Me

Koirat ovat mukana seikkailussa, niin hyvissä, kuin haastavissa seikkailuissa. Koiran tulee saada olla koira ja osa perhettä. Meidän ihmisten tärkein tehtävä on oppia tuntemaan oma koira, kunnioittaa koiraa ja luoda paras mahdollinen koiramainen elämä.

MARI

img_5346.jpg

Olen Mari Tammenkoski, Amiedusta valmistunut eläintenkouluttaja, joka rakastaa sekä mäntymetsän, että meren tuoksua.

Erityinen innostukseni kohde on koiran koiramainen elämä. Onnellisen koiran elämään kuuluu niin leikkiä, kuraa, juoksua, kuin ojanpohjien tonkimista. Tämän blogin avulla pyrin jakamaan hyväksi kokemiani vinkkejä koiran virikkeistämiseen, lähiluonnon kokemiseen seikkailuja ja ylipäätään havaintoja ja kokemuksia matkan varrelta.

Kouluttajana tärkein arvoni on koiran hyvinvointi. Koiran tulee kokea koulutustilanteet mielekkäinä, turvallisina ja reiluina. Koulutusmenetelmäni perustuvat käyttäytymistieteeseen ja oikea-aikaiseen reiluun palkitsemiseen.

Pyrin jatkuvasti oppimaan uutta ja kehittämään osaamistani erilaisin kurssein, luennoin ja alaa seuraamalla. Verkostoituminen muiden kouluttajien kanssa on myös itselleni ensiarvoisen tärkeää ja mielekästä.

Olen  Suomen eläintenkouluttajat ry:n jäsen ja sitoutunut noudattamaan yhdistyksen eettisiä sääntöjä.

Toimin vapaaehtoisena Rescueyhdistys Kulkureissa ja ohjaan satunnaisesti erilaisia käsityö-ja koirakursseja.

Nykyinen koirani, Taisto Terrieri, on aina valmis seikkailuun ja valloittamaan uusia rantoja kanssani. Kaupungissa asuvana koiranomistajana lähiluonnon muuntaminen koiralle suureksi seikkailuksi on jokapäiväistä, juhlaa on pakata rinkka ja suunnata koiran kanssa ‘isoon luontoon’ samoilemaan.

jäsen 2019

IMG_4434

TAISTO

Taisto Terrieri, Bistro Mighty Dear Dante

Syntynyt 2012

2016-06-12-13-21-26

Parsonrusselista rotuna: Rodun alkuperäinen tarkoitus on ollut metsästys. Rotu onkin omimmillaan aktiivisessa perheessä, jossa koiralle on tarjolla riittävästi puuhaa, liikuntaa ja sosiaalista toimintaa. Koira on mielellään mukana kaikessa puuhassa omistajansa mukana. Parsonrusselin keskimääräinen elinikä on noin 13-14 vuotta ja rodun terveystilanne on hyvä.

Taisto Terrieri on puuhakas, kaikessa mukana ja todella utelias. Samalla koira on arka ja pelkää isompia mustia koiria (muutama ikävä kokemus taustalla), eikä pidä vieraiden ihmisten tungettelusta reviirilleen, varsinkaan koskettelusta. Kun tutustuminen tehdään koiran ehdoilla vieraasta tulee helpolla Taisto Terrierin paras uusi ystävä.

Taisto Terrieri on kokeillut Rally-tokoa, koiratanssia, agilitya, doboa, noseworkkia… Eniten koiraa innostaa nenätyöt, kuten jäljestys. Lempiliikunta on uinti.

Taisto Terrieri on innokas kulkuneuvoilla liikkuja. Hissit, ratikat, metro, bussit, veneet, junat, autot… Kaikki mikä liikkuu kiinnostaa ja kyytiin hypätään heti, kun se on mahdollista. Myös suppailu ja kanootti innostavat.

______________________________________________________________________________________

Blogissa on myös ystävieni ja vierailevien kirjoittajien juttuja. Jos kirjoitus ei ole omani jutun lopusta löytyy kirjoittajan nimi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

%d bloggers like this: