On Hyvä Pysähtyä Välillä

Koirasi toivoisi sinun rauhoittuvan ? Kyllä ! Olethan hänelle rakkainta maailmassa, stressaantuneena katoat kauemmaksi.

Kiirettä, stressiä, kauppoja, ruuhkaa, jonoja ……muistipaikat alkaa olla täynnä, hartiat jännityy, hengitys on pinnallista, energiat vähissä, hermo kiristyy….. onneksi ihmisen ja koiran väliseen energia-suhteeseen voi vaikuttaa:

kun ihminen rentoutuu – koira rentoutuu – kun koira rentoutuu – ihminen rentoutuu.

Sama toimii ihmistenkin kesken 😉  Kaiken touhuamisen ja velvollisuuksien vastapainoksi on tärkeää saada stressihormonit alas.

Helppo rentoutusharjoitus:

  • Löydä oma mielipaikkasi. Sisällä tai ulkona. Kotona kuitenkin helpointa aloittaa
  • Sammuta kaikki ylimääräiset laitteet
  • Laita mukavat vaatteet niin ettei mikään hankaa ja kiristä. Vähennä keinovaloja, korvaa kynttilöillä
  • Istu rennosti mutta ryhdikkäästi, sinulle mukavassa asennossa (tuolilla,kivellä,kannolla,kalliolla)
  • Sulje silmät mahdollisuuksien mukaan ja hengitä muutama kerta oikein syvään.
  • Laske hartiat alas. Rentoudu.
  • Päästä hetkeksi irti ihan kaikesta menneestä ja tulevasta
  • älä vaadi itseltäsi mitään vaan suo tämä pieni hetki täysin itsellesi

Vie ajatukset omaan hengitykseesi, keskity siihen missä se tuntuu. Vatsassa, selässä, nikamissa, sieraimissa jne. ihan rauhassa. Jos ajatus harhailee palauta mieli hengityksen seuraamiseen. Jos sinulla on jännitystä tai kenties kipua jossain kohtaa kehoa, hengitä sille kohdalle. Rauhassa.

No mutta mitesRentoutuminen2.jpg tuo koira …….

Koirasi osaa tämän jo ! Koirat elävät voimakkaasti tätä hetkeä on siis 100% läsnä, siinäpä opettelemista ihmisille. Tunnetilasi heijastuu koiraan.

Yhdessä mediotinti tai vain oleminen sisällä ja ulkona vahvistaa suhdetta. Koira luottaa sinuun entistä enemmän. Aina ei tarvitse suorittaa mitään saadakseen yhteyden koiraan.

Rentous luo luottamusta ….huomaat että harjoituksen jälkeen koirakin on asettunut ehkä lähellesi makaamaan. Ihanaa, tuo ihminen on taas täällä ❤

Metsäretkellä

Kaunis ja koskettava kuvasarja Valentinan ja Laran metsäretkestä.

Nautitaan toistemme seurasta ja luonnosta!

 

img_4686

 

 

Pallo, joka tuoksuu lampaalle

snapseed

Taisto Terrieri rakastaa leluja! Meillä on iso pärekori täynnä leluja, joilla leikitään usein ja sitten on leluja, jotka koira suolistaa heti.

Olen oppinut tuntemaan koirani ja tiedän mikä lelu kiinnostaa ja millä ei leikitä. Lelussa pitää olla ääni ja materiaalin joko pehmeää kangasta tai kumia. Lelu ei saa olla liian iso, vaan terrierin suuhun sopiva. Mielellään sellainen, jonka voi retuuttaa ja ravistaa ’kuoliaaksi’. Myös minun tekemät lelut ovat suosittuja. Ehkä, koska käsistäni jää tuoksu leluun?

Koska Taisto on terrieri lelut osaltaan auttavat koiraa olemaan suuri saalistaja. Toisinaan kävelemme yhdessä läheiseen eläinkauppaan ja ostan vinkulelun, jonka ääni vihloo korvia. Taisto saa vinguttaa lelua suussaan koko matkan kotiin. Usein lelu on rikki jo ennen kotia, mikä ei haittaa meistä kumpaakaan. Tosin soisin lelun päätyvän kierrätykseen roskiksen sijasta.

Suurin osa leluista tulee oletettavasti kaukaa Aasiasta ja jos ihmisten vaatteiden eettisyyden pystyy ehkä jotenkin tarkistamaan koirien lelujen kohdalla se ei ole helppoa. Kuten ei myöskään sen tarkastaminen mitä lelu oikeasti sisältää.

Koirat tarttuvat leluihin suullaan ja epäilen, että lelun pinnalla olevat kemikaalit ja muut töhnät kulkeutuvat helposti koiran elimistöön tätä kautta. Koiralle on aivan sama onko lelu minkä värinen, mutta minä tutkin huolestuneena lelua ja mietin mitä kemikaaleja se sisältää. Erityisen huolissani olen fleecestä lelujen materiaalina. Olen varma, että fleecen pienet muovipalat kulkeutuvat koiran mahaan ja keuhkoihin koiran leikkiessä fleecestä tehdyllä lelulla. Olen yrittänyt etsiä tutkimuksia ja lisätietoa aiheesta, mutta koirien lelujen osalta tutkimuksia on vaikea löytää.

Viime keväänä huomasin, että koirakouluissa on leluntekokurssien kokoinen aukko! Miten helppoa ja mukavaa olisi, jos ihmiset oppisivat itse tekemään koirille lelut kierrättäen! Netissä surffaten, materiaaleja tutkien kehittelin ja kokeilin ja testasin leluja. Olen jo ohjannut muutamia leluntekokursseja, lisää on tulossa.

Mitä jos tekisit jouluksi koiralle itse uuden lelun? Lampaalta (ja sinulta) tuoksuva pallo on taatusti mieluinen lahja! Materiaalit ovat osin kierrätettyjä, villa voi olla kotimaista ja aikaa menee vain hetki. Lisäksi villan tuntu käsissä rentouttaa.

Tarvikkeet:

Pallon sisusta. Voit kerätä esim. parittomat  sukat hyötykäyttöön tai leikata vanhasta T-paidasta suikaleita ja keriä ne palloksi

Lampaan villaa. Lampurilta tai askartelukaupasta. Suosi luonnonvärejä, näin vältät turhia värjäysaineen jäämiä lelussa.

Mäntysuopaa

Pesuvati tai ämpäri

Sukkahousut

Pyykinpesukone

Teko:

Pyörittele sukista tai kankaasta pallon sisus. Riivi villasta ohutta harsoa ja asettele sitä pallon päälle. Kostuta kädet lämpimässä vedessä, saippuoi kädet ja pyörittele kevyesti villa pallon päälle. Lisää uusi kerros ja toista. Tee näin, kunnes villaa on reilusti pallon päällä, eikä sisus enää pilkota mistään. Veden tulee olla lämmintä, muttei kuumaa, jotta huopuminen on nopeampaa. Kun villa on takertunut kiinni voit työstää palloa isommin liikkein, pyörittele saippuakäsin palloa ja tunne villan tuoksu!  Kun pallo on valmis laita se sukkahousuihin, solmi housut niin, että pallo pysyy sisällä ja pese sukkahousupallot pesukoneessa mahdollisimman kuumalla ohjelmalla. Näin villa huopuu tiiviiksi, koira ei saa palloa rikki ja mäntysuopa peseytyy pois.

Kuivata pallo ja anna koirallesi leikkiin.

Huomioithan pallon koon koiralle sopivaksi ja tarkkaile pallon kuntoa ja koirasi leikkiä!

Mari

Se kaikkein helpoin taito: Luoksetulo!

Niimpä niin. Luoksetulo on yksi niistä asioista, jotka koiraihmisille aiheuttavat päänvaivaa remmissä nätisti kulkemisen lisäksi. Luoksetulon kouluttaminen on tietenkin yksi helpoimmista asioista –  kun ymmärtää, että se vaatii ihmiseltä aikamoista luopumisprosessia – luopumista nopeista tuloksista, luopumista siitä vaanivasta ajatuksesta, että koirani kokee ehkä muut asiat mielenkiintoisemmaksi kuin minut ja vielä luopumista siitä tärkeimmästä: koiran ei koskaan TÄYDY tulla ihmisen luokse. Luoksetulo ei siis ole vaatimus, jota koiran tulee noudattaa.  Luoksetulo on koiralle ihanin asia maailmassa. Se on lahja, joka tuottaa suunnatonta riemua. Se merkitsee kehua ja ihaninta herkkua tai muuta palkintoa. Luoksetulo ja sen harjoittelu on asia, joka parantaa sinun ja koirasi välistä luottamusta. Myös kaikki mikä tapahtuu luoksetulon jälkeen on oltava hauskaa ja palkitsevaa. Muista että vaikka kaikki jankuttavat luoksetulon tärkeydestä, loppujen lopuksi vain harvoilla koirilla luoksetulo on oikeasti vahva ja myönteinen asia. Ei siis painetta!  Juuri sinusta ja koirastasi tulee luoksetulon mestareita! No niin siinä ne tärkeimmät, nyt vain harjoittelemaan!

 

  • Aloita harjoittelu kotona. Tee luoksetulon kehotteesta jotain ylivoimaisen mahtavaa: sano kehote ja anna samalla koiralle superherkku tai sen kiihkeästi rakastama lelu. Toista muutamia kertoja aina sopivasti silloin tällöin kun koira on sopivan levollinen mutta silti kiinnostunut.
  • Ota hiukan välimatkaa ja tee sama. Voit harjoitella tätä pitkään vain kotona ja kun tuntuu että koira on vaikka rappukäytävässä tai kotipihalla rauhallinen, kokeile siellä lähietäisyydellä.
  • Laajenna harjoittelua vähitellen helppoihin paikkoihin, joissa ei ole liikaa häiriötä. Aloita aina lähietäisyydellä.
  • Muistuta itseäsi siitä että harjoittelu on kevyttä ja hauskaa, tee paljon toistoja mutta älä jankkaa. Nauti itse harjoittelusta ja riemusta ja palkitsevuudesta, jota koira kokee.
  • Käytä palkintona aina jotain ihanaa, jota koira ei muuten saa. Yllätä koira joskus vaikka kokonaisella jauhelihapihvillä!
  • Mieti, miten saat koiran pysymään luonasi hetken palkinnon antamisen jälkeen. Älä kuitenkaan vielä kiinnitä koiraa tai pakota jäämään sitä paikoilleen. Sen vaiheen vuoro tulee sitten myöhemmin.
  • Jos joskus käytät kehotetta ja koira ei tulekaan älä huoli, totea että tilanne oli koirallesi liian vaikea. Palaa helpompaan. Jos kuitenkin alkaa tuntua, että kehote ei enää kiinnostakaan koiraa lainkaan, olette vain siirtyneet liian nopeasti liian vaikeisiin tilanteisiin. Voit palata takaisin helpompiin vaiheisiin tai mikä ihaninta – jos sössit harjoittelun kanssa voit vain vaihtaa kehiotesanan ja aloittaa harjoittelun alusta.
  • Loppujen lopuksi kehote toimii yhä vaikeammissa paikoissa ja tilanteissa. Mutta hei, siihen prosssiin menee kuukausia ja vuosiakin joskus! Älä koskaan kuuntele niitä jotka sanovat että kyllä koiran pitää osata sitä ja tätä jo vaikkapa kuuden kuukauden iässä. Älä ylipäätään kuuntele liikaa neuvojia. KUUNTELE KOIRAASI! ❤

Ja nyt loppukevennys: Luoksetulon kehote voi toki olla sana ”tänne” tai ”täällä”. Mutta se voi olla mikä tahansa muukin sana. Miten olisi vaikka peruna? Keiju? Pytty? Rakas? Ihanaa?  Minun kehotteeni on tällä hetkellä KIP. Onneksi sanat eivät lopu kesken!

Kille treenailee:

img_9236

Minin tunnelmat leikkauksen jälkeen

Hain Minin töiden jälkeen eläinlääkäristä. Olin ihan innoissani jo siitä että mitään ikävää ei sattunut ja koirani on siis hengissä, jes, riemuvoitto! Siellä se oli hereillä eläinlääkärin sylissä (?) ….heilutteli iloisesti häntää mammalle.  Katse oli hieman harhaileva lääkehuuruista. Eläinlääkäri kertoi että neiti Mäyräkoira oli vaatinut niin kovaan ääneen huomiota herättyään että katsoi parhaaksi ottaa sen syliinsä kun teki toimistohommia….hihhih (tiedän kyllä sen äänen). Mäyräkoira on läheisyysmagneetti!    Kiitos huomioinnista ja hyvästä hoidosta ❤ Lähdimme kotiin ja ilta meni rauhallisissa tunnelmissa, sohvalla vällyissä nukkuen. Seuraava päivä meni jo enemmän touhutessa, vähän piti aina masua tutkia että joku siellä kivistää tai nipistää. Sitten iski ripuli, illalla….jatkui koko yön. Ei kivaa, näki että on huono olla ja sitten tuli taas tavaraa ulos. Moppausta, pihalla käyntiä, rauhoittelua….. Yö meni siis ripaska tunnelmissa, aamulla nukuttiin viimein kylkimyyryssä pitkät unet. Näin heti herätessä että nyt näyttää normaalilta! Ulkonakin käytiin, vielä viimeiset mitä ulos oli tullakseen…..kotona sitten kupilla vaatimassa ruokaa, se on hyvä merkki.

Otimme molemmat tänään myös spiruliinaa se tuntui erityisesti houkuttavan Miniä. Tein meille pieneen määrän vettä shotit ja hyvin upposi. Samalla nesteytystä ripaskan jälkeen. Ei se ainakaan huonoa tee kun koira sitä itse halusi.  Superfoodia suolistoon. Ruoka on pysynyt sisällä. Lelujakin on jo riepoteltu. Voiton puolella 🙂

Ei tullut antibiootteja eikä mitään siteitä ja teippejä vaihdettavaksi. Kipulääkekuuri 5 päivää. Tikit sulaa itsestään. Jälkitarkastus parin viikon päästä. Haava on todella siisti ja saa siis ilmahoitoa. Onneksi ulkona ei ole märkää, tuo pieni pakkanen sopii meille loistavasti. Haava pysyy kuivana. Pidimme yhden illan eläinlääkäristä ostettua ”kokovartalojumpperia” ettei nuoleminen houkuta liikaa. Ei tarvittu kauluria eikä oikeastaan jumpperia, kaikki on mennyt tosi hyvin!

Kiitokset eläinlääkäriasemalle hyvästä palvelusta, ja erityisesti ilmoituksesta tekstiviestillä jonka sain päivällä että kaikki meni hyvin ja Mini on heräämössä 🙂

 Jatkossa lisää uusia seikkailujani ja mahdollisista käytösmuutoksista tai huomioista joita sterilisaatio saattaa aiheuttaa.  Puss Mini ❤ haavakuva-masusta

Onko ketään kotona?

Runsas vuosi sitten Taisto Terrieri alkoi aina lenkillä tiettyjen rappusten kohdalle vetää niitä kohti. Emme ole koskaan rappuja nousseet, emmekä sillä suuntaa kaupunkia liikkuneet. Rappujen yläpäässä ei ollut koirapuistoa, lemmikkikauppaa, eikä muutakaan mielestäni koiralle merkittävää.

Lopulta kyllästyin ja annoin periksi. Nousimme Taiston suureksi riemuksi rappujen kautta päättyvälle kadulle. Määrätietoisesti Taisto johdatti minut yli muutaman kadun ja korttelin kierrettyämme pysähdyimme kerrostalon alaovelle. Itsepintaisesti Taisto pyysi sisään ovesta. En ollut koskaan ennen ollut talon pihassa, enkä tiennyt ketään, joka olisi edes asunut tällä kadulla. Pähkäilin ja houkuttelin koiran lelun avulla jatkamaan matkaa. Kunnes illalla keksin vastauksen!

Taistolla oli uusi hoitaja, joka asui jossakin meidän lähellä! Nainen kävi iltapäivisin meillä ulkoiluttamassa koiran, jos olin pidempään töissä. Laitin naiselle viestin ja kysyin hänen osoitetta. Kysyin oliko mahdollisesti koirani käynyt hänen kotonaan. Ja oli!  Nainen oli lenkillä Taiston kanssa huomannut puhelimen jääneen kotiin ja oli käynyt hakemassa sen Taiston kera. Kerrasta koira oppi, että tämän oven takaa saa herkkuja ja leikkiseuraa. Selvästikin hoitaja koirani mieleen!

Taistolla on kolmenlaisia hoitajia. Niitä, jotka olivat ystäviäni jo ennen koiraa, mutta ihastuivat koiraan yhtä paljon kuin minä. Niitä, joihin olen tutustunut Taiston myötä ja jotka ovat muuntuneet ystäviksi ja haluavat auttaa koiranhoidossa. Ja sitten olen käyttänyt ammattilaisia, ihmisiä, jotka työkseen hoitavat lemmikkejä. Kaikille on paikkansa ja kaikille on tarve.

Ja toisinaan käy toisinpäin. Saan puhelun ystäviltä, että Taisto kutsutaan yökylään, minä voin keksiä muuta tekemistä. Mari2015-10-23-12-41-55

 

Tervetuloa Koiran Luonto-blogiin!

Me olemme neljä ystävystä, Mari, Taru, Valentina ja Reetta. Meitä yhdistää syvä rakkaus koiriin ja luontoon. Kiinnostus koirien ja heidän ihmistensä hyvinvointiin on itse asiassa tutustuttanut meidät toisiimme.

Olemme innostuneita kaupunkiluonnossa liikkumisesta, ekologisuudesta, eettisistä koulutusmenetelmistä, läsnäolosta ja suorittamattamattomuudesta. Olemme koiramaailman downshiftaajia, koirakotoilijoita. Emme tietenkään ole täydellisiä, ja aika usein ulkoilu muuttuu ihan muuksi kuin etukäteen ajattelemme. Mutta se on juuri tärkeää, sillä silloin koiramme kertoo meille omista tuntemuksistaan. Ilo ja läheisyys on kaikkein suurin asia.
Meille tärkeintä on, että koira saa olla koira ja elää koiramaista elämää. Koira on hyvä juuri sellaisena kuin se on, ja niin me ihmisetkin! Tule kanssamme puistoon vanhan puun juurelle, joogamatolle koiran kanssa, metsäpolun tuoksutulvaan, ensilumen tuiskuun lyhtyjen alle tai vaihtoehtoisesti sohvalle vällyjen syleilyyn pakkasen paukkuessa ikkunan takana.
Tule mukaan hauskalle matkalle koiran luontoon!img_4627

Juoksut vs sterilisaatio

poksyt-jalassa

Sterilisaatio…..paha sana, herättää paljon ajattelua ja tunteita, pitkältä aikajanalta. Ainakin omalla kohdallan olen pohtinut tehdäkkö vai ei? Minulla on siis ensimmäinen narttukoira, aiemmat olleet uroksia.

Tätä pohdintaa olen tehnyt Minin osalta jo kuukausia. Onko oikein, onko väärin, mikä minä olen tälläistä päättämään. Siihen liittyy riskejä (nukutus) mutta myös toisaalta elämää helpottavia asioista, sekä ihmisten että koiran. Saatetaan välttyä kohtalokkailta kohtutulehduksilta. Kuitenkin eläimeltä viedään elimiä, kyky lisääntyä….en halua sekaanuta sellaiseen päätökseen. Huoh. Sitä paitsi perityttäjän geenitkin ovat hyvät, erinomaiset palkitut vanhemmat, joten pennut olisi siinä mielessä hyvä asia. Olisko nartulle hyvä olla kerran äiti?

Minillä on melkoiset hormonaaliset myrskyt käynnissä jouksuista ja tuli yksi valeraskauskin perään. Kuitenkin koira on vasta vajaa 2 vuotias, parit juoksut + valeraskaus. Minin olemus ja käytös muuttui, stressitasot nousee, samalla sietokyky asioita kohtaan vähenee. Jos asuisimme vain aikuisten kesken niin voisimme taata koiralle kotiin rauhan juoksujen ja valeraskauden aikana. Lapsiperheessä on haastavaa saada kaikki ymmärtämään että elain todella on nyt sitä mieltä että haluaa olla rauhassa. Olen jutellut aiheesta narttujen omistajien kanssa , kysynyt kasvattajan sekä eläinlääkärien mielipidettä. Enemmän se kääntyy leikkauksen puolelle.

Kun pentuja ei ole tarkoitus teettää niin ilmeiseti sterilointi on kuitenkin hyvä vaihtoehto. Niinpä aika on varattuna. Päätös tehty, piste. Ehkä pessimisti ei petykkään ja kaikki menee hyvin 🙂 Lisää tästä aiheesta leikkauksen jälkeen. Jännää. Taru

Ystävämme pimeys

Voimakkaimmissa, kauneimmissa lapsuusmuistossani astelen pimeässä, kodikkaiden valojen välissä. Minulla on turvallinen olo. Joki virtaa lähistöllä, sen uoma on aina valoisa.

Kuljen maitotonkan kanssa hiekkatietä naapurin navettaan. Sora rahisee askelissa, lätäköiden jää räsähtelee. On pilkkosen pimeää. Taivaalla ei näy tähden tähteä. Minä tunnen kuitenkin tien hyvin kuin jokainen lapsi joka on tuhat kertaa juossut naapuriin ja takaisin. Kuljen navetan valoja kohti. Avaan oven, navetan lämpö ja lypsykoneen tuksutus ottavat minut talteen pimeästä. Tiedän, että kun palaan vasikantuoksuisena navetasta pimeyden halki, samanlaiset valot odottavat minua kotona.

Entä leikit, joita leikimme pimenevinä syysiltoina pihalla?  Pihavalaistus ankkuroi meidät turvallisuuteen, mutta rohkeuden köyttä riitti kurkottautumaan varjojen puolelle, pimeyteen pihojen ulkopuolella.

Noin yhdeksänvuotiaana löysin iltaratsastuksen salat rakkaan naapurinhevosen kanssa. Opin tuntemaan että pimeyttä ja hiljaisuuksia on erilaisia, eikä yksikään ilta ole samanlainen. Tuuli, kuu, lumi, pilvet muuttavat maiseman ja tunnelman sarjaksi erilaisia vaikutelmia. Mutta milloinkaan luottamus maailmaan ei ole ollut suurempi kuin pimeällä metsäpolulla, kun satulatta ja suitsitta ratsastava tyttö jättäytyi  täysin huoletta hevosen pimeännäön varaan.

Pimeys on minulle kaunis ja rakas asia. Vuosikaudet olen pelännyt että työhuoneeni läheiselle tielle maalle päätettäisiin asentaa ulkolamput. Olen surrut kaupunkien kelmeitä valoja, jotka tekevät pimeydestä sairaan. Minä ja yö. Minä ja ilta. Pimeä kietoo minut syvään rauhaan. Aistit terästäytyvät.  Tuntuu että samaan aikaan haistan ja maistan tunnen ja koen ilman ja maan. Jaksan paremmin pitkän talven pimeät kuukaudet, kun välillä pääsen paikkoihin, joissa todella on pimeää. Keinovalot väsyttävät lopulta enemmän.

Edellinen koirani Körri pelkäsi pimeää. Se oli kaupunkilaiskoira, enkä älynnyt pennusta asti totuttaa sitä myös pimeyteen. Maalla ollessamme se alkoi hämärissä siirtyä yhä lähemmäs ulko-ovea kunnes pimeän laskeutuessa se halusi sisälle. Se murisi ja haukkui pimeässä.  Körrin aikana en oikein  osannut tehdä asialle mitään. Kenties nyt osaisin siedättää sille pimeydestä mukavaa.

Kille-koirani on toista maata.  Pimeys on sen mielestä upeaa!  Tai luultavasti se iloitsee enemmän yön hajuista ja vaikutelmista.  Se varmasti myös havaitsee minun riemuni.  Minä olen hurmaantunut. Killen kanssa pääsen viimein pimeisiin metsiin ja pelloille.  Luotan siihen täysin, vaikka en näe sitä oikeastaan ollenkaan, Kille on väriltään hiilenmusta.  On muuten kummalista miten silmä tottuu pimeään ja alkaa erottaa tummemmat ja vaaleammat kohdat metsässä. Ja miten jalat oppivat kävelemään reippaastikin vaikka samalla tunnustelevat polun epätasaisuuksia.  Tunnen oloni täysin vapaaksi. Olemme kaksi kulkuria samalla polulla kulkemassa pimeyden halki mitään pelkäämättä. Pidämme huolta toisistamme.

IMG_9544 (2).JPG

Killellä on valjaissaan pieni kirkas valo. Tuntuu kuin edelläni leijailisi innokkaan koiran lisäksi jonkinlainen opastava virvatuli, pieni satuolento, se kuljettaa minut turvallisesti metsän poikki lyhtyjen alle, kotiin, navettaan, lapsuuteen nykyisyydessä. En tiedä onko missään mitä näin aikuisena teen enempää luottamusta, kuin siellä missä ei ole valoa, mutta missä on pieni rohkea koirani ja minä kuljemme yhdessä ystävämme pimeyden kansssa.

Reetta

P.S. Upea koiraperheiden kirjavinkki jouluksi tai pimeiden kuukausien varalle tai vaikka mökille mukaan lasten pimeän pelon käsittelyyn on Lena Frölander-Ulfin huikea Minä, Muru ja Metsä. Kirjassa on aivan hurmaava koirapäähenkilö Muru! ❤

http://kustantamo.sets.fi/kirja/mina-muru-ja-metsa/

Myönnän, ostin kirjan itselleni ja Killelle pikkujoululahjaksi.