Keskity hyvään, myös koirassasi

Kesällä olin retkellä ystäväni ja meidän molempien koirien kera metsässä. Mäntymetsä tuoksui, aurinko siivilöityi puiden oksien lomitse, polku nousi toisinaan kalliolle ja sitten taas sukelsi tiheään metsään. Koirien nenät tuhisivat ja maailmassa oli kaikki hyvin. Pysähdyimme juomatauolle isolle kivelle ja ystäväni totesi muistavansa tämän retken aina. Kaikki on niin täydellistä ja kaunista, hän totesi ja olin samaa mieltä.

Suurimmalle osalle meitä ihmisiä luonto toimii rentouttajana, hartiat laskevat, hengitys tasaantuu, on helpompi olla ja nähdä. Murheet unohtuvat, mieli rauhoittuu. Luonnossa liikkuessa tuuletamme niin pään, kuin kehon. 

Päivittäinen ulkoilu koiran kanssa voi näin olla myös oiva läsnäoloharjoitus. Useinhan kuljemme koiran perässä ulkona ajatusten ollessa kotitöissä, kauppalistassa tai seuraavan viikon työkiireissä. Käännetään välillä ajatus toisin.

Kokeile nähdä ja kokea ulkoilu uusin silmin. Me turrumme helposti tuttuun ympäristöön, kuljemme laput silmillä näkemättä kotikulman puita, kiviä ja kallioita.  Näe ympäristö väreinä, muotoina ja tuoksuina. Koe lähiluonto.

Samoin omaan koiraan turtuu. Varsinkin, jos koiran kanssa on murheita näkee koirassa helposti vain ongelmia, harmia ja mielipahaa. Voit aloittaa nukkuvan koiran ihmettelystä. Siitä miltä koira oikeasti näyttää. Älä mieti kaipaako turkki harjausta, kynnet leikkaamista, vaan keskity tämän elävän olennon olemukseen. Näe koirasi, kuin kohtaisitte ensimmäistä kertaa. Ihastele tassuja, turkin kiiltoa, pituutta, kiharuutta, näe koirasi olemus ja kauneus. Ole kiitollinen siitä, että juuri tämä koira on mukana juuri tässä kohtaa elämääsi ja saatte seikkailla yhdessä. Ja ehkä oppia kärsivällisyyttä siinä sivussa.

Tämän jälkeen koe maailma koirasi kanssa. Minulle yksi kesän parhaista hetkistä oli, kun olin kaksin Taisto Terrierin kanssa telttaretkellä Helsingin edustan saarella. Olimme uineet meressä koko päivän ja illan koittaessa söimme eväät auringon lämmittämällä kalliolla. Päivästä ja ruuasta raukea koira kiipesi syliini ja yhdessä ihastelimme merta ja horisontissa siintävän kaupungin siluettia. Hetkessä kaikki oli täydellistä. 

Lämmin kallio, laineiden liplatus, meren tuoksu, upea värishow taivaalla, maailman täydellisin koira sylissä kaikki oli hyvin ja juuri niin kuin pitää. Tähän hetkeen palaan, kun tarvitsen voimaa. Kun terrieri kierähtää ulostekasaan polun varrella, metro tökkii tai roskispussi hajoaa pihalle. 

Tsemppiä sadepäivään!

20190720_213214

 

 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s