Puututko kiusaamiseen?

Olin työpäivän jälkeen kävelemässä kotiin, kun vastaani käveli aikuinen nainen isohkon selkeästi aran rescue koiran kera. Koirasta näki miten hän pälyili naista hihnan toisessa päässä ja samalla yritti olla mahdollisimman pieni ja huomaamaton. Nainen nyppi hihnaa ja toisella kädellä repi koiran korvaa. Minun oli aivan pakko puuttua tilanteeseen ja sain osakseni huutoa, sadattelua ja koira kunnon nykäisyn hihnasta.

Olisiko ollut parempi, etten olisi puuttunut tilanteeseen?

Itse olen sitä mieltä, että kiusaamiseen tulee puuttua aina omaa tai oman/vieraan koiran hyvinvointia vaarantamatta.

Jos näet tuntemattoman kohtelevan kaltoin eläintä kadulla ja ihminen vaikuttaa siltä, että häntä voi puhutella kannattaa kokeilla ihan reipasta tervehtimistä ja ihmisen huomion siirtämistä pois eläimestä. Ei siis kannata heti tuohtuneena paheksua tilannetta, vaikka mieli tekisikin, vaan pyrkiä keskeyttämään tilanne ja näin saada pahoinpitely loppumaan. Jos ihmiseen saa kontaktin kaikki tilanteessa saavat hengähtää ja tilanne voi laueta jo sillä.

Jos ihminen on vastaanottavainen, kuten vaikka lauma lapsia siilin perässä, voi seuraavaksi yrittää selittää rauhallisesti miten eläimiä ei ikinä, missään tilanteessa saa kiusata. Tai kurjalle koiranomistajalle voi vinkata paikallisen koirakoulun palveluja, jos tämä on liikaa voi kehua koiraa, koiran ulkonäköä. Jututtamalla voi myös vaivihkaa urkkia missä koirakko asuu. Tiedosta on hyötyä, jos tilanne on niin vakava, että asiasta pitää ilmoittaa eteenpäin.

Kuitenkaan ikinä ei pidä vaarantaa omaa tai varsinkaan oman koiran terveyttä. Kannattaa muistaa, että oma koira lukee meidän omistajien tunteita ja saattaa napata pelon tai kiukun hyvinkin helposti. Jos kiusaava ihminen on sekava, päihtynyt tai harhainen on aina parasta ilmoittaa viranomaisille mahdollisimman tarkat tiedot tapahtumapaikasta ja osallisista. Vaikka juuri tällä kertaa asiaan ei ehdittäisi puuttua voi tulleista ilmoituksista olla jossain vaiheessa hyötyä, jos ihminen on toistuvasti väkivaltainen.

Minkäänlaista kiusaamista ei tule hyväksyä myöskään koulutusryhmissä. On ehkä vielä vaikeampaa puuttua kiusaamiseen, jos sitä esiintyy omassa treeni-tai opiskeluryhmässä. Ryhmän paine ja pelko ohjaajaa kohtaan saattaa tuntua harteilla, mutta kun asettuu kiusatun asemaan on helpompi ymmärtää miksi asiaan tulee puuttua.

Usein helpointa on ottaa asia avoimesti puheeksi kaikkien kuullen ilman syyttelyä tai kiukkua. On palvelus kaikille, niin ihmisille, kuin eläimille, että koulutus tapahtuu iloisessa, avoimessa ja kaikille miellyttävässä ilmapiirissä. Jos tilannetta on mahdoton korjata on parasta valita toinen kouluttaja, älä anna aikaa ja rahaa epäpätevälle toimijalle.

Jokaisen meidän tulee olla eläinten puolella omien kykyjemme mukaan. Jos olet kyyninen ja mietit miten yhden ihmisen panoksella on mitään hyötyä maailman ongelmia vastaan, niin suosittelen tätä kirjaa. Meistä jokainen voi muuttaa maailmaa paremmaksi.

Jos näet eläinten kaltoinkohtelua ole tarpeen mukaan yhteydessä poliisiin, eläinsuojeluviranomaiseen tai SEYn eläinsuojeluneuvojaan.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s