Apua, koirani viihtyy!

Hevosista ja koirista kertovaan lastenkirjasarjaani liitettiin eräässä kirjoituksessa sana ”viihtyminen”. Kirjoittaja oli kivasti kokenut, että kannan huolta eläinten viihtymisestä. ”Mitähän eläinihmiset tästäkin ajattelevat!”, eräs ystäväni tokaisi.

Asia jäi mietityttämään minua pitkäksi aikaa. On totta, että vaikkapa koirien viihtymisestä puhutaan äärimmäisen vähän. Sen sijaan voidaan ajatella, että koira tekee kodista viihtyisän tai koiran tai hevosen tehtävä on ”viihdyttää” ihmistä tarjoamalla esimerkiksi hauskan harrastuksen. Ehkä eläinten viihtymisestä huolissaan olevaa suorastaan moititaan eläinten inhimillistämisestä?

Mitä se viihtyminen oikeastaan onkaan?

Ihmiselle se varmasti tarkoittaa vaikkapa sitä, että henkiset ja fyysiset tarpeet ovat tyydyttyneet, on mahdollisuus rentoutua ja kokea olonsa turvalliseksi. Tunne siitä, että ympärillä on läheisiä ihmisiä, perhe tai ystäviä on myös oleellinen osa ihmisen tyytyväisyyden tunteen syntyä. Viihtyisyyttä kehkeytyy myös siitä, että virkistävien ja elähdyttävien asioiden ja toisaalta levon määrä on sopiva. Sairastaminen vähentää viihtymistä. Tietyissä tiloissa viihtymisessä on myös omia lainalaisuuksiaan. Harva viihtyy paikassa, jossa on liiallisesti likaa tai katosta tippuu tappajahämähäkkejä tai komeronovien takana on tutkimattomia tummia käytäviä, joista voi ryömiä ties mitä.  Erittäin ahdas tila on usealle ihmiselle epämukava, samoin kuin täysin avoin.

Voiko eläin kokea viihtyvänsä jossain? Vaikkei se määrittele itse olotilaansa viihtymiseksi se kenties tuntee turvallisuuden ja rentouden tunteita ja on ikäänkuin ”hyvällä päällä”.  Tunsin kerran hevosen joka eli suurella laitumella, mutta jota lauman muut jäsenet kyyräsivät. Tämä hevonen ei viihtynyt omassa elinympäristössään. Suuri laidun on erittäin hyvä asia, mutta laumassa esiintyvä väkivalta ei.  Tilanne suretti minua erityisesti, koska tämä vanha humma siirrettiin uuteen laumaan parhaan ystävänsä luota tallilta, jossa ne tarhasivat yhdessä. Uskon että se suri  menetettyä ystävää.  Hevonen oli loppuelämänsä hyvin alakuloinen.

On hyvä jos hevonen kokee koko talliympäristön turvalliseksi. Se kaipaa tyydyttävää puuhaa:  ruuan etsimistä, leikkimistä, sosiaalista ”hengaamista”.  Siis virikkeellistä uteliaisuuden ja oppimisen tarpeen tyydyttävää elämää yksin tarhassa seisomisen ja kolme kertaa päivässä tipahtava heinäkasan sijaan. Viihtyäkseen se tarvitsee tarpeeksi tilaa, jotta voi liikkua vain liikkumisen ilosta ja leväten oman lauman kera vuorokausirytminsä mukaisesti. Tietenkin se haluaisi päättää itse milloin syödä ja tietysti aterioida yhdessä kaverin kanssa. Hevonen kaipaa hyviä ihmissuhteita ja hyviä suhteita lajikumppaneihin ja paljon läheisyyden kokemuksia. Turvallisuuden tunne syntyy sillekin rutiineista ja sopivista paloista uutta ja kiinnostavaa. Viihtyvä hevonen on utelias, iloinen ja omanarvontuntoinen ja aina valmis kokeilemaan uutta, koska se luottaa itseensä.

Entä koira sitten? Eikö sen tehtävä ole maata lattialla ja odottaa, että se viedään tarpeille, olla mahdollisimman helppo ja kiltti ja tietenkin läsnä aina kun ihminen kaipaa sen läheisyyttä tai halua ottaa koiraselfien? Vai onko koira parempi kilpakumppani ja lenkkikaveri, jos sen viihtymiseen kiinnitetään huomiota? Ilman muuta! Aivan samat asiat; turvallisuus, läheisyys, hyvä suhde ihmiseen, virikkeellisyys ja koiran lajinmukaisia tarpeita huomioivat kodin elementit tekevät koiran elämästä onnellisen ja asuinpaikasta viihtyisän. Ja harrastuspaikallakin saa viihtyä!

Mikä tekee sinun koirasi elämästä viihtyisää?

Kyselee Reetta

IMG_4151
Pikku ötökkä pitkän ( ja repimisrikkaan) päivän jälkeen ikiomassa pedissä.

 

Killen viihtymistä edesauttavat muun muassa:

*Iso itse tehty sänky, jossa on erilaisia peittoja ja vaatekappaleita, joista Kille iltaisin muotoilee huolella tulevan yön nukkumapaikan.

*Oma luola, kangashäkki, jossa Kille kotona nukkuu joko päällä tai sisällä omien tarpeidensa mukaan.  Kangashäkin päältä (päälle on viritetty levy) Kille katselee myös ulos ikkunasta ja tosinaan haistelee ikkunasta sisään virtaavaa ilmaa.

*Pääsy sänkyyn ja sohville, sillä selkeästi Killellä on tarve nukkua lattiatasoa korkeammalla.

*Konfliktiton elämä: turvallisuuden tunne, joka syntyy muun muassa siitä, että Kille voi luottaa ihmisiin: koskaan sille ei suututa tai sitä komenneta. Arvaamattomuus ja väkivalta on onnellisuuden pahin vihollinen.

*Kille kokee olevansa kotona turvassa myös yksin ollessaan.

* Hyvä ihmissuhde.

* Mahdollisuus tehdä valintoja itseään koskevissa asioissa.

*Suuri määrä virikkeellistä ruuan etsintää.

*Asuinpaikkamme lähiympäristön monipuolinen kartoittaminen jatkuvasti toistuvan tylsän lenkin sijaan.

*Mahdollisimman vähän stressaavia ja pelottavia asioita arjessa.

*Sopiva määrä monipuolista liikuntaa ja uuden tutkimista.

*Mahdollisuus palautua nukkumalla ilman jatkuvaa häiriötä.

 

Lähiluonto on koiran stressinpoistaja

Vaeltaminen upeissa luontokohteissa Killen kanssa on minulle vielä haave. Retki johonkin kansallispuistoon siintelee mielessä ehkä ensi-syksynä.

Koiran monipuolinen ”seikkailuliikunta” taikka lajinmukainen ”elämysliikunta” taikka virikeellinen liikunta ja hyvä kunto on kuitenkin keskeinen osa koiran stressinsietokyvyn kasvattamisessa ja stressistä palautumisessa.  Tutkimukset viittaavat siihen, että mitä monipuolisemmin ja runsaammin koira liikkuu, sitä vähemmän koiralla on ei-toivottua ongelmakäytöstä.  Liikunta korjaa jopa puutteellisesta sosiaalistumisesta johtuvia ongelmia. Näin laadukkaan ja lajinomaisen liikunnan tulisi olla osa koiran päivittäistä arkea.

Itse pyrin ajattelemaan koiran liikkumista aina viikko kerrallaan. Jos olen ymmärtänyt oikein, koiran elämän tulisi säännöllisesti sisältää seuraavanlaista liikuntaa:

Omaehtoista vapaana liikkumista. 

Täysillä juoksemista. 

Leppoisaa, rentoa ravaamista.

Monipuolisessa maastossa, kuten metsässä liikkumista pitkällä liinalla.

Ulkoilun määrä tulisi olla päivittäin 3-4 tuntia.

Ulkoilussa tulisi olla sekä rutiinia, että uuden tutkimista koiran ehdoilla.

Sosiaalista liikuntaa lajikumppanin kanssa.

Jotakin koiran lajinmukaista suosikkitoimintaa, vaikkapa ojanreunan kaivamista.

Lenkkeihin voi vielä lisätä virikkeellisyyttä ruuan etsinnän muodossa.

Liikunnan vastapainoksi tulee pitää palautumisen mahdollistavia lepopäiviä.

Liikunnan laatua parantaa selän puoliväliin ulottuva Y-valjas ja mielellään myös joustopala äkillistä nykäisyä pehmittämässä. 

Aikamoinen paketti!

Loppujen lopuksi tämä on ollut meille yllättävän helppo toteuttaa. Lisäksi monipuoliseen liikkumiseen rutinoituu helposti, eikä tylsä lenkki suoraa kävelytien reunaa seuraten enää innosta. Koiran kanssa moni muu arjen asia helpottuu kun liikunta on oikenalaista ja riittävää. Samalla saan itse aivan riittävän annoksen arkiliikuntaa!

Asumme Raisiossa, joka on maalaismainen pikkukaupunki. Pyrin siihen, että jokaisena päivänä käymme ainakin kerran metsässä.  Raisio on erittäin metsäinen kaupunki!  Täällä sattuu olemaan myös paljon metsälampia, joissa kahlailu ja uiminen on Killelle tosi mieluisaa.

Vaikka jo metsäpolulla kulkeminen on tosi hyvää fysioterapiaa, me myös poikkeamme säännöllisesti polulta. Kiipeämme ylös ja alas vaikeampiakin paikkoja. Tätä kutsun ”päivän poluttomaksi”. Poluttomasti voi kulkea myös puistoissa ja joutomailla ja asuinalueillakin.

Lisäksi pyrin ajattelemaan lenkkejä seuraavasti: Hyvä peruslenkki sisältää erilaisia paikkoja rakennetusta ympäristöstä metsään, ostoskeskuksesta rannalle.  Jotta en fakkiutuisi samoihin lenkkeihin, pyrin joka päivä lähtemään kotipihalta eri suuntiin.

Vapaana voimme olla vain aidatulla alueella. Joka päivä ainakin yksi lenkki suuntautuu niin, että matkan varrella on koirapuisto, jossa voi juoksennella vapaana. Killelle spurtit ovat todella tärkeitä. Koirapuisto on kuitenkin sen verran kiihdyttävä paikka, kaikkine hajuineen, että aina tuo päivittäinen käynti ei sovi vaikka Kille on siis  useimmiten puistossa yksin.  Olen miettinyt muutaman kerran, josko laittaisin jonkun ison aidatun omakotipihan omistajan postilaatikkoon lapun: Saisiko koirani tulla juoksentelemaan pihaanne korvausta vastaan?  Vielä en ole tätä toteuttanut.

Muutaman kerran viikossa on tärkeää löytää uusi paikka, jota tutkia. Se voi olla aivan pienikin alue. Ja kun vaihtelee lenkkien suuntaa muuttuu tuttukin paikka kiinnostavaksi tauon jälkeen. Joskus uuden tutkiminen on helppoa: uuden kadunpätkän bussipysäkille tai jonkin julkisen rakennuksen rappujen eteen pysähtyminen hajuja tutkimaan voi olla koiralle tosi mieluisaa. Toisinaan uusi paikka voi olla vaikka kokonainen teollisuusalue. (vanhat tehdasalueet ovat mahtavia paikkoja!)

Kerran pari viikossa teemme autolla retken jonnekin. Joskus paikka on tuttu, joskus uusi. Se voi olla kaupunki, ranta tai metsä.

Pari päivää leppuuttelemme, että voin varmistua siitä, että koira saa riittävästi lepoa ja lihaskuntokin kasvaa levossa, eikö se niin ole?

Oman paikkakunnan lähiluonto on meille todella lukemattomien seikkailujen lähde: on metsälampia, korkea muinaisvuori, jossa aikanaan ovat palaneet varoitustulet, on kulttuurimaisemaa ja erämaisempaa aluetta, vanhoja peltoja, merenrantaa, jokia, puroja, luontopolkuja, urbaania betoniviidakkoa ja viehättäviä omakotialueita.

Seikkailulenkkeily on myös minulle todella palkitsevaa, sillä kuvittelisin sen tyydyttävän meidän ihmistenkin lajinmukaisia tarpeita luonnossa tutkien ja tarkkaillen liikkumiseesta. Meissä ja koirissa on paljon samaa!

IMG_9844

 

 

 

 

 

 

 

 

Kille harrastaa!

 

Meillä on tätä kirjoittaessa rescue- Killen kanssa yhteistä elämää takana noin puolitoista vuotta. Käytännössä melkein koko ensimmäinen vuosi kului joko stressin tasaantumiseen Suomeen muuton jälkeen, leikkauksesta toipumiseen ja kuntoutumiseen ja yleiseen teinikoiran hormonaaliseen hässäkkään.

Minulla oli tietenkin kaikenlaisia ajatuksia siitä, mitä Killen kanssa teemme alkaen vaeltamisesta, noseworkista,koirajoogasta, Ata-tunneista ja slowlitystä. Aika pian kaikenlaiset koulutukset ja muukin tavoitteellinen osoittautui yksinkertaisesti liian vaativaksi Killelle ja pääpaino on kaikessa toiminnassa on ollut Killen kehon kuntoutus ja psyykkisen levollisuuden ja läsnäolon etsiminen.

Jonkin virkistävän harrastuksen kuitenkin halusimme.  Näin päädyimme virikeradalle! Se onkin  meille tosi tärkeä juttu.

Koulutushalli, jossa käymme muuttuu radan aikana mielenkiintoiseksi ja vaihtelevaksi tilaksi, jossa ainoa tehtävä on käyttää kuonoa ja etsiä herkkuja.

 

Virikeradalle pääsee aina vain yksi koira kerrallaan, jotta koiran ei tarvitse murehtia siitä, syökö joku muukin samoja herkkuja. Ihmisen tehtävä on antaa koiralle työskentelyrauha. Arka koira voi oppia itsenäisyyttä ja rohkeutta. Jokainen koira saa kokemuksen siitä, että omistajan kanssa vietetään ihanaa aikaa. Virikeradalla yhdessä käyminen lujittaa koiran ja omistajan suhdetta.

Keskeistä virikeradassa on tarjota koiralle lajinmukaisia tarpeita tyydyttävää toimintaa ja avartaa käsityksiä siitä, mitä koiran kanssa voi harrastaa. Harrastuksessa pitäisi aina olla yhtä hauskaa kuin virikeradalla!

Mahdollisuus ruuan etsimiseen on JOKAISELLE koiralle yksi keskeisimpiä onnellisuuden avaimia.

 

On mahtavaa seurata, miten kiihtymiseen taipuvainen Kille rauhoittuu ja alkaa työskennellä tilassa rennosti, keskittyneesti ja nauttivan oloisena.

Koiraa ei virikeradalla houkutella tai ohjata mitenkään vaan tärkeää on nimenomaan koiran oma työskentely. Se päättää itse minne haluaa mennä, onko se valmis astumaan laatikoihin tai kiipeämään tasoille tai ryömimään vaikka renkaan läpi. Näin koiran itsetunto ja kyky omatoimiseen tutkimiseen lisääntyy. Jos koira ei hae kaikkia herkkuja, sitä ei usuteta hakemaan. Joillekin omistajille maltti antaa koiralle etsimisrauha on jo suuri saavutus. Siis olla hiljaa ja vain seurata.  Olemme niin tottuneita jatkuvaan kontrolliin.

 

Puolen tunnin intensiivinen haistelu on juuri sopiva: impulsiivinen koira rauhoittuu ja varovainen koira uskaltaa tutkia ja etsiä turvallisin mielin.

Virikerataa järjestää Turussa koiraystävällinen koirakoulu Koirankota.

Tunnen olevani onnekas, kun aivan meidän lähellä on jotain näin mahtavaa. Antaa kuvien puhua puolestaan!

 

 

 

 

 

Lempeys avuksi harjoitteluun

Käyn itse säännöllisesti joogassa, sekä jonkin verran ohjatussa meditaatiossa, olen tehnyt hengitysharjoituksia yms. kehon ja mielen tasapainoon liittyviä harjoituksia. Nämä kaikki soveltuvat erinomaisesti koiran kanssa tekemiseen ja elämiseen. Nämä harrastukset rentouttavat omistajaa ja sillä on suora vaikutus koiraan.

fullsizerender-11
Mini harjoittelee joogamatolla olemista ❤

Pieni hetki avuksi sinulle ja koirallesi, ennen ja jälkeen opettamisen tai harjoittelemisen.

Sopii myös taukona jos usko alkaa loppumaan tai tulee huonoa energiaa.

(toimii missä tahansa elämän tilanteessa/alueella ja ilman mitään välineitä)

Rauhoita itsesi hetkeksi ennen kuin aloitat harjoituksen koiran kanssa. Tee tämä ilman koiraa tai anna koiran vielä olla niinkuin se on (jos olet jo harjoituspaikassa). Voit istua, seistä tai olla makuulla. Sulje silmät jos mahdollista.

Hengitä syvään sisään, keuhkot niin täyteen kuin mahdollista…. uloshegityksellä puhalla kaikki turha pois suun kautta. Toista muutaman kerran. Jätä hetkesi kaikki päivän menneet ja tulevat tapahtumat pois mielestä. Asiat palaavat kyllä myöhemmin.

Hengitä sitten normaalisti omaa hengitystäsi.

Toista mielessäsi:

Teen harjoituksen itselleni ja koiralleni.  Harjoitus on meidän. Ei ole olemassa parempia tai hunompia harjoituksia. Jos juuri tänään jokin asia ei suju, teemme sen joku toinen päivä, en pakota kumpaakaan mihinkään mikä ei tunnu oikealta. Harjoitus on juuri tänään tähän hetkeen sopiva. Hyväksyn se sellaisena kuin se on. Olemme molemmat erinomaisia.

Kun lopetat opettamisen/harjoituksen, ota sama pieni hiljainen hetki:

Hengitä syvään sisään, uloshengityksellä päästä irti harjoituksesta. Hyväksyn sen sellaisena kuin se tänään oli. Se oli paras mahdollinen. Kiitä lempeästi sekä itseästi että koiraasi. Kiitä myös mielessäsi muita kanssaolevia; ohjaajaa, kanssa harjoittelijoita, heidän koiriaan.

On hyvä muistaa, että mikään eläin ei tahallisesti tee (ihmisen mielestä) ongelmakäytöstä tai halua ärsyttää. Eläimen kyky ajatella niin pitkälle (kosto tai olenpa hankala vaikka tänään kun tulee vieraita) ei yksinkertaisesti riitä siihen. Mieti aina mikä voisi olla syy tai laukaiseva tekijä johonkin ei toivottuun käytökseen. Älä syyllistä itseäsi. Sen sijaan ota rohkeasti askel toiseen suuntaan, kokeile ja päätä että menette kärsivällisesti yhdessä murunen kerrallaan parempaan suuntaan. Hae ammatilaiselta apua niin pääsette eteenpäin. Kokeile joogaa.

 

Koira kysyy: Miksi meditoit?

Ihminen vastaa : Ollakseni tässä ja nyt.

Koira : Oikeesti ? Missä muualla sitten voisit olla?

Näinhän se on…ihmisen mieli on usein jossain muualla 🙂

Ihanat, rakkaat tassusi

Miten koskettavat ja kauniit ovatkaan koiran tassut.

Ne ovat myös varsin monimutkaiset.

Tassut koimg_0569ostuvat  lukemattomista pienistä luista, jänteistä ja nivelsiteistä. Siksi ne ovat hämmästyttävän liikkuvat.

Olemme Killen kanssa saaneet myös tuta, miten herkät jalan luut ovat. Killellä oli sesamoidin, pikkiriikkisen varvasluun rasitusmurtuma. Se parani onneksi itsekseen levolla.

Anturat ovat oma juttunsa. Ne ovat eräänlainen suojapinta koiran painon ja liikkeen ja koiran kulkeman alustan välillä. Anturoissa sijaitsee hikirauhasia, siksi tassut joskus tuoksuvat voimakkaalle.

Voin kuvitella, että villien koiraeläinten anturat ovat toisaalta koetuksella mutta toisaalta vaikkapa metsässä juoksevan suden anturoiden voisi kuvitella olevan paremmassa kunnossa kuin jäisellä tai kuumalla asfaltilla tai kuumalla hiekalla kävelevien koirien anturoiden? Sora, suolaus ja kaikki muu lika vaikuttaa koiran anturoiden kuntoon. Ja tietysti myös pakkanen.

Jos anturassa on halkeamia tai muita vaurioita tai se ohenee, koiralle aiheutuu kipua ja pian myös  lihaksisto jännittyy ontuessa. Itse yritän tutkia ja rasvata tassuja säännöllisesti myös kesällä.

Tassurasvan laittaminen on muuten ihana hellimisjuttu. Meille asia on ollut erityisen iso, koska Kille ei antanut alkuun  koskea juuri lainkaan tassuihinsa. Rasvaa laitettaessa Kille koettaa aina nuolla sitä, mutta jättää tassut samantien rauhaan, kun rasvan laittaminen loppuu. Jokainen tietysti tuntee oman koiransa, eikä tarkoitus ole, että rasva saa aikaan tassujen nuolemista.

Suosittelisin laadukasta tassurasvaa. Se voi olla arvokkampaa mutta rasvaa tarvitsee loppujen lopuksi melko vähän. Usein hyvässä tassurasvassa on mukana mehiläisvahaa. Voiteen voi tehdä itsekin. Minulla itselläni on mehiläisiä, joten käytän omaa mehiläisvahaa.

IMG_3270.JPG
Kennoista kuorittu vaha laitetaan sulamaan rypsiöljyn joukkoon.

Vahaa saa ostaa valmiina, tai sitä voi ostaa mehiläistarhaajalta. Itse käytän voiteeseen kennojen päältä kuoritun, hyvin valkoisen vahan. Tummempaa ja roskaista vahaakin voi sulattelemalla puhdistaa.

Jos käytät suoraan kehistä otettua vahaa, huuhtele hunaja pois ja anna vahan kuivua ennen sulattamista. (Kuorittua vahaa voi säilyttää vain hunajaisena tai sulatettuna. Muussa muodossa se alkaa helposti homehtua.)

Jos käytät valmiiksi sulatettua vahaa, valmistus on helppoa. Mittaat öljyn, vaikkapa rypsiöljyn valmiiksi vesihauteeseen ja lisäät vahan siihen hiljalleen sulamaan. Kun vaha on kokonaan sulanut kaadat öljyn purnukkaan ja annat jäähtyä ja kovettua. Tassuvaha on valmis käytettäväksi.

Pehmeän voiteen mittasuhde on keskimäärin tämä: 8 dl öljyä ja 100 g vahaa. Sitä muuntelemalla saa hyvin paksua tai hyvin juoksevaa vahaa.

Tämä voide suojaa myös koiranulkoiluttajan käsiä!

IMG_3273.JPG
Rypsiöljystä ja käsittelemättömästä vahasta tehty voide on näin keltaista.

Suurpiirteisenä usein vain lorautan sopivalta tuntuvan määrän öljyä vahan joukkoon ja katson millaista voidetta tällä kertaa tulee. Teen pieniä voidemääriä kerrallaan, ettei  kallisarvoista voidetta mene hukkaan.

Halutessaan voi valmistaa ensin vaikkapa kehäkukkaöljyä ja sulattaa mehiläisvahan siihen. Esimerkiksi Henriette Kressin kirjoissa neuvotaan erilaisten voiteiden, hauteiden ja uutteiden tekoa. Kivoja kirjoja, muuten! Jos oikein innostuu, voi tehdä myös haavojen ja hiertymien hoitoon sopivaa pihkasalvaa.

Kannattaa hankkia luomu-rypsiöljyä ja luonnonmukaisen, luomumehiläisihoitoyksikön vahaa. Synteettiset torjunta-aineet kerääntyvät erityisesti vahaan. Mitä enemmän pesiin kertyy haitallisia aineita ympäristöstä, sitä alttiimpia mehiläiset ovat muun muassa sairauksille.  Lisäksi: syömällä luomuruokaa itsekin voi yllättäen vaikuttaa tarhamehiläisten ja uhanalaisten luonnonvaraisten mehiläisten elinoloihin. Näin myös tulevaisuuden rakkaat tassut pysyvät kunnossa kelillä kuin kelillä!

Lapsiperheille ikioman tassuvoiteen tekeminen on hauska puuha. Siinä tulevat samalla kertaa tutuksi mehiläisten maailma ja toisaalta lapsi pääsee hoivaamaan koiraa mukavalla tavalla. Mehiläisvaha on myös oivaa muovailuvahaa!  Vinkkaan koiraperheille tällä kertaa omaa tietokirjaani mehiläisistä!

P.S. Mehiläisvahalle kannattaa käyttää omia astioita, eikä sitä voi kaataa lavuaariin tai WC-pyttyyn, sillä jähmettyessään se kovettuu ja tarttuu putkistojen reunoihin kiinni.

 

 

 

 

 

 

 

Raaka Runeberg?

img_3196

No niin, ryhdyin hifistelemään runebergin päivän kunniaksi. Päätin tehdä koiran runebergin tortun! Onnistuinkohan? Kille saa päättää.

img_3211

 

Ajatukseni oli laittaa muottiin taikinaksi possun kieltä ja ”hilloksi” maksaa. Ruusunmarjahillo tai vaikka vattuhillo toimisi ihan yhtä hyvin, jos koira pitää marjoista.  Joskaan en muistanut, että tuoreena kieli ei olekaan ihan niin vaaleaa kuin keitettynä, joten maksan ja kielen ero ei ole ihan niin näkyvä kuin kuvittelin

Pilkoin sitkeän kielen saksilla pieniksi paloiksi ja sekoitin joukkoon vähän öljyä ja nokkosjauhetta – ajatuksena kun oli, että nämä ”tortut” olisivat terveellisiä ja vähemmän rasvaisia-. Käytin kakkuvuokaa, jossa on pieniä muotteja, idea on tehdä vain herkkupaloja.

Kolot maksaa varten:

img_3213

Maksat lisätty ja vielä loppusilaukseksi (tämän kerran) tonnikalapasteijaa, josta Kille sekoaa:

img_3215

Annan näitä herkkuja koiralle raakana ja  pakastettuna  ja Kille saa etsiä niitä asunnosta. Jäisten herkkujen etsiminen vaatii kuonoa ja monesti yhdenkin pakastetun ”muffinin” etsimisessä jo tulee tarpeeksi virikettä. Ja makuhan on myös virike.

koiran runebergintorttujen tekemiseen meni sellainen vartin verran, kun kokosin kaikki tarvikkeet ja lopuksi tiskasin. Hitain vaihe oli kielen paloittelu. Jäätyminen vie tietenkin aikansa myös.

Tässä jäätynyt raakaruuneperi 🙂

img_3230

Kille nauttii etsimisestä: (Sorry pimeys)

 

Ainakin Killen mielestä raakaruuneperit olivat hurjan ihania etsittäviä ja maukkaita!

Helppo tapa saada jäisiä raakamakupaloja on täyttää muotit jauhelihalla tai vaikka pelkällä jauhetulla maksalla.

Hygieniasta vielä.  Kille syö raakaa niin vähän, että ostan aineksia yleensä läheisestä lihakaupasta, siis ihmisille tarkoitettuja luita, sisäelimiä ja kanansiipiä. Ihan varmasti kuitenkin koirillekin tarkoitettu nykyraakaruoka on laadukasta.  Tarkkana kannattaa silti olla.

Kun käsittelen raakaa lihaa koiraa varten, minulla on aina sama veitsi ja leikkuulauta. Pesen kädet ja astiat huolellisesti käsittelyn jälkeen, samoin pöytäpinnat. Jotkut käyttävät käsittelyssä jopa hanskoja. Tuoreen lihan kanssa on tärkeää myös huolehtia, ettei ettei kylmäketju katkea! Pakasteidenkaan ei saisi antaa sulaa eli kylmäkassissa kotiin.

No mutta, vielä piti vinkata koiraperheille kivaa kirjaa, jolla pääsee kivasti Runebergin päivän 5.2. tunnelmaan:  http://maurikunnas.net/teokset/kuvakirjat/koiramaen-martta-ja-ruuneperi/

Mukavaa kansallisrunoilijan päivää!