Heijastimet sinulle ja koiralle!

Ajoneuvon näkökulmasta tiellä ei ole muita kuin ne, jotka näkyvät! 

Heijastimissa enemmän on parempi.

Pimeä aika on jo alkanut, vaikka tuntuu että juuri äsken oli kesä. Syksyllä aamut ja illat ovat jo hämäriä ja pimeitä.

img_4451

 

Huomasin että illalla kahdeksan jälkeen ei enää näe kunnolla. Varsinkin jos on sumua ilmassa.

Hämärää on myös aamuisin.

Mini on pieni pieni sekä tumma koira, joten päätin heti kaivaa kaapeista kaikki näkyvyysvarusteet esille, meille molemmille.

 

Pyöräilijät ovat erityisesti antaneet kiitosta kauas näkyvästä valosta, joka on kiinni remmissä tai valjaissa. Valosta saa valittua vilkkuvalon tai jatkuvan valon.  Meillä on käytössä tanskalainen Orbiloc / dual safety light. Se on kevyt, helppo laittaa remmiin tai valjaisiin ja voi käyttää myös pienellä koiralla. Näkyy alakuvassa, on kiinni valjaissa selässä. Välillä siirrän sen hihnaan, silloin etenkin pyöräilijät näkevät valon kauempaakin! Varsinkin jos on pieni ja matala koira, se ei yksinkertaisesti vaan erotu kun vasta kohdalla.

heijastinliivi ja valo

Koiraa on myös helpompi seurata jos se on irrallaan. Koira saattaa olla ihan lähellä sinua, mutta et vain näe sitä ja huutelet sille turhaan.

Nimimerkillä kokemusta on….hölmistynyt koira tökkää pohkeeseen, että mitä sä nyt kailotat, mä olen ainakin ollut tässä jo hetken aikaa …:-)

 

Heijastin -tuotteita on markkinoilla todella paljon. Yleensä remmit ja valjaat heijastavat, on heijastinliivit, vilkkuvalot, valopannat. Myös heijastintarrat ovat käteviä, niitä voi kiinnittää mihin haluaa. Heijastin spray sopii esim. ulkotakkeihin sekä omistajalle että koiralle. Markkinoilla on nykyään huikeat määrät kaikkea ulkoiluun tarkoitettua, joten varmasti kaikille löytyy sopivat ja omannäköiset ja kokoiset.

Markkinoille on tullut uusia, kokonaan heijastavia takkeja, näin juuri tänään.

Mieti käyttömukavuus, puettavuus ja toimivuus, koiran näkökulmasta.

Olkaa kaikki näkyviä ja säihkyviä ❤

Minillä on heijastinliivi, heijastavat valjaat ja se punainen valo valjaissa, tuossa selässä.

 

Pimeässä ulkoilua….tätä se sitten on….toivottavasti lumi tulee nopeasti tänä talvena!

 

 

 

 

 

Taisto Terrierin lähiluonto

”Koira ei voi elää hyvää koiranelämää kaupungissa”, ”Koira kärsii ja stressaantuu betoniviidakossa”, ”On itsekästä ottaa koira kerrostaloon”

Mitä mieltä olet itse?

Olen itse kuullut nuo kaikki lauseet, lisäksi vielä sen, että Taisto Terrieri on METSÄSTYSkoira, erityisen tuomittavaa tuoda sellainen kaupunkiin!

Mietin asiaa ennen Taisto Terrierin tuloa ja mietin asiaa edelleen. Taisto Terrieri rakastaa metsää, rantoja, pellonreunoja, mutta myös kauppojen parkkipaikkoja, metron hissiä, katuja täynnä huumaavia tuoksuja. Taisto Terrieri pysähtyy mielellään avonaisten baarien, kahviloiden, kauppojen ovien eteen nuuhkimaan tuoksuja, jotka saavat kirsun villiin tanssiin, puhumattakaan raitiovaunuista, toreista… ja onnekas koirani saa tämän kaiken! Sekä mansikat, että kakun.

Tärkeämpää kuin se missä koira elää on se, minkälaista elämää koira elinympäristössään viettää. Maaseudulla on ehdottomasti puolensa, mutta niin on kaupungillakin, kummassakin koira voi viettää virikerikkaan tai -köyhän elämän, se riippuu pitkälle meistä ihmisistä. Koira, joka kävelee samaa lenkkiä päivästä toiseen lyhyellä hihnalla on aivan yhtä onneton maalla ja kaupungissa.

Ainahan ei ulos ehtisi, on kiire, ajatukset jo muualla, mutta jos ajatuksen kääntääkin toiseksi? Jos ulkoilusta koiran kanssa tekeekin molemmille päivän tärkeimmän hetken? Sen, mitä kumpikin odottaa ja jolloin molemmat nauttivat sekä toistensa seurasta, että yhteisestä seikkailusta. Koiran kanssa luontoa tulee tarkkailtua aivan uudella tavalla, ehtii huomata kevään vihreyden, kesän kukat ja syksyn väriloiston. Ja onhan huonolla ilmallakin puolensa, on niin palkitsevaa päästä marraskuun pimeydestä kotiin, sytyttää kynttilät ja käpertyä koiran kanssa sohvalle!

Taisto Terrierin lähiluonto on kaupungista huolimatta, tai juuri sen ansiosta, varsin monipuolinen. Kävely voi poiketa pieniin metsiin, puron tai joen törmäälle, meren rantaan, pitkospuille, saarten kallioille tai niitylle. Tassujen alla voi olla asfalttia, hiekkaa, kalliota, puuta tai nurmea, keskellä Helsinkiä.

Metsästyskoirani kierii kotikulmilla ketun merkkaamilla heinillä, tavoittelee myyriä ja hiiriä iltapalaksi, leikkii linnuilta pudonneiden sulkien kanssa, poimii itse mustikat varvuista syksyllä ja ihmettelee kalastajien jättämiä perkeitä rannalla. Ikkunasta Taisto Terrieri seuraa niin naapureita, kuin rusakkoa, lokkia tai ratikkaa.

Poikkeamme toisinaan myös kauppakeskuksen parkkipaikalla, juna-asemalla, satama-alueella, kirjastossa, kahvilassa, tyhjässä koirapuistossa, lihakauppojen takapihoilla, torilla tai otamme metron, lautan, ratikan tai bussin. Kaikissa on koiraa kutkuttava oma hajumaailmansa.

Kun lähdemme matkalle, seikkailuun pois kaupungista Taisto Terrieri on innoissaan! Uudet tuoksut, vieraat polut, tuulen tuomat viestit kaukaa, kaikki huumaa pienen koiran, mutta kun palaamme kotiin on aina kiire ulos, pitää päästä päivittämään kadunkulmat, haistamaan katujen uudet koirat, juoksuisten narttujen tuoksut, asfaltin keräämät kulkijoiden pölyt. Kotiinpaluu on ainakin yhtä mieluisa, kuin seikkailuun lähtö. Me ihmiset voimme luoda koirallemme joko kaikkien aikojen elämän tai sen tylsemmän, jossa tuoksuja ei saa tai ehdi haistella tai ympäristö on aina sama, maisemat eivät vaihdu.

Minkälainen on sinun koirasi lähiluonto? Mikä on koirasi lempipolku? Onko jokin alusta epämiellyttävä tassujen alla? Leikkiikö koirasi luonnossa? Osaako koirasi rauhoittua kalliolle ja vain olla? Jos koirasi saa valita minkälaisia ulkoiluja teette? Kumpi teillä ulkoiluttaa kumpaa vai oletteko tasavertaisia seikkailijoita?

Instasize_0812235821

Instasize_0813001648

Kaikki kuvat ovat Taisto Terrierin lähiluonnosta, arjen ulkoiluista.

Mari

 

 

 

 

 

Rappukauhun nitistys

Kirjoitin aiemmin tekstin koiran nostamisesta.  Se löytyy täältä. Killelle nostaminen on tätä nykyä mahtijuttu. Kehote-sana on SYLI ja sylissä oleilustahan seuraa aina pääsy jonnekin mukavaan paikkaan.

Rappukäytäväpelko on meille sen sijaan hankalampi juttu. Ajattelin, että tällä kertaa kirjoitan miten olen koettanut  sitä ratkaista. Olemme edenneet hyvin, mutta vielä pelkoa ei ole kokonaan selätetty. Harjoittelussa on oleellista, että sitä ei tehdä sellaisena paineistettuna hetkenä, jolloin pitäisi lähteä ulos. Ulos mentäessä kannan Killen hissiin ja pyrin muutenkin välttämään kaikkea, mikä tekisi käytävän taas epämieluisaksi. Koulutuksen loppuvaiheessa onnistunut hissiin meno tietenkin johtaa ulospääsyyn, joka toimii myös palkintona.

Ensin äänet neutraaleiksi

Aloitin äänittämällä pädille käytävän ääniä. Tämän idean vinkkasi tuttu eläintenkouluttajaopiskelija. Kuuntelimme äänitteitä ensin tosi hiljaisella ja sitten vähitellen voluumia nostaen pitkiä aikoja. Kille ei tällä tavoin vähittäin tehtynä reagoinut ääniin lainkaan. Seuraavaksi ryhdyin pitämään ovea auki käytävään ensin iltamyöhään (= rauhallista) ja sitten muinakin aikoina varmistaen, ettei koira päässyt säikähtämään mitään. Käytävän äänet olivat Killestä sisältä käsin kiinnostavia ja pian Kille ei enää reagoinut niihinkään millään tavoin. Lopulta avasin oven vilkkaimpaan aikaan ja annoin koiralle kongin syötäväksi eteiseen, vahtien kuitenkin koko ajan, että mitään hurjaa räminää ei yhtäkkiä kuulunut.

Matot käytävälle

Sitten oli jo siirryttävä käytävään. Ostin pari eteismattoa halpistavaratalosta. Lisäksi minulla on tosi hyvä ohut kuminen joogamatto, joka on ollut kaapissa turhanpanttina. Levitin nämä ensin käytävälle niin, ettei mattojen välissä ollut lainkaan paljasta lattiaa. Otimme herkkua jä lähdimme käytävään ensin ihan oven eteen ja sitten pikku hiljaa lähemmäs ja lähemmäs hissiä. Kille alkoi myös tutkia oma-aloitteisesti käytävää. Tässä kohtaa tein ehkä sen virheen, että pysähdyimme pitkäksi aikaa syömään.  Näin tuli opetettua, että käytävässä on turvallista seistä ja jopa maata. Eläintenkouluttajaksi opiskeleva toinen ystävä (kyllä, minulla on monta ystävää, jotka alaa opiskelevat!)  vinkkasi, että käytävällä kannattaisi aina liikkua eteenpäin, vaikka sitten syöden samalla.

 

IMG_5028
Kille katselee ja kuuntelee ihan rentona.

Kuilu on kaikkein kamalin

Seuraavaksi lisäilin mattojen väliin paljasta lattiaa ja nyt kuljimme aina eteenpäin yhä pidemmän matkaa. Tarkkailemalla koiraa huomasin rappukuilun olevan pelottavin juttu. Ilmeisesti pelon syntyhetkellä kaikki epäilyttävä; lattian liukkaus, äänet ja ihminen laukkuineen ovat yhdistyneet kuiluun. Ehkäpä Kille pelkää putoavansa sinne? Lisäsin yhtälöön vielä pahvilaatikot kuilua peittämään. Pidin laatikoita ensin jonkin aikaa sisällä, jotta ne olisivat tuttuja. Nyt ainakin kuiluun vilkuilu on vähentynyt huomattavasti.

IMG_5038
Mattojärjestely nyt tällainen.

Tällä hetkellä pääsemme jo hissille asti. Vielä pitäisi avata hissin ovi ja käydä siellä syömässä joku mahtava herkku ja yleistää tämä kokonaisuus lopuksi siihen, että laitetaan päälle valjaat ja lähdetään ulos.

Kohti rappukäytäväiloa! 

Tavoitteemme on kärsivällisesti edetä tilanteeseen, jossa rappukäytävä on oikeasti koiralle turvallinen.  Jos siedätystä ja vastaehdollistamista ei vie loppuun, ongelma toistuu uudelleen ja uudelleen.

Pyrin siis lopullisesti muuttamaan rappukäytävän Killessä synnyttämää tunnereaktiota siten, että rappukäytävä alkaakin tarkoittamaan myönteisiä asioita. Lopulta koiran tulisi siis haluta mennä käytävään koska se olettaa saavuttavalla menemisellä jotakin miellyttävää.  Rappukäytäväkauhu on tällöin muuttunut rappukäytäväiloksi.

Tilanne muuttuu koko ajan paremmaksi. Keskitymme sitäpaitsi kaikkeen mahtavaan puuhaan ulkona. Olen päättänyt, että rappukauhu on vain pieni ja onnellisesti ratkeava episodi elämässämme.  Siispä tähän loppuun muutama video Killen päivittäisistä touhuista ulkona.

IMG_0260.JPG
Kipuamassa kohti tavoitetta?

 

Purolla puljuilua:

 

Heinikossa hömpsimistä:

 

Puistospurttailua:

 

 

 

 

 

Lomalta arkeen, helpotus vai ahdistus?

Miltä paluu arkeen tuntuu koirasta? Karkeasti ottaen koirissa on varmaankin kaksi ryhmää. Ne jotka alkavat oireilemaan ja ne toiset, jotka huokaisevat helpotuksesta ja kääntävät tyytyväisenä kylkeä: vihdoin rauha maassa. Käytös riippuu tietenkin koirasta, kaikki ovat yksilöitä ja reagoivat eri tavoin.

Meillä Mini kuuluu jälkimmäiseen ryhmään. Se on hyvä nukkuja. Minin leporytmi menee jonkin verran sekaisin kesäkuun alusta kun koulut loppuvat. Ministä huomaa kun sillä ei ole ollut riittävästi omaa rauhaa. Olen huomioinut sen käytöksestä seuraavia muutoksia: se on väsyneempi, sen omat leikit vähenevät, se hermostuu ulkona helpommin ja haluaa kotona syliin (koittaa varmaan saada ihmiset asettumaan). Mini muuttuu yhdenkin hyvin levätyn vuorokauden jälkeen iloisemmaksi ja osallistuvaksi omaksi itsekseen.

Käsitykseni mukaan koiran ”normaali” vuorokausi sisältää karkeasti jaoteltuna seuraavia asioita:

Uni/lepo 8h+8h= 16h (sisältäen sikeän yöunen ja päivälevon)
Syömiseen kulutettu aika noin 5-30 min
Ulkoilu noin 1-2 h                                                                                                                               Sosiaalinen elämä ja kotoilu noin 5 h

Loma-aikoina siis lepoaika kärsii eniten! Tämä on hyvä huomioida ja koettaa antaa koiralle mahdollisuuksia myös rentoutua. Koiraa voi jättää koiraa enemmän kotiin vaikka itse on menossa. Syyllisyyttä ei kannata potea vaikka ei ota koiraa joka paikkaan. Koirat yleensä valitsevat lepäämisen jos saavat päättää.

Miten sitten helpottaa niiden koirien oloa joka alkavatkin potemaan eroahdistusta, tai stressaa muuten paluuta arkisiin rytmeihin ?

Alla joitain työkaluja arkeen siirtymiseen:

  • tee lyhyitä poistumisharjoituksia, jätä koiralle ihanaa syötävää, kun lähdet (kuten pentuna)
  • pysy rauhallisena, liiku lomamoodissa 🙂
  • vaihda jokin/useampi omista rutiineistasi, se/ne, mitkä ovat koiralle ahdistuksen laukaiseva tekijä. (esimerkiksi pukeminen, meikkaaminen, hiuslakka, avaimet, käsilaukun nostaminen jne.) Jos jokin tietty toiminta aiheuttaa vinkumista, läähätystä, levottomuuttta tms. tee se asia eri paikassa, laita avaimet jo illalla laukkuun, ennakoi!
  • tee rauhallinen mutta paljon haistelua tarjoava aamukävely ennen kuin lähdet, näin koira on väsyneempi, nenätyö väsyttää. Lyhyt ja koiralle laadukas kävelyretki on parempi kuin pidempi ja vauhdikas. Jos koirasi haistelee paljon, iloitse siitä! Se tekee juuri sitä mitä sen kuuluukin tehdä. Koirien facebook ja tinderi on ulkona.
  • jätä ruuat esim. maitotölkkiin tai nappulat oven taakse eteiseen levälleen, jolloin koiralla on mukavaa puuhaa, kun ovi mennyt kiinni.
  • Käytä rauhoittavia tippoja tai pari tippaa laventeliöljyn tuoksua koiran petiin
  • jätä radio hiljaiselle (jos tämä sopii koirallesi, ei ole tarkoitus lisätä kierroksia)
  • Tule kotiin yhtä rauhallisesti kuin lähdit, tämä on tärkeää. Älä tee numeroa !
  • tarjoa lajityypillistä toimintaa kun olette ulkona, se vähentää automaattisesti koiran stressiä sekä tekee väsyneemmäksi, kun aistit saavat tekemistä.
  • ole/olkaa perheen kanssa rauhallisesti, mielentila tarttuu koiraan.
  • jos käytät jotain hokemaa lähtiessä ”mamma tulee taas kohta” ” voit mennä nukkumaan” tms, voit alkaa sanomaan sitä vaikka menet vain keittiöön tai vessaan. Se alkaa kuulostaa koirasta turvalliselta. Kerrot sitä koiralle ennekuin edes varsinaisesti lähdet ovesta, jolloin se alkaa luottamaan että hokema tarkoittaa myös paluuta, ei hylkäämistä.

Mikäli tilanne tuntuu vaikealta, käytä ammattilaisen apua.

Leppoisaa arkea ja ihanaa syksyä työelämään ja koulupoluille ❤

Terveisin, Taru & Mini

Kuvissa koiralle tärkeitä elämän alueita.

 

 

 

Äkillinen eroahdistus

2015-03-08 15.42.11

Pentuna Taisto Terrieri opetteli pienin askelin yksinolon taidon. Eikä sen kanssa ikinä olekaan ollut mitään ongelmaa. Kunnes.

Koitti minusta täysin tavallinen talvinen arkiaamu. Rutiinit olivat samat kuin aina. Suljin ulko-oven ja hämmästyksekseni Taisto Terrieri alkoi haukkua oven toisella puolen. Olin niin ihmeissäni, että kesti hetken ymmärtää mistä on kyse. Palasin kotiin, kävimme uudelleen aamun rutiinit läpi, lähdin töihin ja kuuntelin kännykän kautta miten koira haukkui kotona.

Pohdin mitä tehdä. Vaihtoehtoja oli mielestäni kaksi, joko Taisto Terrieri oli pelästynyt kotona jotain niin, ettei uskaltanut kotiin jäädä tai syynä oli äkillinen kipu.

Illalla eläinlääkäri tutki, otti kokeita, lohdutti. Pyysin erikseen tutkimaan selän, edellisestä Taisto Terrierin hierojakäynnistä oli aikaa ja olin jo suunnitellut ajan varaamista. Selkä oli eläinlääkärin mukaan kunnossa ja sain vinkin feromonipannasta ja soittoajan muutaman päivän päähän verikokeiden tuloksista.

Kotona Taisto Terrieri oli rauhallinen, kunhan ei joutunut olemaan yksin. Koira söi ja joi normaalisti, leikki, tuli viereen, mutta oli ehkä aavistuksen normaalia hitaampi liikkeissään.

Vein rappumme ilmoitustaululle anteeksipyyntö viestin naapureille, kerroin etsiväni ratkaisua haukkumiseen. Palkkasin hoitajat aamuiksi, puin koiralle feromonipannan, lisäsin RescueRemedy tippoja juomaveteen, rauhoittavaa eteeristä öljyä tyynyn kulmaan, tein ulkoilutakista ja huiveista pesän eteisen lattialle ja jätin kameran päälle.

En usko sitruunapantaan tai muihin ’nopeisiin ratkaisuihin’. Panta olisi saattanut hiljentää haukun, mutta ei poistaa syytä. Halusin tietää miksi käytös oli äkillisesti muuttunut ja korjata sen, en pelkästään haukkua.

Sain onneksemme peruutusajan osteopaatti Maare Kaiperlalle

Maare totesi heti meidät nähdessään Taisto Terrierin selän olevan jumissa. Vajaan tunnin hoidon jälkeen lattialta nousi iloinen, reipas ja liikkuva koira. Syytä selän kipeytymiseen en tiedä. Ehkä Taisto Terrieri liukastui ulkona, ehkä edellisen illan leikki koirakaverin kanssa sai selän kipeytymään, ehkä hän yöllä kolhi itsensä hypätessään sänkyyn ja pois.

Minä helpotuin eroahdistuksen syyn löytymisestä niin, että itkin ja kävin kotiin päästyä suoraan nukkumaan, tyytyväinen koira kainalossa, koko viikon unettomuudet kerralla pois.

Viikossa Taisto Terrierin aamut palautuivat entiselleen ja pärjäämme aamuisin, kuin ennen. Heräämme, käymme aamulenkillä, jonka jälkeen Taisto Terrieri syö, käy nukkumaan kerälle ja kääntää kylkeä, kun minä lähden töihin.

Kävimme kuukauden ja puolen vuoden jälkeen tarkastuskäynnillä osteopaatilla ja kaikki oli hyvin, selkä on edelleen kunnossa. Nykyään käytän Taisto Terrieriä säännöllisesti hierojalla tai osteopaatilla, lenkeillä kannustan koiraa venyttelemään ja jumppaamaan  kiviä, puita ja kantoja vasten ja seuraan tarkemmin koiran liikehdintää ja askellusta.

Jos koirasi käytös äkillisesti muuttuu kannattaa etsiä syy muutokseen. Pelkkä ikävän käytöksen poisto ei paranna koiran oloa, äkillisen käytöksen muutos johtuu aina jostakin, esimerkiksi pelosta tai kivusta.  Hyvät eläinlääkärit, osteopaatit, hierojat, kouluttajat ja hoitajat ovat kullan arvoisia, kun arki niksahtaa raiteiltaan.

Voit seurata koirasi päivää kotona esimerkiksi tämän tai tämän avulla.

 

Mari

 

Koirakyykky vai koiran kyykyttäminen?

Älä kaappaa koiraa ilmaan

Kesän alussa somessa levisi jälleen yksi villitys, joka varmasti aiheutti kurjia hetkiä monelle koiralle. Koirakyykky innosti kaappaamaan isompiakin koiria syliin ja tekemään jalkakyykkyjä. Äkillinen nostaminen vie koiralta kokonaan hallinnan tunteen ja koira voi jopa kokea tilanteen kuten saaliseläin kokee saalistetuksi tulemisen.

Koiran nostamisessahan ei sinällään ole mitään pahaa ja mikä estää vaikka tekemästä (muutamia) kyykkyjä koiran kanssa – jos koiralle on opetettu nostaminen niin että se on rento ja tietää, mitä ollaan tekemässä.  Ehkäpä koiran ottaminen mukaan treeniin voi olla koiralle mukavaa aivojumppaakin. Toteutustapa on keskeistä. Treeni tulisikin tehdä koiran – ei ihmisen- ehdoilla.

Nostaminen ja kantaminen vaativat opettelua

Itselläni on ollut pidemmän aikaa ohjelmassa alkaa opettaa Killelle syliin nostamista. Se voi joskus olla kullan-arvoinen taito. Blogimme keskittyy luonnossa liikkumiseen ja ainakin kaikille koirille, joiden kanssa vaelletaan tai liikutaan paljon luonnossa kannattaa nostetuksi tulemisen taito opettaa. Koira voidaan näin nostaa paikoihin joihin sen voi olla riskaabelia hyppiä tai muuten hankala päästä. Onnettomuustilanteessa on myös hyvä, jos nostaminen ei aiheuta lisäpaniikkia.

Useimmat, varsinkin pienemmät koirat ovat tottuneita sylissä oleilijoita. Pahitteeksi tosin ei ole niillekkään opettaa jotain merkkiä tai muuten tehdä oma aikomus selväksi: nostan sinut pian ylös, olethan valmis? Aika usein nimittäin näkee että koira vain kopsaistaan syliin ilman ennakkovaroitusta. Pientä koiraakin on hyvä kantaa pieteetillä sen selkää varoen.

Jos koiralla on huonoja kokemuksia nostelemisesta vaikkapa pentuna tai jos se ei ole lainkaan tottunut nosteluun, kuten monet rescue-koirat Killen tapaan, voi nostaminen aiheuttaa koiralle voimakkaan paniikin. Emme aluksi ole voineet Killen kanssa luonnollisesti edes harjoitella nostelemista. Vasta kun monenlainen muu käsittely oli mahdollista lisäilin vähitellen arkeen pientä nostelua ja käsien kiertämistä koiran ympärille leikin tai hellittelyn lomassa.  Minusta koira on hyvä totuttaa myös hiukan isompiin otteisiin, jotta se ei kavahda niitä.

Kantaminen avuksi pelkotilanteessa

Killen vanha ikävä pelko pukkasi taas vähän aikaa sitten esille. Aivan Killen ensimmäisinä viikkoina Suomessa naapurimme onnistui totaalisesti peläyttämään Killen rappukäytävässä meidän hissitasanteellamme. Hän ei tietenkään tarkoittanut pahaa, vaan halusi helliä koiraa. Kille meni paniikkiin ja alkoi pelkäämään silmittömästi lattiaa, ikäänkuin lattia olisi niin liukas että jalat luisuvat alta ja hissikuilu jonkinlainen kita joka syö koiria. Aina silloin tällöin, varsinkin jos rappukäytävässä on melua tämä pelko on  uudelleen palannut lievänä, Kille jäykistyy ja kokee, että ei pysy pystyssä lattialla.

 

IMG_4697
Tämä kuva näyttää pahemmalta kuin onkaan. Tässä Kille itse asiassa katsoo levollisesti kun käyn tilaamassa meille hissin ennen nostamista. Toisaalta kuva tuo esiin mittasuhteet ja se miten tuo lattia todella kiiltelee ja miten pelottava ja arvaamaton paikka voi koiran mielestä olla milloin tahansa avautuvine ovineen ja rappukuiluineen.

Pelko uusiutui taas kun yläkerrasta avattiin ovi ja jotakin nostettiin ulos räminllä (samalla tavoin kuin naapurimme tuli aikanaan ulos ovesta matkalaukkujen kanssa)  juuri kun Kille oli puolitiessä hissille. Siihen pysähtyi matka, eikä mikään mahti maailmassa saanut Killeä tuosta kohdasta eteenpäin. Enkä yrittänytkään kuin muutaman kerran, koska käytävään meno peläten olisi monta kertaa päivässä ollut kovin stressaavaa. Kyseessä on pelon syntymisen hetken paikkaan sidonnainen pelkotila: ylöspäin tullessa Kille tepastelee saman kohdan kotiovelle aivan rennosti. Onneksi ainakaan vielä pelko ei ole siis yleistynyt koskemaan koko rappukäytävää.

Kuin sattuman kaupalla olimme nostamistreenissä jo lähes valmiita.  Vain viimeinen silaus eli koiran kantaminen asunnossa ja olimme valmiit! Ilokseni Kille oli aivan rento kannettaessa ja mielestäni ulos lähtemiseen liittyvä nostaminen on sen mielestä motivoivaa- pääseehän se palkinnoksi ulos! Aion nyt kantaa koiraa jonkin aikaa ja sitten lähdemme taas rakentamaan käytävällä kulkua turvalliseksi. Ehkäpä pyydän avuksi koirakouluttajan , koska haaste tuntuu itselle aika isolta.

Miten me opettelimme nostamisen ja kantamisen?

Pidemmän aikaa harjoittelimme koiraa lukien rintakehään koskettamista ja käsien kiertämistä koiran takajalkojen ympärille. Lisäsin pikkuhiljaa painetta kosketukseen ja koskettelin välillä reippamminkin – tietysti koiran ehdoilla.

Nostossa tarvittavien vaiheiden harjoittelun aloitimme suosikkilelulla palkiten – sen kiskominen on Killen lempileikki. Nostin Killeä rintakehän alta ensin vain kohottaen, sitten puoli senttiä ja sitten yhä enemmän ja aina niin että nostosta sai palkinnoksi ihanaa papukaijalelun kiskomista.

Sitten siirryin jo palkitsemaan nameilla, niin että nostin ensin etupäätä ja lopulta takapäänkin mukaan ja ensin vain vähän irti maasta ja sitten yhä enemmän ja enemmän ilman ja lopulta kokonaan ylös. Jossain kohtaa lisäsin myös kehotesanan. Ja aivan lopuksi siis kävelimme asunnossa niin, että kannoin Killeä ja kehuin aivan valtavasti.

Seuraavat asiat ovat minusta vielä huomionarvoisia:  Ainakin isompaa koiraa kannattaa pidellä niin vaaka-asennossa kuin pystyy- tämä on oma ajatukseni ja voin olla väärässä, mutta kannattaa mielestäni varoa koira selän vääntymistä takakenoon. Pieniäkin koiria pidetään usein aika pystyssä.

Koiraa kannattaa kantaa niin vähän kuin mahdollista – ison koiran sisuskaluja kantaminen puristaa aika lailla.

Yhtä tärkeää kuin nostaminen on alas laskeminen – hosuva alaslasku voi pilata koko prosessin. Koiran on oltava varma että se saa kaikki neljä tassuaan turvallisesti maahan.

Huolehdi myös omasta selästäsi  – nosta ja laske rauhallisesti kyykyssä. Älä kumarru.

Tsemppiä kaikenlaisiin treeneihin!

 

IMG_4689
Lenkin jälkeen suoraan petiin! Muistakaa te treenaajatkin levätä! 🙂

 

 

 

 

Metsään!

 

IMG_4846On torstai ja iltalenkin jälkeinen hetki. Kaivan rinkan esiin lattialle Taiston haisteltavaksi.

Koira nuuhkii rinkkaa, siinä tuoksuvat varmasti monet yhteiset seikkailumme, ne, joita minä muistelen kuvien avulla. Nuotion savu, hellepäivän hiki, mäntymetsä, meren suola…

Nostan lattialle vaatepinon, Taiston pitkän hihnan, retkijuomakupin, vesilelun… Nyt koira jo aavistaa, tämä tarkoittaa uutta seikkailua! Silmä tarkkana jokaista liikettäni seurataan, jokainen rinkkaan laittamani tavara nuuhkitaan. Kyllä! Me molemmat lähdemme matkaan!

Rinkka on pakattu ja saa odottaa valmiina seuraavaan päivään.

Perjantaina töiden jälkeen haen kotoa koiran ja rinkan. Kävelemme rauhallisesti kohti asemaa, nousemme linja-autoon. Taisto tutkii sylistä maisemaa, ehkä pohtii minne olemme matkalla.. lopulta nukahtaa syliin.

Kun saavumme tutulle pysäkille koira on jo haistanut hetkeä ennen määränpään. Tänne! Pian nyt! Ulos!!

Nostan rinkan selkään, astumme metsäpolulle, Taisto ei tiedä kumpaa tekisi, nuuhkisi tuoksuja vai ottaisi juoksuaskeleita, molempia ei voi tehdä kerralla.

Astelemme metsään, olemme perillä!

 

Taiston retkivarusteet

-valjaat ja pitkä liina

-makuualusta

-makuupussi, jos yötä ulkona

-juomavettä ja juomakippo

-ravitsevaa hyvää ruokaa ja taukoeväät

-ensiapuvälineet

-pyyhe

-aurinkorasva ja hyttyskarkoitteet, myrkyttömät, tarvittaessa

-uimalelu

Kesäistä ulkoagilityä herkulla höysettynä :-)

Ihanaa Heinäkuuta!

Tässä pari ideaa miten käyttää maksapasteijaa ihan vain jumpan vuoksi ja kun haluaa piristää lenkkejä. Tämä myös parantaa suhdettanne 🙂

Sillankaide sopii pienille koirille mikäli niillä on hyvä tasapaino. Varovaisesti siis, kuulostelee ja seuraa omaa koiraasi.

Minulla oli ja on yleensä aina mukana maksapasteijatuubi ja/tai tonnikalapasteija (muutkin käy) nämä ovat helppoja, ei sotke takkia kun taskussa, menee myös kädessä jos ei ole taskuja näin kesällä. Kun korkki on kiinni ei tuoksu leiju kokoajan nenässä.

Mieti eri korkeuksia koiran mukaan. Koira saa hyvää vatsan puolen venytystä (alin video), tasapainoilua, etsimistä, kaivamista, takajalkojen käyttöä, kaulan venytystä jne. mitä vaan ikinä keksit!

Käytä pasteijaa vain vähän, pikkurillin kynnen verran.

  • kiviin
  • kantoihin
  • lampputolppiin
  • kaiteisiin
  • puunkoloihin
  • kaatuneisiin puunrunkoihin
  • rappusiin
  • paikkoihin jotka koiran mielestä vähän on ehkä pelottavia tai jännittäviä

Muista vesi mukaan !ruokaa puunkolossaRetkieväät

 

Ihanaa Heinäkuuta ❤           terkuin Taru & Mini

 

Koiran kaverit

2015-05-24 09.25.13.jpg

Taisto Terrierillä on omat ihmis-ja koiraystävänsä. Pentuna Taisto Terrieri kävi koirien päiväkodissa ja kerran kävellessämme kadulla koira tervehti nuorta naista  ja tämä koiraani. Kävi ilmi, että olimme kohdanneet koirapäiväkodin hoitajan ja molemmat olivat innoissaan toistensa kohtaamisesta minun seisoessa hölmistyneenä vieressä.

On tärkeää, että koiralla on kavereita, mutta myös ystävyyden laatu on tärkeää. Koirien tulee leikkiä tasavertaisina, molemmilla/kaikilla tulee olla mukavaa ja koiran pitää voida myös halutessaan vetäytyä omaan rauhaan. Myös leikkitapa on hyvä huomioida, toiset koirat painivat, toiset pitävät kilpajuoksusta, toiset riekkuvat ympärillä… seuraa koiraasi ja mieti minkälainen koirakaveri koirasi on.

Taisto Terrieri rakastaa kilpajuoksua! Mutta pelkää helposti laumoja. Joten yhden tai kahden tutun juoksijakaverin kanssa vietetty hetki koirapuistossa on sopiva.

Koiran on hyvä saada leikkiä vapaana ilman hihnaa ja koirapuisto on hyvä ja turvallinen aidattu kohtauspaikka, mutta suhtaudu vieraisiin koiriin lievällä varauksella.

Kannattaa ensin opetella tuntemaan oma koira, tarkkailla sen jälkeen vierasta koiraa ja jos vaikuttaa siltä, että  koirat voisivat viihtyä  keskenään kysyä vielä toisen koiranomistajan mielipide. Sen jälkeenkin  koiria on syytä tarkkailla. Jos kummassakaan on pienintäkään merkkiä epävarmuudesta, pelosta, agressiivisuudesta tai muusta ’ei-stressittömästä’-käytöksestä koirat on syytä erottaa ja keksiä oman koiran kanssa mieluisaa muuta puuhaa.

Koirien suuri kokoero voi myös olla ongelma. Vaikka molemmat koirat ovat mukavia ja viihtyvät keskenään voi iso koira vahingossa leikin tiimellyksessä satuttaa pienempää. Kun Taisto Terrieri oli pentu annoin hänen leikkiä saman ikäisen isomman pennun kanssa. Leikki sujui hyvin, mutta pienempi terrieri jäi vahingossa jalkoihin, eikä Taisto Terrieri ole sen päivän jälkeen sulattanut kyseistä rotua lähellään. Typerä virhe, jonka olisin voinut välttää kieltämällä leikin.

Me suosimme siis koirapuistoja vain tuttujen koirien kanssa. Lopulta koirien leikkihetket ovat varsin lyhyitä, eikä aina tarvitse leikkiäkään. Välillä koirat istuvat rintarinnan puiston laidalla ja ihmettelevät yhdessä ohikulkijoita. Taisto Terrieri ja Mini Mäyräkoira eivät yleensä leiki, mutta käymme yhteisillä lenkeillä,  jolloin koirat kulkevat tasatahtia ja selvästi viihtyvät toistensa seurassa.

Taisto Terrierillä on myös koirakaveri Kaapo, joka kuvassa. Kaapo ja Taisto ovat tunteneet pennuista asti ja ovat samanikäisiä. Koirat pääsevät lähes viikottain yhteiselle lenkille, jossa haistelevat kilpaa huumaavia tuoksuja. Ja nauttivat toistensa seurasta ilman kummempaa ohjelmaa tai leikkiä.

Taisto Terrierillä ei tällä hetkellä ole muun lajin eläinkavereita, ikävä kyllä. Hevosia, lehmiä ja lampaita käymme ihmettelemässä aina, kun on tilaisuus. Muiden lajien kanssa ystävystyminen on koirakohtaista ja riippuu niin koiran luonteesta, pentuiän sosiaalistamisesta, kuin rodustakin. Ja aina tietysti ihmisen viitseliäisyydestä. Huolella tehty tutustuttaminen on ystävyyden perusta.

Yksi helppo tapa aloittaa koirien tutustuminen toisiinsa on lelujen vaihto. Eli eläimet eivät näe tai kohtaa toisiaan, mutta saavat nuuskittavaksi toisen lelun. Tämä on myös oivaa virikkeistämistä! Sadepäivän varalle on hyvä jemmata vaikka työkaverin koiran lelu. Koirien ei ehkä ole koskaan tarve kohdata, mutta vieraalla lelulla leikki on hyvää vaihtelua koiran arkeen.

Entä ne ihmiskaverit? Niitäkin on hyvä olla! Koiralle tekee hyvää tutustua myös perheen ulkopuolisiin ihmisiin ja kokea hyviä leikkihetkiä heidän kanssa. Luota tuttuihin, mutta samalla kerro koirastasi kaikki oleellinen, älä oleta, että vieras tuntee koirasi tai että ajattelette automaattisesti koirista samalla tavalla.

Ja aivan kuten ihmisillä aina ei koirillakaan ole hyvä päivä. Välillä toinen koira-tai ihmiskaveri on ärsyttävä ja silloin on parempi viedä koira yksin rauhalliselle kävelylle ja antaa koiran rentoutua haistelemalla mieleisiä tuoksuja polkujen varsilta, sosiaalinen ehtii olla seuraavanakin päivänä.

Mari

 

 

Virike pitää virkeänä

 

Virike on jotakin, jolla ihminen pyrkii korvaamaan seuralaiseläimen luontaisen tarpeen etsiä ruokaa. Samalla eläin pääsee ratkomaan ruuan hakuun liittyviä haasteita, joiden selvittämisestä odottaa ruokapalkkio. Näin käy, kun koira esimerkiksi nousee puuta vasten, haistelee makupalan sijainnin kaarnanraosta ja nappaa herkun suuhunsa tai kun se onnistuu saamaan suuhunsa nauhassa roikkuvan nakinpalan. Virikkeiden parissa vietetty aika on koiralle varsinaista laatuaikaa ja hemmottelua – silkkaa nautintoa!

Virikkeet ovat tietenkin myös kaikkea mikä aistein vastaanotetaan: tuoksut, tuntemukset, näyt, maut, äänet. Tavallisesta ruuasta saa virikkeen niinkin helposti kuin lisäämällä ruuan joukkoon hitusen jotain uutta makua, ja makupalojakin kannattaa vaihdella tästä syystä. Itse annan Killen myös aina haistella vaikkapa yrttejä ja mausteita, joita olen käsittelemässä ja tutkia erilaiset tavarat, varsinkin sellaiset, jotka tuon kotiin.

IMG_8765 (2)
Ja näin kiinnostavalle tuoksuva juttu viedään pois asunnosta?

Erittäin virikkeellistä on myös uuden tutkiminen eläimen omilla ehdoilla. Anna Killen usein valita erilaisia tutkimiskohteita lenkkiemme varrella ja erityisen mielenkiintoisia ovat monet julkiset rakennukset, niiden raput, luiskat, roskisalueet ja rakennuksen kivijalka ovat todella kiinnostavia. Näissä paikoissa on paljon ihmisten ja eläinten tahattomasti tai tahallisesti jättämiä tuoksuja.

On varsin mainiota, että viime vuosina virikkeiden lisääminen osaksi lemmikkien, pienimuotoisesti pidettävien kotieläinten ja eläintarhojen eläinten arkea on todella saanut tuulta alleen. Arvioisin, että myös kotieläintilat ja hevostallit ovat uuden edessä: enää ei riitä, että saa harrastaa eläimen kanssa tai esitellään eri eläinlajeja tai eläimillä on enemmän tilaa kuin tuotantoeläimillä; asiakkaiden vaatimukset kasvavat ja he haluavat nähdä miten yrittäjä on virikkeistänyt vaikkapa kanojen, kanien ja ponien arkea.  Samalla virikkeiden tekeminen tuo mahtavia hetkiä lasten eläinleirille ja yrittäjä voi myös rakentaa kokonaisia koirien tai kotikanalan kanojen virikekursseja.

Virikkeitä Pinterestissä.

Virike- ja aktivointivinkkejä eläimille – facebook-ryhmä

On hienoa, että jo todella moni tekee perusruokinnasta koiran kannalta mielekkäämpää: ruuan saa etsiä sen sijaan että se hotkaistaan astiasta.

Lisäksi arjessa voi keksiä monenmoisia virikkeitä helposti saatavilla olevista materiaaleista ja nameista.  Kun herkkuja piilottelee, niitä menee vähemmän, eikä huolta lihomisesta ole. Kille ainakin tuntuu nauttivan, kun löytää pienen pieniä herkkumuruja – se vaatii kuonoa ja taitoa!

Kokosin tähän alle kuvina virikkeitä, joita Killelle tein sen ensimmäisen noin puolen vuoden ajan Suomen tulon jälkeen. Valitsin sellaisia kuvia, joissa virike on toteutettu ilman sen kummempia ostamisia, materiaalilla, jota löytyy joka kodista. WC-hylsyn, munakennon ja maitopurkin jätin laittamatta – ne ovat jo kaikille niin tuttuja.  Sittemmin virikkeet ovat muuttuneet meille niin normaaliksi osaksi arkea, ettei niitä ole enää edes tullut kuvattua. Tämän jutun kansikuvassa Kille on saanut kasan leluja, joilla useampi vieras koira on leikkinyt. Lelujen vaihtaminen on virike, jonka harvoin muistaa!

Virikkeitä ei mielestäni tarvitse keksiä ainakaan koiralle ylettömästi ja koko ajan. Jos eläin saa riittävästi mielekästä liikuntaa ja sillä on välillä lajikumppanin seuraa, muutama virike viikossa riittää arjen ruuan etsimisen lisäksi. Kerran kuussa voi toteuttaa vaikka jäljen. Kovalla pakkasella, helteellä tai sadesäällä virikkeet ja niiden lisäksi aktivointi auttavat paikkaamaan liikunnan tarvetta.

Muistathan olla itse paikalla valvomassa virikkeistämishetkeä varmuuden vuoksi. 🙂

P.S. Vinkki; kirjoita toteuttamiasi virikkeitä ylös. Kiireisessä arjessa ja väsyneenä moni hyvä virikeidea unohtuu ja listasta niitä on mukava bongata.

IMG_0265 (2)
Pahvilaatikko on aina pop.
IMG_0329 (2)
Mustikoiden maistelua.

 

Herkut vedessä on Killen suosikki. Aluksi kannattaa laittaa herkut matalaan veteen.

 

IMG_0361 (2)
Näkymät ulos – ihanaa!
IMG_0676 (2)
Ihan perusjuttu, eli ruokanappulat siroteltu lattialle. (tässä kylppäriin, samalla kylppäri tuli kivaksi paikaksi.) Sittemmin Kille on syönyt korkeammalta, aluksi en vain hahmottanut, että lattiatasolta syöminen on sille hankalaa.

 

IMG_0447 (2)
Herkkuja piilossa erilaisissa laatikoissa ja materiaaleissa.
IMG_0695 (2)
Ulkoilman haistelun mahdollistaminen ikkunanraosta on varmasti kaikkein helpoin virike.
IMG_0528 (2)
Jäde maistuu aina! Meillä kalaliemi on erityisen maistuvaa.
IMG_0922 (2)
Paperinkeräykseen menossa ollut kirja hyödynnettiin ekaksi piilottelemalla herkkuja lehtien väliin. Se oli niin motivoivaa, että piti hankkia lisää poistokirjoja.

 

IMG_1054 (2)
Simppeli pikavirike: pyykkiin menossa oleva pyyhe laatikossa. Pyyhkeen sisälle on helpoo myös eri tavoin laskostaa herkkuja piiloon.

 

IMG_1059
Haastetta herkkuihin vedessä.

 

IMG_1175 (2)
Tästä tuli hetkeksi meidän suursuosikki. Lääketuubit ovat usein pienessä pahvipakkauksessa. Piilotin kuivan kukkamulla sekaan pahvipakkausia, joissa herkkuja. Puuhaa riitti. Huom: turvetta ei saa mennä lattiakaivoon!

 

IMG_1177 (2)
Viimeisessä kuvassa ruuan etsintää lenkkipolun varrelta.