Telttaretkellä!

Snapseed

 

Taisto Terrieriä on onnistanut löytää tiensä perheeseen, jossa viihdytään luonnossa. Päiväretket asfaltin keskeltä metsään ja rannoille sujuvat helposti, mutta entä yöpyminen luonnossa?

Ei ole itsestään selvää, että koira viihtyy teltassa, laavussa, kanootissa tai vuokramökissä, aivan kuten kaikki ihmisetkään eivät viihdy. Koiraa voi pelottaa itse teltta, ulkopuoliset äänet, makuupussin kahina, voi olla kylmä, päivän patikointi tuntua nivelissä… tai paikka on vain liian vieras rutiiniin tottuneelle eläimelle. Tuoksuja on paljon, ne ovat erilaisia, kuin kotona, ihminen käyttäytyy eritavalla, kuin kotisohvalla.

Jos suunnittelet vieväsi koiran luontoon yöksi asetu tässäkin hetkeksi koiran asemaan. Koira on eläimenä sekä saalistaja, että saalis, teltan ulkopuolella metsässä saattaa tuoksua koiran nenään sekä riista, että saalistaja. Telttaan tulisi tutustua pienin askelin ja tehdä siitä yhtä kotoisa ja turvallinen paikka kuin kodista.

Kanna telttapussit koiran haisteltavaksi, anna koiran tutustua niihin rauhassa, kootkaa teltta yhdessä, ota koira mukaan puuhaan. Kun teltta on pystyssä ihmetelkää sitä yhdessä. Älä pakota tai nosta koiraa väkisin telttaan, mutta kun koira itse telttaan astuu kehu koiraa vuolaasti. Jos koirasi viihtyy rentona teltassa voitte nukkua siellä päiväunet tai syödä eväät. Muista, että pimeällä teltta ja sen ulkopuoliset äänet voivat yhä pelottaa koiraa.

Ennen pidempää eräretkeä olisi hyvä nukkua koiran kanssa teltassa edes yksi yö. Tutustuttamalla koira rauhassa telttaan takaa monta yhteistä hyvää retkeilyseikkailua, pelokas koira telttaretkellä on taakka kaikille, eikä eräily ole mielekästä kenellekkään.

Taisto Terrierin ensimmäinen telttayö luonnossa oli katastrofi. Olin, onneksi, totuttanut koiran huolellisesti telttaan ja rohkeana koirana Taisto Terrieri kotiutui nopeasti. Ensimmäisen oikean telttaretken teimme saaristoon leirintäalueelle. Uimme päivän, lekottelimme kuumilla kallioilla, ihailimme auringonlaskua, olin innoissani retkikoirastani ja seikkailusta.

Olin huolella valinnut telttapaikaksi hiukan syrjäisen poukaman meren äärellä, lähellä ei ollut muita telttoja, koska halusin koiran nukkuvan rauhassa, ilman muiden telttojen äänien vahtimista. Kävimme nukkumaan päivästä väsyneinä. Kunnes heräsin aamuyöllä Taisto Terrierin murinaan. Koira tuijotti teltan takaseinää, jonka takaa meni polku. Murina yltyi ja minäkin kuulin rapinan. Monen jalkaparia aiheuttaman rapinan juurakossa. Joukko ihmisiä kiersi telttaa ympäri kohti ovea.

Joku kompastui teltan naruun heilauttaen seinää. Raivokas haukku sai jalkaparit juoksemaan. Taisto Terrieri oli valmis käymään telttakankaan läpi vihollisen kimppuun ja sain todella tehdä töitä koiran rauhoittamiseen. Astuin ulos teltasta ja mitä näinkään. Joukon nuoria pelokkaina polulla. Ääni vavisten joku heistä kysyi mikä peto teltassa on. He olivat tylsyyksissään päättäneet lähteä pelottelemaan syrjässä olevan teltan väkeä, mutta kävikin toisin, terrierin kumiseva ääni pelotti heitä.

Sinällään ajattelematon pelotteluyritys oli koitua retkeilymme tuhoksi. Koko loppuyön Taisto Terrieri murisi pienintäkin teltan ulkopuolista ääntä. Nukuimme molemmat katkonaisen yön koiran vahtiessa ja minun miettiessä ratkaisua murinaan.

Aamun valjettua päätin vaihtaa leiripaikkaa saaren toiseen päähän. Nukkuisimme toisen yön teltassa, mutta eri ympäristössä. Meillä oli tuuria, eikä Taisto Terrieri alkanut pelätä telttaöitä. Niin olisi voinut käydä aremmalle koiralle.

Olemme tuon yön jälkeen nukkuneet monia hyviä öitä teltassa. Taisto Teririeri ei viihdy laavussa, joten suosimme teltan seiniä ja kattoa, en väkisin pakota koiraa nukkumaan turvattomaksi kokemassaan laavussa.

Jos yövymme leirintäalueella yritän edelleen valita telttapaikan hiukan syrjemmästä, ainakin niin, ettei telttamme ole yöllisten kulkureittien varrella, muttei myöskään nuorison kohteena.

Samaa totuttamisen periaatetta kannattaa noudattaa kaikessa uusien asioiden esittelyssä koiralle.

Inkkarikanoottiin, jonka vuokrasimme vasta ajettuamme rannalle, totuutin Taisto Terrierin makuualustan avulla. Tiesin ennalta, ettei mikään veteen liittyvä kulkuneuvo ole koiralle ongelma, joten lähinnä olin huolissani, ettei koira hyppää kesken matkaa uimaan.

Opetin siis koiralle, että makuulle-sana tarkoittaa makuualustan päällä makaamista. Kun asetin makuualustan kanootin pohjalle ja kehotin koiran käyvän makuulle Taisto Terrieri hyppäsi tyytyväisenä kanoottiin ja makoili alustan päällä. Turvallista, sujuvaa ja rentoa kaikille.

Ihania luontoseikkailuja koirille ja heidän ihmisille!

Mari

IMG_4945

Villiinny!

IMG_4935.JPG

 

Parhaillaan vietetään villiyrttikuukautta 2017. Koiran kanssa on mukava harrastaa myös keräilyä. Villiyrtit on mainio alkukesän keräilykohde. Samalla syntyy kosketuskontakti kasvillisuuteen ja luonnon mikrobeihin – sehän on oleellista vastustuskyvyllemme. Jos ajatukseni on tuoda lenkiltä kotiin vaikkapa villivihannesainekset, otan mukaan repun ja pieniä muovipusseja, joihin kokoan kuhunkin omaa lajiaan. Hyvä olkalaukku ajaisi saman asian. Samoja muovipusseja voi käyttää uudelleen ja uudelleen. Lisäksi minulla on pienet sakset ja hanskat, jos aion pimia nokkosia. Jos sattuu meheville apajille eikä ole varautunut, kakkapussiin mahtuu valtava määrä kasvinosia. Killen kanssa on hiukan haastavaa tehdä keräilyä, mutta olen ottanut mukaan herkkuja tai sen omia nappuloita, ja se etsii niitä juuri sopivan ajan, että ehdin hiukkasen poimia. Tavoitteenamme on toki, että se oppii ottamaan rennosti poiminnan ajan.

Jos vihanneksia ei ehdi heti käsitellä kotona ne voi jättää jääkaappiin suljettuun muovipussiin. Itse ripottelen tällöin niiden päälle aina hiukan vesipisaroita, jotta ne eivät nahistu. Ideaali on kuitenkin, että saa yrtit käsiteltyä mahdollisimman pian. Peruskäsittely yrteille on huuhtelu, ja huonojen osien ja vahingossa mukaan tulleiden vaikkapa heinä korsien poisto. Kasveista valutetaan vesi ja sen jälkeen ne levitellään kuivaamaan. Itse teen usein nokkosesta, voikukasta ja vuohenputkesta myös kevyesti ryöppäämällä muhennosta. Ryöpättynä ne on myös helppo pakastaa ja käyttää talven mittaan.

Jokamiehenoikeudet koskevat luonnonkasvien keruuta. Kasveja ei revitä juurineen ja eikä kasvustoja tietenkään poimita olemattomiin. Itse vältän kokonaan sellaisia kasveja kuin vaikkapa kalllioimarre. Niitä käytetään paljon villliyrttiresepteissä ja ne ovatkin hyviä, mutta riskinä on kasvien häviäminen kasvupaikoiltaan. Itse kerään puuvartisten kasvien osia vain omalta pihalta. Maanomistajan luvalla niitäkin voi poimia maltilla. Voi kuitekin miettiä haluaako mustikan kukkana vai kypsänä marjana.

Minulla on tietyt luonnonkasvit, joita ainakin pyrin keräämään vuosittain:

Alkukesän salaateiksi ja leivän päällysteeksi:
maitohorsma, koivunlehti, voikukka, piharatamo, vuohenputki, siankärsämön lehdet, voikukan kukat.
Viherjauheeksi kuivattuna: vuohenputki, nokkonen, voikukka, piharatamo
Teeksi (lehdet tai kukat kokonaisina kuivattuna) edellä mainittujen lisäksi koivunlehti, mustikanlehti (omasta pihasta) ja vadelman sekä mansikanlehti, apiloiden kukinnot.
Flunssa- ja kuukautiskipulääkkeeksi: mesiangervon ja siankärsämön kukintoja.
Haavoihin: piharatamoa kuivattuna jauheena.

Luonnosta löytyy toki paljon paljon muutakin ja myös käsittelytapoja on lukemattomia villiyrttigurmeesta fermentoituun vadelmateehen. Mutta jo nokkosella ja voikukalla pääsee jo tosi pitkälle! Ne ovatkin aloittelijoille kaikkein helpommat ja myös palkitsevimmat, koska ne antavat paljon satoa ja ovat maukkaita!

Kun alkaa katsella ympärilleen sillä silmällä, että ympäröivä luonto on kuin valtava herkkukasvimaa, alkaa tietenkin miettiä myös koiran vaikutusta ympäristöön. Pelkkä virtsa jo rehevöittää, eikä koirankakkojen keskeltä ole kiva poimia. Luonnollisesti kakat tulee tietysti poimia luonnosta – ei siksi, etteivät ne maatuisi, vaan siksi, että ne todella rehevöittävät ja tietenkin levittävät mm loisia. Virtsalle ei kuitenkaan mahda mitään. Jonkinlaisena kiusallisena kompromissina tähtään itse siihen, että enimmät koiranpissat päätyisivät alueille, jotka ovat jo valmiiksi aika kuormittuneita ja rakon tyhjetessä tähtään herkemmille alueille. Villivihannekset tulee tietenkin muutenkin poimia paikoista, joissa on mahdollisimman puhdasta.

Itse koen että kasvien poimiminen ruuaksi alkaa muuttaa ajattelutapojamme ja haluamme suojella kasvien monimuotoisia elinympäristöjä. Luonnonkasvien keruulla on paljon hyviä vaikutuksia!

Eipä siis muuta kuin kiehtovia keruita koirakaverin kanssa ja herkullisia ruokahetkiä!

Reetta

P.S. koirallekin voi maistua mm nokkosjauhe!