Kategoria: hyvinvointi

Äkillinen eroahdistus

Pentuna Taisto Terrieri opetteli pienin askelin yksinolon taidon. Eikä sen kanssa ikinä olekaan ollut mitään ongelmaa. Kunnes. Koitti minusta täysin tavallinen talvinen arkiaamu. Rutiinit olivat samat kuin aina. Suljin ulko-oven ja hämmästyksekseni Taisto Terrieri alkoi haukkua oven toisella puolen. Olin niin ihmeissäni, että kesti…

Koirakyykky vai koiran kyykyttäminen?

Älä kaappaa koiraa ilmaan Kesän alussa somessa levisi jälleen yksi villitys, joka varmasti aiheutti kurjia hetkiä monelle koiralle. Koirakyykky innosti kaappaamaan isompiakin koiria syliin ja tekemään jalkakyykkyjä. Äkillinen nostaminen vie koiralta kokonaan hallinnan tunteen ja koira voi jopa kokea tilanteen kuten saaliseläin kokee saalistetuksi…

Metsään!

  On torstai ja iltalenkin jälkeinen hetki. Kaivan rinkan esiin lattialle Taiston haisteltavaksi. Koira nuuhkii rinkkaa, siinä tuoksuvat varmasti monet yhteiset seikkailumme, ne, joita minä muistelen kuvien avulla. Nuotion savu, hellepäivän hiki, mäntymetsä, meren suola… Nostan lattialle vaatepinon, Taiston pitkän hihnan, retkijuomakupin, vesilelun… Nyt…

Kesäistä ulkoagilityä herkulla höysettynä :-)

Ihanaa Heinäkuuta! Tässä pari ideaa miten käyttää maksapasteijaa ihan vain jumpan vuoksi ja kun haluaa piristää lenkkejä. Tämä myös parantaa suhdettanne 🙂 Sillankaide sopii pienille koirille mikäli niillä on hyvä tasapaino. Varovaisesti siis, kuulostelee ja seuraa omaa koiraasi. Minulla oli ja on yleensä aina mukana maksapasteijatuubi ja/tai tonnikalapasteija (muutkin käy) nämä…

Koiran kaverit

Taisto Terrierillä on omat ihmis-ja koiraystävänsä. Pentuna Taisto Terrieri kävi koirien päiväkodissa ja kerran kävellessämme kadulla koira tervehti nuorta naista  ja tämä koiraani. Kävi ilmi, että olimme kohdanneet koirapäiväkodin hoitajan ja molemmat olivat innoissaan toistensa kohtaamisesta minun seisoessa hölmistyneenä vieressä. On tärkeää, että koiralla on kavereita, mutta myös…

Virike pitää virkeänä

  Virike on jotakin, jolla ihminen pyrkii korvaamaan seuralaiseläimen luontaisen tarpeen etsiä ruokaa. Samalla eläin pääsee ratkomaan ruuan hakuun liittyviä haasteita, joiden selvittämisestä odottaa ruokapalkkio. Näin käy, kun koira esimerkiksi nousee puuta vasten, haistelee makupalan sijainnin kaarnanraosta ja nappaa herkun suuhunsa tai kun se…

Telttaretkellä!

  Taisto Terrieriä on onnistanut löytää tiensä perheeseen, jossa viihdytään luonnossa. Päiväretket asfaltin keskeltä metsään ja rannoille sujuvat helposti, mutta entä yöpyminen luonnossa? Ei ole itsestään selvää, että koira viihtyy teltassa, laavussa, kanootissa tai vuokramökissä, aivan kuten kaikki ihmisetkään eivät viihdy. Koiraa voi pelottaa…

Villiinny!

  Parhaillaan vietetään villiyrttikuukautta 2017. Koiran kanssa on mukava harrastaa myös keräilyä. Villiyrtit on mainio alkukesän keräilykohde. Samalla syntyy kosketuskontakti kasvillisuuteen ja luonnon mikrobeihin – sehän on oleellista vastustuskyvyllemme. Jos ajatukseni on tuoda lenkiltä kotiin vaikkapa villivihannesainekset, otan mukaan repun ja pieniä muovipusseja, joihin…

Minä, Mini ja maksapasteijatuubi metsälenkillä

Ihana toukokuinen ilma! Valoisaa, kuivaa ja luonnossa havaittavissa hiirenkorvia. Tänään mennään rannan kautta metsään.  Mikäs sen parempaa. Raitista ilmaa. Kurvailemme autolla lähellä olevan pienen venesataman rantaan. Vinkuna kopassa kertoo että meri on haistettu ja tämä paikka tietää sitä että saa nuuhkia ranta-alueen vapaana! Jee, päästän partaprinsessan irti. …

Lomahoitoon!

Ihanteellisessa koiran maailmassa oma lauma olisi aina koolla. Todellisuudessa koira on yksin ihmisten työpäivien ajan ja jos ihmistä vaivaa kaukokaipuu tai työmatkat  niin pidempiä aikoja ’varalaumassa’. Mutta mistä tuon lauman löytää? Karrikoiden vaihtoehtoja on kaksi, hyväntahtoiset, eläinrakkaat sukulaiset ja ystävät tai koirahoitolat. Mikä sitten…