinen kaupunki!  Täällä sattuu olemaan myös paljon metsälampia, joissa kahlailu ja uiminen on Killelle tosi mieluisaa.

Vaikka jo metsäpolulla kulkeminen on tosi hyvää fysioterapiaa, me myös poikkeamme säännöllisesti polulta. Kiipeämme ylös ja alas vaikeampiakin paikkoja. Tätä kutsun ”päivän poluttomaksi”. Poluttomasti voi kulkea myös puistoissa ja joutomailla ja asuinalueillakin.

Lisäksi pyrin ajattelemaan lenkkejä seuraavasti: Hyvä peruslenkki sisältää erilaisia paikkoja rakennetusta ympäristöstä metsään, ostoskeskuksesta rannalle.  Jotta en fakkiutuisi samoihin lenkkeihin, pyrin joka päivä lähtemään kotipihalta eri suuntiin.

Vapaana voimme olla vain aidatulla alueella. Joka päivä ainakin yksi lenkki suuntautuu niin, että matkan varrella on koirapuisto, jossa voi juoksennella vapaana. Killelle spurtit ovat todella tärkeitä. Koirapuisto on kuitenkin sen verran kiihdyttävä paikka, kaikkine hajuineen, että aina tuo päivittäinen käynti ei sovi vaikka Kille on siis  useimmiten puistossa yksin.  Olen miettinyt muutaman kerran, josko laittaisin jonkun ison aidatun omakotipihan omistajan postilaatikkoon lapun: Saisiko koirani tulla juoksentelemaan pihaanne korvausta vastaan?  Vielä en ole tätä toteuttanut.

Muutaman kerran viikossa on tärkeää löytää uusi paikka, jota tutkia. Se voi olla aivan pienikin alue. Ja kun vaihtelee lenkkien suuntaa muuttuu tuttukin paikka kiinnostavaksi tauon jälkeen. Joskus uuden tutkiminen on helppoa: uuden kadunpätkän bussipysäkille tai jonkin julkisen rakennuksen rappujen eteen pysähtyminen hajuja tutkimaan voi olla koiralle tosi mieluisaa. Toisinaan uusi paikka voi olla vaikka kokonainen teollisuusalue. (vanhat tehdasalueet ovat mahtavia paikkoja!)

Kerran pari viikossa teemme autolla retken jonnekin. Joskus paikka on tuttu, joskus uusi. Se voi olla kaupunki, ranta tai metsä.

Pari päivää leppuuttelemme, että voin varmistua siitä, että koira saa riittävästi lepoa ja lihaskuntokin kasvaa levossa, eikö se niin ole?

Oman paikkakunnan lähiluonto on meille todella lukemattomien seikkailujen lähde: on metsälampia, korkea muinaisvuori, jossa aikanaan ovat palaneet varoitustulet, on kulttuurimaisemaa ja erämaisempaa aluetta, vanhoja peltoja, merenrantaa, jokia, puroja, luontopolkuja, urbaania betoniviidakkoa ja viehättäviä omakotialueita.

Seikkailulenkkeily on myös minulle todella palkitsevaa, sillä kuvittelisin sen tyydyttävän meidän ihmistenkin lajinmukaisia tarpeita luonnossa tutkien ja tarkkaillen liikkumiseesta. Meissä ja koirissa on paljon samaa!

IMG_9844

 

 

 

 

 

 

 

 

Kille harrastaa!

 

Meillä on tätä kirjoittaessa rescue- Killen kanssa yhteistä elämää takana noin puolitoista vuotta. Käytännössä melkein koko ensimmäinen vuosi kului joko stressin tasaantumiseen Suomeen muuton jälkeen, leikkauksesta toipumiseen ja kuntoutumiseen ja yleiseen teinikoiran hormonaaliseen hässäkkään.

Minulla oli tietenkin kaikenlaisia ajatuksia siitä, mitä Killen kanssa teemme alkaen vaeltamisesta, noseworkista,koirajoogasta, Ata-tunneista ja slowlitystä. Aika pian kaikenlaiset koulutukset ja muukin tavoitteellinen osoittautui yksinkertaisesti liian vaativaksi Killelle ja pääpaino on kaikessa toiminnassa on ollut Killen kehon kuntoutus ja psyykkisen levollisuuden ja läsnäolon etsiminen.

Jonkin virkistävän harrastuksen kuitenkin halusimme.  Näin päädyimme virikeradalle! Se onkin  meille tosi tärkeä juttu.

Koulutushalli, jossa käymme muuttuu radan aikana mielenkiintoiseksi ja vaihtelevaksi tilaksi, jossa ainoa tehtävä on käyttää kuonoa ja etsiä herkkuja.

 

Virikeradalle pääsee aina vain yksi koira kerrallaan, jotta koiran ei tarvitse murehtia siitä, syökö joku muukin samoja herkkuja. Ihmisen tehtävä on antaa koiralle työskentelyrauha. Arka koira voi oppia itsenäisyyttä ja rohkeutta. Jokainen koira saa kokemuksen siitä, että omistajan kanssa vietetään ihanaa aikaa. Virikeradalla yhdessä käyminen lujittaa koiran ja omistajan suhdetta.

Keskeistä virikeradassa on tarjota koiralle lajinmukaisia tarpeita tyydyttävää toimintaa ja avartaa käsityksiä siitä, mitä koiran kanssa voi harrastaa. Harrastuksessa pitäisi aina olla yhtä hauskaa kuin virikeradalla!

Mahdollisuus ruuan etsimiseen on JOKAISELLE koiralle yksi keskeisimpiä onnellisuuden avaimia.

 

On mahtavaa seurata, miten kiihtymiseen taipuvainen Kille rauhoittuu ja alkaa työskennellä tilassa rennosti, keskittyneesti ja nauttivan oloisena.

Koiraa ei virikeradalla houkutella tai ohjata mitenkään vaan tärkeää on nimenomaan koiran oma työskentely. Se päättää itse minne haluaa mennä, onko se valmis astumaan laatikoihin tai kiipeämään tasoille tai ryömimään vaikka renkaan läpi. Näin koiran itsetunto ja kyky omatoimiseen tutkimiseen lisääntyy. Jos koira ei hae kaikkia herkkuja, sitä ei usuteta hakemaan. Joillekin omistajille maltti antaa koiralle etsimisrauha on jo suuri saavutus. Siis olla hiljaa ja vain seurata.  Olemme niin tottuneita jatkuvaan kontrolliin.

 

Puolen tunnin intensiivinen haistelu on juuri sopiva: impulsiivinen koira rauhoittuu ja varovainen koira uskaltaa tutkia ja etsiä turvallisin mielin.

Virikerataa järjestää Turussa koiraystävällinen koirakoulu Koirankota.

Tunnen olevani onnekas, kun aivan meidän lähellä on jotain näin mahtavaa. Antaa kuvien puhua puolestaan!

 

 

 

 

 

Hengitä. Kävele. Rakasta. Hengitä.

Kun Kille-rescue tuli elämääni, murehdin ja stressasin aivan valtavasti sen puolesta. Tuntui, että asiat voivat olla hyvin vasta kun Killen kaikki ongelmat ratkaistu. Olin äkkiä niin stressaantunut, että en pystynyt viikkokausiin lainkaan rentoutumaan. Samalla elämässä sattui olemaan kerralla paljon muutakin isoa huolenaiheutta.

Harmillinen puoli murehtimisessa on, että ihmisen stressaantuneisuus välittyy väistämättä koiraan.

Jossain kohtaa tajusin helpata. Oli vain pakko todeta, että Killen kuntoutuminen on prosessi ja minun parempi vointini on myös Killen etu. Sain ihan kohtuullisesti sressitasoni laskuun vain päättämällä lopettaa aivan älyttömän stressaamisen. Mutta kehoon jäi kova jännitystila.

Jännittäminen saa erityisesti yläkroppani kireäksi. Leuat, niskat, hartiat ja yläselkä menevät juntturaan. Lihakset ovat kivikovat ja kipeät. Hengitys on koko ajan pinnallista. Nämä ovat myös uskoakseni asioita, joita koira huomioi. Rento rinnallakävelijä koiralleni on siis tavoitteeni!

Lenkkiemme aikana pyrin olemaan ajattelematta erityisesti mitään, paitsi sitä että juuri nyt olemme kävelemässä yhdessä. Sysään murheet ja huolehtimisen aiheet syrjään sitä mukaan, kun niitä nousee mieleen. En myöskään puhu lenkin aikana kiihdyttäviä puheluja. Olen lisäksi tehnyt itselleni kymmenen kohdan muistilistan, jonka koetan pitää mielessäni ulkoillessamme yhdessä. Muistilistan kohdat palauttavat minut rennompaan olotilaan, nauttimaan hetkestä ja siitä ihmeellisen kiehtovasta asiasta, että koira saa näkemään maailman aivan toisesta, koiramaisesta näkökulmasta.

  1. Hengitä.
  2. Pudota hartiat alas.
  3. Anna käsiesi roikkua suorina alhaalla.
  4. Rentouta leuka ja kasvot.
  5. Älä purista käsiä nyrkkiin.
  6. Kiinnitä huomiota siihen, että jalkapohjat kävellessä tekevät töitä.
  7. Liike-energia ja voima lähtee keskivartalosta, älä siis kisko itseäsi eteenpäin jaloilla tai ylävartalolla
  8. Pidä silmät pehmeinä, näe kaikki kerralla, älä fokusoi koko ajan johonkin.
  9. Hengitä. Ajattele koiraasi rakkaudella riippumatta siitä mitä tapahtuu.
  10. Hengitä.

Näistä monet ovat peräisin hevosmaailmasta, joten kiitos jälleen hevosilleni hyvistä opeista.

Reetta

P.S. Suosittelen muille kaltaisilleni stressaajille joogaa, pilatesta, fysioterapiaa, voicemassagea, feldenkraisea, chi qunia, mitä tahansa, mikä auttaa rauhoittumaan ja vahvistaa, venyttää ja rentouttaa kehoa  ja pitää myös kehon paremmassa kunnossa.  Ja – hyviä kenkiä – !  🙂

KOIRASI EI OLE TOIVOTON TAPAUS!

 

HUOLI POIS, KOIRASI EI OLE TOIVOTON TAPAUS! 

Hihnatreenit ja hihnassa kulkeminen on yksi niistä asioista, jotka puhuttavat jatkuvasti. Jälleen kerran hihnakoulutus on melko yksinkertainen asia ja erityisesti se on sitä silloin, kun  kyseessä on levollinen, tyyni koira, jolla ei ole stressiä tai sairauksia. Somen palstoilla yksi yleisinpiä keskustelunavauksia on tämä: ”Pliis auttakaa, mä en jaksa enää tätä kiskomista, tää ei kuuntele mitään, ei ota namia, kaikki on jo kokeiltu, onko tämä toivoton tapaus?”

No ihan ensiksi, ei ole. Ihan normaali koira se mitä luultavimmin on. Sillä on vain joitakin syitä, joiden vuoksi se ei pysty oppimaan koulutustilanteissa.

IMG_0485.JPG

MIKSI KOIRA EI OPI KÄVELEMÄÄN NÄTISTI HIHNASSA? MUUTAMA SYY:

Koira on liian nuori, eikä siksi pysty keskittymään hihnakoulutukseen. Se ei vaikkapa ymmärrä, miksei voi päästä täysillä juokseman muiden koirien luo. Tällöin se vain turhautuu koulutusyrityksistä ja pahimmassa tapauksessa pelästyy omistajan otteita.

Koiralla on liikaa energiaa. Fyysinen liikuntatarve pitäisi päästä purkamaan hyvällä tavalla, ei siis millään kahdenkymmenen kilometrin juoksulenkillä, mutta vaikkapa sopivalla määrällä vapaana oloa ja leikkimistä kaverin kanssa. Liikuntatarvetta purkavat myös vaihtelevat maastot kävelytien sijaan. Jos itselle tulee hiki varvikossa rämpiessä, ojien yli hyppiessä ja kallioita kiivellessä, se on hyvä merkki. 🙂

img_1212

Koiralla on murrosikä. Murroikäisellä on päässään ( ja sydämessään) tilaa lähinnä vain vastakkaisen sukupuolen hajuille. Ne menevät ohi kaiken muun, oman ihmisen ja naminkin. Murrosikä voi kestää pitkään ja siihen liittyvät olennaisesti erilaiset lyhyet pelkokaudet. Jos jossain kohtaa koiralle tulisi olla ymmärtäväinen, se on murrosikä. Murroikäinen koira vaatii suurta kärsivällisyyttä, aivan kuin murrosiköinen ihminenkin. Murrosikää voi joillain koirilla kestää jopa kaksi-kolmevuotiaaksi asti.

Koira on reaktiivinen, eli reagoi normaalia voimakkaammin ja intohimoisemmin ulkopuolisiin  ärsykkeisiin. Reaktiivisten koirien omistajille on onneksi nykyään aivan erikseen räätälöityä koulutusta.

Koira ei pääse koskaan tutustumaan muihin koiriin. Joku koira sopeutuu tähän, mutta toinen voi reagoida yltyvillä kierroksilla muita koiria nähdessään ja vaikka kehittää siinä ohessa remmiräyhän. Tämä on vähän kaksipiippuinen juttu. Samalla kun koirille on tärkeää että ne pääsevät kaartamaan toisensa, eikä koiran tarvitse kohdata pelottavaa vastaantulijaa, on myös tärkeää, että sosiaalisia kontakteja tulee.

Koira purkaa kierroksiaan juoksupyrähdyksin.

Koira on kipeä. Koiralla voi olla mahavaivoja, närästystä, rangan kiertymää, lihasjumeja, päänsärkyä, hammassärkyä, anaalirauhasen tulehdus, tassujen hiertymiä, korvasärky, nivelolgelmia. Vanha viisaus sanoo, että koira kiskoo kipua pakoon. Kipu on ensimmäinen asia, joka tulee tarkistaa, jos koiralla on kaikki  muuten on hyvin, se on remmikävelyn idean oppinut ja silti kiskoo.

img_8977

Kaikki koirat kiskovat aika ajoin, innostuessaan.

Koiralle ei ole opppinut malttia. Maltti kehittyy vähittäin, eikä sitä voi juuri vaatia pennulta tai nuorelta koiralta.

Ihminen palkitsee koiraa kiskomisesta tarkoittamattaan. Koirahan oppii aika helposti, että pääsee kiskomalla haluamaansa paikkaan. Koiralle tiuskiminen ja jatkuva älä jaksa nyt vetää – tyyppinen höpötys kääntyy myös helposti palkkioksi, sehän on huomiota, jolle melkein jokainen koira on perso.

Koira on kroonisesti stressaantunut. Siis stressitasot ovat pitkäkestoisesti korkealla. Tällainen voi olla vaikkapa muutosta uuteen maahan toipuva rescue.

Koira pelkää ihmistä huonojen kokemusten vuoksi. Koiraa on siis jossain vaiheessa koulutettu kovakouraisesti ja käytetty rangaistuksia, kuten tölkittämistä, potkimista ja remmistä nykimistä sekä tuimaa EI – komentoa. Pelkäävä koira ei pysty keskittymään koulutukseen.

Ihminen toimii joka kerran eri tavalla ja on epäjohdonmukainen opetuksessaan.

Vasta jos tämä kaikki ja kenties vielä jotkin muut syyt on tsekattu, voidaan miettiä, mikä koulutuksessa mättää, kun koira ei opi suhteellisen yksinkertaista asiaa.

HIHNAKOULUTUKSEN SIETÄMÄTÖN HELPPOUS

Hihnakoulutuksen yksinkertainen ydinhän on tämä: koira oppii, että pääsee toivomaansa suuntaan tai paikkaan vain hihna löysällä.

Opettaminen yksinkertaistaen: KUN HIHNA KIRISTYY, IHMINEN PYSÄYTTÄÄ LIIKKEEN ETEENPÄIN. KOIRA TARJOAA OMISTAJAAN KATSOMISTA TAI KÄÄNTYMISTÄ OMISTAJAAN PÄIN. TÄLLÖIN LÄHDETÄÄN LIIKKEELLE, JOLLOIN KOIRA SAA JUURI ETEENPÄINPÄÄSYSTÄ VÄLITTÖMÄN PALKINNON.

IMG_9053.JPG

Koiran ei siis tarvitse pelätä rangaistusta, vaan se pääsee kokeilemalla ja yrityksen ja erehdyksen kautta maaliin, eli haistelemaan vaikka houkuttelevaa pylvästä tai vain eteenpäin.

Joillekin koirille toimii todella hyvin vain yksinkertaisesti suunnan vaihtaminen, eli eteenpäin, joskin eri suuntaan pääsee vain hihna löysällä. Loppujen lopuksi voidaan palata koiran toivomaan paikkaan, kunhan koira kulkee sinne ilman remmin kiristymistä. Joskus koira oppii lähes kerrasta hihna löysällä kulkemisen idean ihan näin yksinkertaisella tavalla.

Koiraa voi myös palkita vahvisteella ja makupalalla aina kun se kävelee halutussa kohtaa. Oma tavoitteeni on remmi löysällä kulkeminen, eli en palkkaa koiraa erityisestä kävelykohdasta suhteessa itseeni. Paitsi suojatiellä. Siinä opettelemme rinnalla kävelemistä turvallisuussyistä.

Kyseinen opettamistapa  ei toimi kovinkaan hyvin jos koira käy läpi jotain kirjoituksen alussa  mainituista asioista. Tai oikeammin: voi käyttää hetkinä, jolloin koira satunnaisesti on levollinen.  Erityisesti kipukoiran kouluttamista tulisi välttää kokonaan, sillä koira yhdistää helposti kivun koulutetvaan asiaan.

Koiran turhautumisen ja epätietoisuuden tunnistaa helposti, se vinkuu, syöksähtelee, saattaa tehdä lepytteleviä eleitä ihmistä kohti. Se voi myös haukkua turhautuneisuuttaan , tai ryhtyä tekemään jotain muuta ei-toivottua, kuten leikkimään remmillä. Jos koira on tässä tilassa, vaatimuksia on laskettava välittömästi.

MUISTA MIELI!

Yksi tärkeimmistä muistettavista asioista on oppimiseen liittyvä mielentila. Se lisäksi, että koira oppii itse asian, se oppii myös oppimistilanteen mielentilan ja jatkossa yhdistää oppimansa asian aina kyseiseen mielentilaan. Jos koira on siis kiihtynyt tai pelokas jne ja sille yrittää väkisin opettaa jotakin, se tulee jatkossa aina kokemaan myös kiihtymystä ja pelokkuuden tunnetta kyseisen asian tekemisen yhteydessä.

Miksi kirjoitan näitä? Koska Kille-koirani, rescuepoika,  on tarvinnut yli vuoden mittaisen ajan hihnakävelyn omaksumiseen. Olen miettinyt tuhanteen kertaan kaikkia mahdollisia syitä kiskomiseen. Mutta siitä lisää toiste.

Ei muuta kuin hihna-iloa elämään, kyllä se siitä!

Reetta

P.S. Monet ovat löytäneet apua hihnakävelyyn BAT- menetelmästä. , toiset Turid Rugaasin huomiomerkin käytöstä. Lähes kaikki eettisesti kouluttavat koirakoulut järjestävät nykyään paljon hihnakoulutusta.  Koirakoulu verkossa ja Koiruuksien Klubi järjestävät hihnakäytöksestä ja muista tärkeistä aiheista kursseja myös verkossa.

Lisälukemistoksi vielä eläintenkouluttaja Liisa Tikan mainio artikkeli hihna-asioista.

Tervemenoa palkitseville oppitunneille!

 

 

IMG_1643.JPG