Villiinny!

IMG_4935.JPG

 

Parhaillaan vietetään villiyrttikuukautta 2017. Koiran kanssa on mukava harrastaa myös keräilyä. Villiyrtit on mainio alkukesän keräilykohde. Samalla syntyy kosketuskontakti kasvillisuuteen ja luonnon mikrobeihin – sehän on oleellista vastustuskyvyllemme. Jos ajatukseni on tuoda lenkiltä kotiin vaikkapa villivihannesainekset, otan mukaan repun ja pieniä muovipusseja, joihin kokoan kuhunkin omaa lajiaan. Hyvä olkalaukku ajaisi saman asian. Samoja muovipusseja voi käyttää uudelleen ja uudelleen. Lisäksi minulla on pienet sakset ja hanskat, jos aion pimia nokkosia. Jos sattuu meheville apajille eikä ole varautunut, kakkapussiin mahtuu valtava määrä kasvinosia. Killen kanssa on hiukan haastavaa tehdä keräilyä, mutta olen ottanut mukaan herkkuja tai sen omia nappuloita, ja se etsii niitä juuri sopivan ajan, että ehdin hiukkasen poimia. Tavoitteenamme on toki, että se oppii ottamaan rennosti poiminnan ajan.

Jos vihanneksia ei ehdi heti käsitellä kotona ne voi jättää jääkaappiin suljettuun muovipussiin. Itse ripottelen tällöin niiden päälle aina hiukan vesipisaroita, jotta ne eivät nahistu. Ideaali on kuitenkin, että saa yrtit käsiteltyä mahdollisimman pian. Peruskäsittely yrteille on huuhtelu, ja huonojen osien ja vahingossa mukaan tulleiden vaikkapa heinä korsien poisto. Kasveista valutetaan vesi ja sen jälkeen ne levitellään kuivaamaan. Itse teen usein nokkosesta, voikukasta ja vuohenputkesta myös kevyesti ryöppäämällä muhennosta. Ryöpättynä ne on myös helppo pakastaa ja käyttää talven mittaan.

Jokamiehenoikeudet koskevat luonnonkasvien keruuta. Kasveja ei revitä juurineen ja eikä kasvustoja tietenkään poimita olemattomiin. Itse vältän kokonaan sellaisia kasveja kuin vaikkapa kalllioimarre. Niitä käytetään paljon villliyrttiresepteissä ja ne ovatkin hyviä, mutta riskinä on kasvien häviäminen kasvupaikoiltaan. Itse kerään puuvartisten kasvien osia vain omalta pihalta. Maanomistajan luvalla niitäkin voi poimia maltilla. Voi kuitekin miettiä haluaako mustikan kukkana vai kypsänä marjana.

Minulla on tietyt luonnonkasvit, joita ainakin pyrin keräämään vuosittain:

Alkukesän salaateiksi ja leivän päällysteeksi:
maitohorsma, koivunlehti, voikukka, piharatamo, vuohenputki, siankärsämön lehdet, voikukan kukat.
Viherjauheeksi kuivattuna: vuohenputki, nokkonen, voikukka, piharatamo
Teeksi (lehdet tai kukat kokonaisina kuivattuna) edellä mainittujen lisäksi koivunlehti, mustikanlehti (omasta pihasta) ja vadelman sekä mansikanlehti, apiloiden kukinnot.
Flunssa- ja kuukautiskipulääkkeeksi: mesiangervon ja siankärsämön kukintoja.
Haavoihin: piharatamoa kuivattuna jauheena.

Luonnosta löytyy toki paljon paljon muutakin ja myös käsittelytapoja on lukemattomia villiyrttigurmeesta fermentoituun vadelmateehen. Mutta jo nokkosella ja voikukalla pääsee jo tosi pitkälle! Ne ovatkin aloittelijoille kaikkein helpommat ja myös palkitsevimmat, koska ne antavat paljon satoa ja ovat maukkaita!

Kun alkaa katsella ympärilleen sillä silmällä, että ympäröivä luonto on kuin valtava herkkukasvimaa, alkaa tietenkin miettiä myös koiran vaikutusta ympäristöön. Pelkkä virtsa jo rehevöittää, eikä koirankakkojen keskeltä ole kiva poimia. Luonnollisesti kakat tulee tietysti poimia luonnosta – ei siksi, etteivät ne maatuisi, vaan siksi, että ne todella rehevöittävät ja tietenkin levittävät mm loisia. Virtsalle ei kuitenkaan mahda mitään. Jonkinlaisena kiusallisena kompromissina tähtään itse siihen, että enimmät koiranpissat päätyisivät alueille, jotka ovat jo valmiiksi aika kuormittuneita ja rakon tyhjetessä tähtään herkemmille alueille. Villivihannekset tulee tietenkin muutenkin poimia paikoista, joissa on mahdollisimman puhdasta.

Itse koen että kasvien poimiminen ruuaksi alkaa muuttaa ajattelutapojamme ja haluamme suojella kasvien monimuotoisia elinympäristöjä. Luonnonkasvien keruulla on paljon hyviä vaikutuksia!

Eipä siis muuta kuin kiehtovia keruita koirakaverin kanssa ja herkullisia ruokahetkiä!

Reetta

P.S. koirallekin voi maistua mm nokkosjauhe!

Minä, Mini ja maksapasteijatuubi metsälenkillä

Ihana toukokuinen ilma! Valoisaa, kuivaa ja luonnossa havaittavissa hiirenkorvia. Tänään mennään rannan kautta metsään.  Mikäs sen parempaa. Raitista ilmaa.

Kurvailemme autolla lähellä olevan pienen venesataman rantaan. Vinkuna kopassa kertoo että meri on haistettu ja tämä paikka tietää sitä että saa nuuhkia ranta-alueen vapaana! Jee, päästän partaprinsessan irti.  Se viipottaa aina ensin betonilaiturille ja nuuhkii sen samassa järjestyksessä, kaikki nurkat.  Minin etu ja takapää menee eri askellajia kun se on innoissaan. Pitkä selkä on ikään kuin silta, etujalat ravaa nenän vauhdin mukaan ja takapää tekee laukanvaihtoja 🙂 se on koomisen näköistä menoa.

Tulen perässä ja tarkkailen sen menoa. Se painelee terhakkaana jo rantaviivaa pitkin, siellä niitä omituisia isoja lintuja kelluu. Välillä se katsoo mua ikään kuin varmistaakseen että tulinkohan mä sieltä autosta. Joo tuolla mamma onkin. Jee, juoksen tuonne  vanhan aallonmurtajan päähän… niin täysillä kun kymmenen sentin säärillä pääsen! Alkupurkaus suoritettu, huh nyt voi jo vähän rauhoittua 🙂

Meidän salainen ase silloin kun ollaan vapaana on maksapasteijatuubi. Miten kätevä tuote! Etenkin matalan koiran kanssa jos haluat ojentaa käden alas ja antaa suoraan tuubista palkkion. Mutta, sitä voi laittaa kiviin, kantoihin, koloihin, puunrunkoihin, mihin vaan. Mulla on niitä aina jääkaapissa, myös tonnikalapasteija käy neidin makuhermoille erittäin hyvin.

Vapaana ollessa tiedostan myös kokoajan että jänis, orava, kettu, peura, tai mikä tahansa villieläin voittaa minut ja maksapasteijan sadasosasekunnissa jos jälki on tuore tai se eläin on näkösällä. Pyrin unohtamaan tämän, se on enemmän minun päässä, pelkään että Mini ei löydä jäljestykseltään takaisin tai jotain muuta ikävää sattuu. Koitan aina seurata sen mieltä, siitä näkee kyllä jos metsästäjä alkaa hiipiä esiin.

Jatkamme metsään, tänään on hiljaista, ei ketään missään. Vapaus jatkuu.

Mini liikkuu huomattavasti enemmän ja monipuolisemmalla tavalla kuin olleessaan hihnassa kiinni (tietenkin). Luontoagility on erinomaista liikuntaa molemmille. Tämä metsä on hyvin kumpuileva, joten siellä saa tehdä töitä ja tarkkailla minne tassunsa laittaa. On kivikkoa, polkua, kaadettuja puunrunkoja, kalliota, pieniä lampia jne.

Mini ei ole missään vaiheessa lähdössä mihinkään kovin kauas, pyörii siinä 20 m säteellä omia hommiaan. Jos vaihdan suuntaa se on kuin varjo heti mukana. Välillä menen piiloon puun taakse tai tutkimme isoa louhikkoa yhdessä joka tuli eteen kallion takaa. Koen samaa fiilistä kuin lapsena kun leikittiin viisikkoa ympäriinsä. Tuon pikkuveijarin kanssa me täällä mennään. Kaksistaan. Välillä se ikään kuin näyttää että täällä on jotain, kato, tuolla kolossa. Tai joku lintu rapisee puun latvassa. Sitten tuumaillaan yhdessä, mikä kumma siellä on. Se on kokoajan sillai hassusti korvat hörössä vaikka luppakorvat onkin. Laitan maksapasteijaa välillä eri paikkoihin , se on meidän keskinäinen leikki. Samalla myös venyttää esim. masua puunrunkoa pitkin tai tasapainoilla kaatunut puunrunko läpi. Myös silloin jos vaihdan suuntaa ja Mini tulee niin se saa palkkion. Näin se seuraa minua…… tai ainakin maksapasteijaa.

En vaihtaisi näitä ihania seikkailuja mihinkään. Koska me ollaan me, minä ja mun mäyräkoira.

Kyllä, ”mäyräkoiran kanssa elämä on laiffii ” ❤

Tässä meidän perusvarustus 🙂

Retkieväät

Videoita retkeltä:

 

 

Lomahoitoon!

2016-08-24-14-39-11Ihanteellisessa koiran maailmassa oma lauma olisi aina koolla. Todellisuudessa koira on yksin ihmisten työpäivien ajan ja jos ihmistä vaivaa kaukokaipuu tai työmatkat  niin pidempiä aikoja ’varalaumassa’. Mutta mistä tuon lauman löytää?

Karrikoiden vaihtoehtoja on kaksi, hyväntahtoiset, eläinrakkaat sukulaiset ja ystävät tai koirahoitolat.

Mikä sitten on koiralle parasta? Riippuu koirasta ja hoitopaikoista.

Omaa koiraa kannattaa kuunnella tässäkin kohtaa. Mieti ensin minkälainen koirasi on, onko arka, vaatiiko paljon liikuntaa, haukkuko vieraassa ympäristössä, tuleeko toimeen kenen kanssa… jos koirasi saisi valita olisiko valinta joku tuttunne vai koirahoitola, jossa leikkikavereita ja oma tila?

Jos tunnet koirasi olevan enemmän kotityyppi  käy mielessäsi läpi suku ja tutut ja mieti ketä voisit kysyä hoitamaan koiraa. Entä muuttaisiko hoitaja koiran luo vai koira hänelle? Kun oikein etsii saattaa myös löytää pätevän, koulutetun hoitajan, joka, palkattuna, ottaa koiran omaan kotiinsa hoitoon.

Jos koirasi saattaisi viihtyä paremmin hoitolassa googlaa, kysele muiden koiranomistajien vinkkejä ja soita muutamaan sopivimpaan hoitolaan. Ehdottomasti käy tutustumassa paikkaan ennen, kuin viet koirasi hoitoon. Myös koiran olisi hyvä tutustua paikkaan ennakkoon.

On olemassa hyviä, huonoja ja jotain siltä väliltä olevia koirahoitoloita. Vie oma koirasi hoitoon vain niihin hyviin. Hyvässä paikassa työntekijät ovat koulutettuja ammattilaisia, kohteliaita ja iloisia. Tilat ovat siistit, niitä esitellään sinulle mielellään, koirasi otetaan huomioon ja erityisesti koirasi tarpeita kuunnellaan. Hyvässä hoitolassa koirat eivät hauku stressaantuneina ja henkilökunta on aina paikalla.

Kun matkaanlähdön hetki koittaa pakkaa koiralle mukaan ruuat, joku lelu (paitsi jos pelkäät, että koira lähtee vartioimaan lelua) ja jokin sinulta tuoksuva vaate, esim. käytetty paita mukaan, sekä tietysti lääkkeet, jos koirasi syö niitä.

Tee selkeä lista hoitajille kaikesta, mitä heidän tulee koirastasi tietää. On parempi, että tietoa on liikaa, kuin että koira yllättää hoitajan hyökkimällä vaikka punaisten autojen perään.

Kerro myös mahdollisten lentojen ja hotellin tiedot, miten sinut saa kiinni loman aikana, onko varahenkilöä, jos sinua ei tavoiteta ja mikä on koirasi vakuutustilanne ja miten toimitaan jos jotain yllättävää sattuu. Itse olen sinkkuna antanut läheisille ohjeet myös siitä kenelle koira menee, jos minulle sattuu jotakin (tämä on hyvä käydä läpi ihan perusarjessa, ei sinällään liity matkustamiseen).

Kun olette perillä hoitopaikassa älä hössötä tai muuten hermostuta koiraa,  Koirasi aistii mielentilasi, joten ole reipas, itke vasta, kun koira on jäänyt hoitoon ja sinä olet matkalla pois. Hyvässä hoitopaikassa koira ei ehdi surra sinun poissaoloa, vaan jatkaa uutta arkea. Sinä olet se, joka murehtii koiran vointia enemmän, kuin koira sinun.

Kun haet koiran hoidosta varaa teille yhteistä aikaa. Menkää rauhassa kotiin, köllikää rauhassa, kerro koiralle kaikki lomakuulumisesi ja ottakaa rennosti. Koirasi on todennäköisesti ainakin hiukan stressaantunut ja saattaa vahtia liikkeitäsi muutaman päivän tarkemmin, ole siis läsnä koirallesi.

Mari

 

Mennään julkisilla!

Taisto Terrieri on koko ikänsä (4,5 vuotta) matkustanut julkisilla. Käytämme lähes viikottain linja-autoa, metroa tai raitiovaunua, mutta usein myös pitkänmatkan junaa tai bussia. Ja olemme nähneet kaikenlaista..

-juoksuisen nartun yksin junan penkkiin sidottuna (omistajalta meni hermot ja siirtyi ravintolavaunuun), naapuripenkillä häkin, jossa hiiriä (tuskainen matka sekä terrierille, hiirille, että molempien omistajille), useamman äänekkään kissan, joka hattuhyllyltä kopastaan itkee,  ne lukuisat lemmikinomistajat, jotka viihtyvät paremmin somessa, kuin seuraavat lemmikkinsä vointia ja todella monta hyvää kohtaamista koiran/kissan/fretin/jonkin muun lemmikinomistajan kanssa. Hienoja keskusteluja ja joutuisaa matkantekoa

2015-10-02-17-06-32

ja se yksi kerta, kun Taisto Terrierin päälle kävi toinen koira penkin alta junassa.

Se kerta muutti meidän matkustustavan lopullisesti.

Kun koiran kanssa matkustaa julkisilla on hyvä muistaa, ettei kulkuneuvoissa ole pahemmin tilaa lemmikeille. Usein näkee, miten koiranomistajat tunkevat isoa koiraa solmuun omiin jalkoihinsa, kun ahtaat matkustustilat yllättävät, eikä se kissankoppakaan oikeasti mahdu, kuin hattuhyllylle, linja-autoissa ei aina sinnekään.

Jos on tuuria, eikä kulkuneuvoa ole myyty täyteen pieni koira mahtuu viereisen penkin jalkatilaan lattialle.

Kaukojunissa lemmikkimaksu on tällä hetkellä 5€/lemmikki ja jos ostaa viereisen penkin lemmikille sen saa puoleen hintaan. Junalippuja ostaessa netin kautta voi valita mieleisensä paikan,  alla olevassa vaunussa kaikki vihreällä merkityt paikat ovat vapaita.juna

Junassa matkustaessa paras paikka on ehdottomasti ”ison koiran paikka”, nuo yllä olevassa kuvassa valkoisella merkityt, heti ovesta vaunu-osastoon tullessa. Paikka on ”lavetti” ihmisen paikan vieressä. Koiran ei siis tarvitse olla lattialla, jossa penkkien alta on näköyhteys muihin lemmikkeihin, vaan koira pääsee omalle tasolle, jossa on turvallista olla. Ihminen taas saa kassit tason alle. Paikan sijainti on myös loistava! Heti vaunuun astuttua pääsee omalle paikalle ja takana on seinä, ei selkänojan yli hönkivä toinen koira.

Vaikka junalipun yhteydessä voi valita oman ja koiran paikan vaunusta vieruskavereita ei voi valita. Etukäteen ei tiedä onko naapurina rotta, kissa vai juoksuinen narttu, eikä läheskään kaikki lemmikkienomistajat ole joustavia ja muuta omaa paikkaa oman tai toisen eläimen hyvinvoinnin vuoksi. Linja-autoissa voi valita itse paikan ja pysytellä kaukana mahdollisesta toisesta koirasta.

Jos suunnittelet matkaa linja-autolla on hyvä selvittää ottaako kyseinen yhtiö lemmikit kyytiin. Läheskään kaikki eivät ota, myös lemmikkimaksun suuruus vaihtelee yhtiöittäin.

Taisto Terrieri rakastaa kaikkia kulkuneuvoja, matkanteko on siis niiltä osin helppoa. Nykyään varmistan, että matkustamme vain ruuhka-aikojen ulkopuolella, tai ostan meille kaksi vierekkäistä penkkiä, joka takaa riittävän tilan. Junalla matkatessa seuraan laiturilla minkälaisia muut lemmikit ovat ja miten omistajat ovat läsnä lemmikkinsä kanssa. Astumme junaan viimeisinä, jos mahdollista, jolloin kaikki paikalleen asettumiseen liittyvä sählääminen on rauhoittunut. Vuoraan penkin viltillä, jonka yhteen kulmaan olen suihkuttanut eteeristä rauhoittavaa tuoksua. Viritän laukusta, takista ja itsestäni näkösuojan Taisto Terrierin ympärille. Koira on rauhallinen, kun tietää, ettei kukaan kanssamatkustajista tule reviirille. Rentouttava korvahieronta ja matka voi alkaa!

Silittelen, rapsuttelen ja juttelen hiljaa koiralle. Mitä äänekkäämpiä lemmikkejä lähellämme matkaa sitä tasaisemmin puhun ja rentoutan Taisto Terrieriä korvahieronnalla. Kun koira nukahtaa minä valvon. Seuraan muita omistajia ja etenkin muita lemmikkejä. On koiranomistajia, jotka antavat koiransa vaeltaa penkkien yli tai ali muiden luokse, on omistajia, jotka oman pysäkin lähestyessä lähtevät vaeltelemaan ja antavat oman koiran ’tervehtiä’ jokaista penkkiriviä vuorotellen. Nämä kaikki pidän poissa oman koiran luota. Samoin, kuin ihmisten innokkaat kädet, jotka lupaa kysymättä ojentuvat kohti nukkuvan koiran päätä. Nekin torjun.

Meidän kulkuneuvosta poistuminen tapahtuu aina viimeisenä, jos mahdollista. Annan hyörijöiden ja pyörijöiden poistua ensin pois tieltä ja sitten me kävelemme reippaasti ulos ja heti ulkona annan koiralle tilaa. Koira saa rauhassa nuuhkia ilmaa, rekisteröidä missä olemme, ohjaan koiran lähimmälle mahdolliselle nurmikko alueelle ja annan koiran hetken hengittää, tutustua paikkaan ja tehdä tarpeensa.

Niin. Ja tärkeä asia! Yksin lemmikin kanssa matkustavan on todella vaikeaa käydä vessassa matkan aikana. En jätä koiraani yksin julkisissa, enkä mielellään anna täysin vieraan vastuulle koiraani, edes hetkeksi. Lisäksi junien lemmikkivaunussa ihmisillä on jo vastuullaan oma lemmikki. Linja-auton vessa on ahdas jo ihmiselle, koira ei mahdu mukaan millään, junan vessa on aavistuksen isompi, mutta ajatus koiran tassuista vessan lattialla on ällöttävä. En ole varma olisiko lemmikki edes sallittu junan vessassa, joten ei kahvia, eikä muuta juotavaa ennen matkaa tai matkan aikana!

Muutama vinkki!

Tutustuta koira kulkuneuvoihin pienin erin. Käykää asemalla, kokeilkaa sisään astumista, anna koiran nuuhkia tilaa, älä vie koiraa suoraan pitkälle matkalle.

Juna tai linja-auto voi olla todella pelottava paikka koiralle, seuraa koiraasi ja tee matkustus helpoksi molemmille. Seuraa myös muita lemmikkejä.

Kunnioita muita matkustajia. Joku eläin saattaa pelätä toista, ihminen saattaa pelätä koiraasi, ota tämä kaikki huomioon ja pidä silmällä koiraasi.

Muista tauot! Tee ennen ja matkan jälkeen pitkähkö rauhallinen kävely koirasi kanssa ja  rentoutukaa molemmat.

Ota mukaan viltti, herkkuja ja vettä. Ennen matkaa koiralle kannattaa antaa kevyesti ruokaa, ettei pahaolo yllätä ja matkalla kannattaa herkkuja ja vettä antaa säästeliäästi, jotta perille päästään ilman tuskaista koiraa.

Hyvää matkaa!

Mari

Miten eläin reagoi äänenkäyttöön ? vai pitäisikö olla hiljaa paikallaan? tai käyttää kehonkieltä ?

Ääneen ja äänensävyyn vaikuttavat monet asiat. Onnellisuus, väsymys, innokkuus, uhka, pelko ja niin edelleen, lähes kaikki tunnetilat tulevat ilmi äänessämme.

On hyvä miettiä mikä on kehon ja äänen yhteinen viesti vastaanottajalle.

Kehon kieli on äärimmäisen tärkeä eläinten kanssa toimiessa. Eläimet käyttävät keskenään kommunikoidessa todella paljon erilaisia eleitä, koska sanoja ei ole. Olen jonkin verran lukenut rauhoittavista signaaleista ja perehtynyt asiaan, ja yllätyin kuinka paljon samankaltaisuuksia löytyy. Esimerkiksi hevosia ja koiria seuraamalla huomaa että niillä hyvin samankaltaisia eleitä. Molempien ”pakoon reaktiota” edeltää samankaltaiset kehon viestit. Myös jos on epäluuloa tai pelkoa jotakin kohtaan eleet ja reaktiot on samankaltaisia.

Erittäin hyvä kirja luettavaksi aiheesta on Turid Rugaasin – rauhoittavat signaalit.

Kun käsket toista osapuolta – keho jännittyy automaattisesti – ääni kovenee – muutut uhkaavaksi. Ilmeesi on myös erilainen. Mikäli toimit näin, koirasi yrittää mitä suurimmalla todennäköisyydellä rauhoitella sinua! Koira ei myöskään opi sellaisessa tilanteessa jossa joutuu rauhoittelemaan omistajaa.

Esimerkki omasta elämästä, ennen mitään ymmärrystä rauhoittavista signaaleista: Yritän opettaa ihanalle kultsu-pojalleni tottis juttuja aukealla paikalla……se ei keskity vaan touhuaa ihan jotain muuta, olemme aivan eri fääreissä…..alan huutaa koiralle  hermostuneena…… ja silloin se ”vain” istuu tai makaa paikallaan. Niinpä, se yritti viestittää koko kehollaan että rauhoitu hyvä ihminen! …tuossa tilanteessa oli moni muukin asia pielessä, mutta se osasi kyllä rauhoitella minua kun aloin hermostua. Jälkeenpäin mietittynä olisimme tehneet todella paljon perusasioita toisella tavalla.

Koko yhteiselon ajan voi miettiä omaa elekieltään sekä  äänenkäyttöä eri tilanteissa. Siinä riittää ajattelemista ja opettelemista 🙂

Eli siis, kun pyydät nätillä äänellä, mielesi on iloisempi ja rennompi, näytät rennommalta ja kehosi on rennompi. Tämä toimii koiraan ja ylipäätään eläimiin paremmin (siis ihmiset mukaan lukien). Toki palkkion laatu, kehun määrä ja oikea-aikainen reagointi toivottuun käytökseen auttavat paljon. 

Kun elät koiran kanssa, puhu sille aina nätillä äänellä ja kehu koiraa maailman parhaaksi. Se vahvistaa suhdettanne ❤

”Puhu äänellä jonka kuulen” on hyvä lause jota kannattaa miettiä. Joskus kuiskaus on puheääntä tehokkaampi. Kokeile joskus kuiskata koirallesi. Sanat sinänsä ovat merkityksettömiä, niitä koira ei ymmärrä. Se seuraa enemmän äänenpainoa, silmiä, eleitä. Myös niitä hyvin pieniä joihin emme itse kiinnitä mitään huomiota.

Jos sinulla on tilanne ja tunne esim. lenkillä että nyt mennään eri laduilla….koira vetää johonkin ja itse olet menossa toiseen suuntaan. Kokeile joskus ihan vaan rauhallista odottamista, älä sano mitään ennekuin olet rauhallinen ja sitten voit pyytää koiraa mukaasi nätisti. Muista kehua heti kun koirasi tulee luoksesi tai seuraa haluttuun suuntaan. Rauhallinen toiminta on houkuttelevampaa kuin hermostuneena hihnasta nykiminen. On myös kohteliasta ilmoittaa koiralle jos haluat vaihtaa suuntaa ja koira kulkee edelläsi tai haistelee jotain. Ilmoita että mennään täältä tai tee jokin merkki jotta koira voi varautua muutokseen. Nämä ovat usein hyvin pieniä asioita mutta auttavat todella paljon yhteisen sävelen harmoniaan.

Koirat lukee eleitä todella hyvin. Ne oppivat ennakoimaan tilanteita katselemalla meitä ihmisiä. Ne oppivat kädenliikkeistä, kehon kielestä, olkapäiden asennosta, silmistä, otsarypyistä, suun liikkeistä, toisinaan hyvin hyvin pienistä asioista ne jo tietävät mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kävin Mini koirani kanssa Smart Dog testissä jossa yksi osio on juuri tätä eleiden lukutaitoa. Äärimmäisen mielenkiintoista. Minin vahvuuksia eleiden lukemisessa olivat silmien sekä kehon-  ja käsien lukutaito. Nappisilmä kyllä seuraa tarkkaan mitä ihminen tekee. Kirjoitamme myöhemmin lisää testistä  kun kaikkien koirat ovat sen käyneet.

Lue lisää SmartDOG™-testit linkin kautta

Jonain päivänä koirasi kuulo saattaa heikentyä tai siitä tulee kuuro. Tällöin eleet ja kehon käyttö ovat tarpeellisempia kuin ääni. Usein kuurous ei haittaa koiraa juurikaan. Se tuntee eleesi ja ilmeesi todella hyvin. Silloin elätte visuaalisuuden maailmassa, voit opettaa paljon asioita erilaisilla käsimerkeillä tai muilla apuvälineillä.

Alla on pari videota, toisessa annan koiralle merkin että vaihdamme suuntaa ja kehun. Toisessa on  ihan vaan masurapsuja ja kehumista 🙂 Hän tykkää. Meillä on hyvä suhde.

Lähiluonto on koiran stressinpoistaja

Vaeltaminen upeissa luontokohteissa Killen kanssa on minulle vielä haave. Retki johonkin kansallispuistoon siintelee mielessä ehkä ensi-syksynä.

Koiran monipuolinen ”seikkailuliikunta” taikka lajinmukainen ”elämysliikunta” taikka virikeellinen liikunta ja hyvä kunto on kuitenkin keskeinen osa koiran stressinsietokyvyn kasvattamisessa ja stressistä palautumisessa.  Tutkimukset viittaavat siihen, että mitä monipuolisemmin ja runsaammin koira liikkuu, sitä vähemmän koiralla on ei-toivottua ongelmakäytöstä.  Liikunta korjaa jopa puutteellisesta sosiaalistumisesta johtuvia ongelmia. Näin laadukkaan ja lajinomaisen liikunnan tulisi olla osa koiran päivittäistä arkea.

Itse pyrin ajattelemaan koiran liikkumista aina viikko kerrallaan. Jos olen ymmärtänyt oikein, koiran elämän tulisi säännöllisesti sisältää seuraavanlaista liikuntaa:

Omaehtoista vapaana liikkumista. 

Täysillä juoksemista. 

Leppoisaa, rentoa ravaamista.

Monipuolisessa maastossa, kuten metsässä liikkumista pitkällä liinalla.

Ulkoilun määrä tulisi olla päivittäin 3-4 tuntia.

Ulkoilussa tulisi olla sekä rutiinia, että uuden tutkimista koiran ehdoilla.

Sosiaalista liikuntaa lajikumppanin kanssa.

Jotakin koiran lajinmukaista suosikkitoimintaa, vaikkapa ojanreunan kaivamista.

Lenkkeihin voi vielä lisätä virikkeellisyyttä ruuan etsinnän muodossa.

Liikunnan vastapainoksi tulee pitää palautumisen mahdollistavia lepopäiviä.

Liikunnan laatua parantaa selän puoliväliin ulottuva Y-valjas ja mielellään myös joustopala äkillistä nykäisyä pehmittämässä. 

Aikamoinen paketti!

Loppujen lopuksi tämä on ollut meille yllättävän helppo toteuttaa. Lisäksi monipuoliseen liikkumiseen rutinoituu helposti, eikä tylsä lenkki suoraa kävelytien reunaa seuraten enää innosta. Koiran kanssa moni muu arjen asia helpottuu kun liikunta on oikenalaista ja riittävää. Samalla saan itse aivan riittävän annoksen arkiliikuntaa!

Asumme Raisiossa, joka on maalaismainen pikkukaupunki. Pyrin siihen, että jokaisena päivänä käymme ainakin kerran metsässä.  Raisio on erittäin metsäinen kaupunki!  Täällä sattuu olemaan myös paljon metsälampia, joissa kahlailu ja uiminen on Killelle tosi mieluisaa.

Vaikka jo metsäpolulla kulkeminen on tosi hyvää fysioterapiaa, me myös poikkeamme säännöllisesti polulta. Kiipeämme ylös ja alas vaikeampiakin paikkoja. Tätä kutsun ”päivän poluttomaksi”. Poluttomasti voi kulkea myös puistoissa ja joutomailla ja asuinalueillakin.

Lisäksi pyrin ajattelemaan lenkkejä seuraavasti: Hyvä peruslenkki sisältää erilaisia paikkoja rakennetusta ympäristöstä metsään, ostoskeskuksesta rannalle.  Jotta en fakkiutuisi samoihin lenkkeihin, pyrin joka päivä lähtemään kotipihalta eri suuntiin.

Vapaana voimme olla vain aidatulla alueella. Joka päivä ainakin yksi lenkki suuntautuu niin, että matkan varrella on koirapuisto, jossa voi juoksennella vapaana. Killelle spurtit ovat todella tärkeitä. Koirapuisto on kuitenkin sen verran kiihdyttävä paikka, kaikkine hajuineen, että aina tuo päivittäinen käynti ei sovi vaikka Kille on siis  useimmiten puistossa yksin.  Olen miettinyt muutaman kerran, josko laittaisin jonkun ison aidatun omakotipihan omistajan postilaatikkoon lapun: Saisiko koirani tulla juoksentelemaan pihaanne korvausta vastaan?  Vielä en ole tätä toteuttanut.

Muutaman kerran viikossa on tärkeää löytää uusi paikka, jota tutkia. Se voi olla aivan pienikin alue. Ja kun vaihtelee lenkkien suuntaa muuttuu tuttukin paikka kiinnostavaksi tauon jälkeen. Joskus uuden tutkiminen on helppoa: uuden kadunpätkän bussipysäkille tai jonkin julkisen rakennuksen rappujen eteen pysähtyminen hajuja tutkimaan voi olla koiralle tosi mieluisaa. Toisinaan uusi paikka voi olla vaikka kokonainen teollisuusalue. (vanhat tehdasalueet ovat mahtavia paikkoja!)

Kerran pari viikossa teemme autolla retken jonnekin. Joskus paikka on tuttu, joskus uusi. Se voi olla kaupunki, ranta tai metsä.

Pari päivää leppuuttelemme, että voin varmistua siitä, että koira saa riittävästi lepoa ja lihaskuntokin kasvaa levossa, eikö se niin ole?

Oman paikkakunnan lähiluonto on meille todella lukemattomien seikkailujen lähde: on metsälampia, korkea muinaisvuori, jossa aikanaan ovat palaneet varoitustulet, on kulttuurimaisemaa ja erämaisempaa aluetta, vanhoja peltoja, merenrantaa, jokia, puroja, luontopolkuja, urbaania betoniviidakkoa ja viehättäviä omakotialueita.

Seikkailulenkkeily on myös minulle todella palkitsevaa, sillä kuvittelisin sen tyydyttävän meidän ihmistenkin lajinmukaisia tarpeita luonnossa tutkien ja tarkkaillen liikkumiseesta. Meissä ja koirissa on paljon samaa!

IMG_9844

 

 

 

 

 

 

 

 

Kun olin pilata täydellisen seikkailun

Oli loistava ulkoiluilma, aurinkoinen talvipäivä. Olin Taisto Terrierin kanssa Hangossa viettämässä minilomaa ystävieni asunnolla. Pitkään olin haaveillut aurinkoisista Hangon rannoista, rennosta kävelylenkistä ja yhteisestä seikkailusta Taisto Terrierin kera.

Lähdimme matkaan innokkaina. Pakkasin reppuun kahvin, herkkuja koiralle, istuinalustan ja viltin. Kuljimme uneliaan, vasta heräilevän Hangon läpi kohti valitsemaani rantaa. Taisto Terrieri oli innoissaan seikkailusta, uusista tuoksuista, meren läheisyydestä ja halusi sekä nuuhkia, että merkata jokaikisen ruohonkorren matkan varrella. Minä olin kärsimätön. Me olimme matkalla rannalle! Mennään jo! Seikkailu on siellä, ei täällä!

Loputtoman pitkältä tuntuneen matkan jälkeen pääsimme rannalle. Nuuhkimme molemmat merituulta, ihastelin aurinkoa, tutkimme rannan kiviä.

Taisto Terrieri veti kohti kaatunutta puuta, päästin koiran tutkimaan runkoa. Ja ennenkuin minä ymmärsin oli jo liian myöhäistä. Taisto Terrieri kierähti onnesta soikeana suurimpaan löysään ihmisulostekasaan, minkä olen nähnyt. Koira oli nanosekunnissa kirsusta hännänpäähän ruskean, löysän, löyhkäävän tahman peitossa. Olin räjähtää raivosta! Täydellinen retkipäivä on pilalla! Jätän koiran tähän paikkaan sotkuineen ja kävelen pois! Miksi jonkun ihmisen on täytynyt ripuloida tänne, eikä edes ollut yrittänyt peittää kasaa!

Hengähdettyäni punnitsin vaihtoehdot. Merivesi on liian kylmää koiran uittamiseen, en saa pyyhittyä koiraa puhtaaksi, paras vaihtoehto on antaa lian kuivahtaa turkkiin, kävellä läpi kaupungin ja pestä sotku suihkun alla pois. Eli meillä ei ollut kiire minnekään. Tuulisella rannalla en edes haistanut löyhkää, jos olin tuulen oikealla puolella.

Etsin sopivan kallionkolon, nautin kahvin ihastellen maisemaa, annoin Taisto Terrierin etsiä maastoon piilottelemiani herkkupaloja ja tyhjensin mieleni. Minä olin pilata seikkailumme omalla kärsimättömyydellä, odotuksilla ja suorittamisella. Taisto Terrieri taas eli hetkessä, seikkailu alkoi heti ulko-ovelta, ei vaatinut rantaa, aurinkoa, täydellistä oloa. Uudet tuoksut ja minun seura riitti koiralle, bonuksena tuli vielä tuo uloste, jonka oli löytänyt, ja siinä kieriminen.

Me ihmiset olemme taitavampia elämään menneessä tai tulevassa kuin nykyhetkessä. Me luomme odotuksia täydelliseen treeniin, päivään, matkaan. Suunnittelemme etukäteen, luomme mielikuvia,  kun voisimme oppia koiralta, heittäytyä hetkeen.

Mitenkö retkemme jatkui?  Vietimme todella upean päivän rannalla. Lopulta kävelimme katseita keräten uudelleen läpi Hangon. Pesin Taisto Terrierin pariin kertaan, pesin valjaat, pesin kylpyhuoneen. Kun lopulta olin valmis kaadin lasiin punaviiniä, sytytin kynttilät ja käperryin sohvalle Taisto Terrieri, puhtaalta tuoksuvana, kainalossa ja lupasin meille molemmille elää enemmän hetkessä, lopettaa turhien odotusten luomisen ja elää seikkailut yhdessä.

Mari

Instasize_1206124242

Syöminen ilman ruokakuppia ?

Totta! Ihanaa kun saa toteuttaa koiramaisia juttuja syömisen yhteydessä 🙂

Aikuinen, terve koira ei tarvitse kuppia, ainakaan jokaisella ruokailulla. Peruskupista suoraan tarjoillut nappulat ja muut mössöt jättävät monta koiralle tarpeellista vaihetta pois. Se saattaa aiheuttaa pitkällä aikavälillä turhautumista. Esimerkiksi pureskelu jää hyvin lyhyeksi tai sitä ei ole ollenkaan. Pureskelu on yksi koiran perustarpeista (tästä tulossa oma juttunsa). Kuppiruokailu saattaa lisätä ahmimista. Saattaa aiheuttaa ilmavaivoja. Ylipäätään vähentää ruokailuun liittyviä rituaaleja jotka koira itse saalistaessaan suorittaisi. Luonnossa ruoka ei tule kuin automaatista, pitää jahdata, saalistaa, kaivaa, tonkia, loikkia, suunnitella, ravistella, repiä, raadella….lopuksi syödään.

Kaupoissa on hyviä vaihtoetoja ruuan vaihtoehtoiseen tarjoiluun mm. ahmijan kupit ja kongit, erilaiset ruokapelit. Ekologisempia vaihtoehtoja ovat kaikki pahvipakkaukset mitä kotoa tulee mm. vanhat joulukalenterin pohjat, talouspaperirullat, tyhjät munakennot, muropaketit, sanomalehdet jne. laita näiden sisään ruokaa, jolloin koira ensin joutuu vähän repimään eli tekemään töitä kunnes ruoka on saatavilla.  Tee vaikka kokonainen kasa erilaisia myttyjä  joiden sisällä on ruokaa. Voit laittaa ruokaa ulos nurmikolle, puun runkoon, piilottaa maahan. Laittaa ruokaa roikkumaan.  Tyhjäksi kalutut ydinluut käyvät hyvin kongista. Näillä konsteilla koiralla on puuhaa ruokailun yhteydessä ja ruokailu kestää pidempään. Ongelmanratkaisu nostaa koiran itsetuntoa. Pidentyneet ruokailut ja luontainen käytös sen ympärillä alentaa koiran stressitasoja.

Jos tämä on koiralle uutta niin aloita pienin askelin. Vaikka tulitikkuaskin sisäosa jossa nami sisällä tai avonainen sanomalehti jonka keskellä nami. Näin on helpompi edetä vaikeampiin tehtäviin. Joillain yksilöillä voi mennä hetki ennen kuin ymmärtävät uuden toimintatavan.

Huomioi aina koiran mielentila, ettei tilanne mene yli (innostuu liikaa, pelästy tms). Siksi on tärkeää aloittaa helposta. Tarkkaile tarvitseeko koira mahdollisesti rohkaisua tai jos taas syö esim. sanomalehdet, aloita materiaaleista jotka ei mene silpuksi. Voit myös laittaa nappulat ulos nurmikolle. Tai kokeile normaalista poikkeavaan aikaan, kun koira on rauhallinen eikä varsinaisesti odota ruokaa.

Kesällä on ihana syödä ulkona, iltalenkin yhteydessä ruokailu ulkona, lämpimällä rantakalliolla…. molemmille 🙂 tai helteellä…… jäädytä joku ihana herkkuruoka pakastimessa ja anna oma jäätelö koiralle.

Yksi erinomainen tapa syödä on laittaa veteen ruokaa (vatiin tms ), anna koiran onkia sieltä, samalla se saa viilennystä ja nestettä. Etenkin kesällä tämä on erinomainen!

Käytä mielikuvitusta, tässä lajissa on taivas rajana.  Muista aina turvallisuus !

Anna koiralle ruokarauha !

Lisää vinkkejä, katso blogin pääsivun viereisestä Pinterest palkista.                                          

Taru ja Mini

Kuvat Karoliina Pertamo

 

 

ruokaa puunkolossa                                                                                Puunkolossa on evästä 🙂

Nakkirata
Leijuvat Nakit 🙂

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kille harrastaa!

 

Meillä on tätä kirjoittaessa rescue- Killen kanssa yhteistä elämää takana noin puolitoista vuotta. Käytännössä melkein koko ensimmäinen vuosi kului joko stressin tasaantumiseen Suomeen muuton jälkeen, leikkauksesta toipumiseen ja kuntoutumiseen ja yleiseen teinikoiran hormonaaliseen hässäkkään.

Minulla oli tietenkin kaikenlaisia ajatuksia siitä, mitä Killen kanssa teemme alkaen vaeltamisesta, noseworkista,koirajoogasta, Ata-tunneista ja slowlitystä. Aika pian kaikenlaiset koulutukset ja muukin tavoitteellinen osoittautui yksinkertaisesti liian vaativaksi Killelle ja pääpaino on kaikessa toiminnassa on ollut Killen kehon kuntoutus ja psyykkisen levollisuuden ja läsnäolon etsiminen.

Jonkin virkistävän harrastuksen kuitenkin halusimme.  Näin päädyimme virikeradalle! Se onkin  meille tosi tärkeä juttu.

Koulutushalli, jossa käymme muuttuu radan aikana mielenkiintoiseksi ja vaihtelevaksi tilaksi, jossa ainoa tehtävä on käyttää kuonoa ja etsiä herkkuja.

 

Virikeradalle pääsee aina vain yksi koira kerrallaan, jotta koiran ei tarvitse murehtia siitä, syökö joku muukin samoja herkkuja. Ihmisen tehtävä on antaa koiralle työskentelyrauha. Arka koira voi oppia itsenäisyyttä ja rohkeutta. Jokainen koira saa kokemuksen siitä, että omistajan kanssa vietetään ihanaa aikaa. Virikeradalla yhdessä käyminen lujittaa koiran ja omistajan suhdetta.

Keskeistä virikeradassa on tarjota koiralle lajinmukaisia tarpeita tyydyttävää toimintaa ja avartaa käsityksiä siitä, mitä koiran kanssa voi harrastaa. Harrastuksessa pitäisi aina olla yhtä hauskaa kuin virikeradalla!

Mahdollisuus ruuan etsimiseen on JOKAISELLE koiralle yksi keskeisimpiä onnellisuuden avaimia.

 

On mahtavaa seurata, miten kiihtymiseen taipuvainen Kille rauhoittuu ja alkaa työskennellä tilassa rennosti, keskittyneesti ja nauttivan oloisena.

Koiraa ei virikeradalla houkutella tai ohjata mitenkään vaan tärkeää on nimenomaan koiran oma työskentely. Se päättää itse minne haluaa mennä, onko se valmis astumaan laatikoihin tai kiipeämään tasoille tai ryömimään vaikka renkaan läpi. Näin koiran itsetunto ja kyky omatoimiseen tutkimiseen lisääntyy. Jos koira ei hae kaikkia herkkuja, sitä ei usuteta hakemaan. Joillekin omistajille maltti antaa koiralle etsimisrauha on jo suuri saavutus. Siis olla hiljaa ja vain seurata.  Olemme niin tottuneita jatkuvaan kontrolliin.

 

Puolen tunnin intensiivinen haistelu on juuri sopiva: impulsiivinen koira rauhoittuu ja varovainen koira uskaltaa tutkia ja etsiä turvallisin mielin.

Virikerataa järjestää Turussa koiraystävällinen koirakoulu Koirankota.

Tunnen olevani onnekas, kun aivan meidän lähellä on jotain näin mahtavaa. Antaa kuvien puhua puolestaan!

 

 

 

 

 

Hyvää Pääsiäistä!

IMG_20170416_104925_858Hyvää pääsiäistä kaikille!