Koira harrastaa

Kun ilmassa tuntuu syksyn ensimmäiset enteet ja lomien jälkeinen arki alkaa olla jälleen hallussa on aika pohtia koiran arkea. Jos aikana ennen koiria selasin syksyisin työväenopiston kurssitarjontaa niin nykyisin luen läpi lähiseudun koirakoulujen kurssitarjonnan.

Koiran kanssa ei ole pakko harrastaa mitään, koirat rakastavat rutiineja ja arkea, mutta harrastamalla jotakin pienesti  saa lisää virtaa koiran ja  itsensä arkeen sekä keskinäiseen suhteeseen.

Sana koirakoulu on minusta turhan latautunut, kuulostaa, kuin puuha olisi todella vakavaa ja tavoitteellista. Itse pitäisin enemmän esimerkiksi sanasta koirakerho. Kouluun mennään oppimaan ja suorittamaan, kerhoon viihtymään ja oivaltamaan yhdessä. Ja toki koiraharrastus saa olla tavoitteellista, eikä tavoitteet aina ole pahasta, mutta yhteinen harrastus saa olla myös hauskaa iloista puuhaa.

Meille syksyn kurssi on irtiotto arjesta, mukavaa sosiaalista toimintaa, Taisto Terrieri ja minä pääsemme molemmat ohjatusti oppimaan ja oivaltamaan uutta ja ennen kaikkea puuhaamaan yhdessä. Onko parempaa, kuin että joku muu keksii kerran viikossa yhteistä puuhaa, ohjaa, korjaa ja opastaa ja lopputulemana kotiin tallustaa tyytyväinen koira ja omistaja. Todella usein olemme yhdessä kävelleet kotiin läpi pimenevän kaupungin molemmat onnesta ja ilosta soikeina onnistuneen kerhoillan jäljiltä.

Kun tavallinen kotikoira pääsee kerran viikossa harrastamaan sopivaan pieneen ryhmään, puuha on rentoa ja hauskaa, koira pääsee toteuttamaan itseään ja ratkomaan haasteita ja onnistumaan yhdessä oman ihmisensä kanssa saattaa arkikin olla huomattavasti sujuvampaa. Meillä esimerkiksi kyky rauhoittua, odottaa ja malttaa on enemmän kohdillaan, kun harrastuksissa joutuu odottamaan omaa vuoroa ja pitämään taukoja.

Sen oikean ja sopivan koulun ja harrastuksen valintaan kannattaa käyttää aikaa. Harrastuksen pitää olla molemmille hauskaa, stressitöntä ja onnistunutta yhdessäoloa. Olen itse vuosia sitten erehtynyt koirakursseille, joista minä tulin kotiin itkien ja koira stressaantuneena hermokimppuna. Kummallakaan ei ollut kivaa ja arjesta tuli selviytymistä kurssipäivien välillä. Onneksi lopulta rohkenin olla aikuinen ja jättäytyä harrastuksesta pois.

Hyvässä koirakoulussa ryhmäkoot ovat pieniä, vetäjä pätevä alan ammattilainen, hän on myös tasapuolisesti kiinnostunut jokaisesta asiakkaasta ja osaa ohjata jokaista koirakkoa yksilönä. Koirat saavat olla koiria, kipua tai pelottelua ei käytetä koulutuskeinona, taukoja on tarpeeksi ja jokaisella koiralla on oma turvallinen tilansa.

Jos ajatus koirakoulusta on hiukan pelottava omaa kynnystä innostua voi madaltaa esimerkiksi koirien peli-illalla. Ilta kuuluu jo monien koulujen valikoimaan ja on ihan huippu. Illan idea on, että koirakot pelaavat yksin, omassa tilassaan erilaisia koirien älypelejä. Ihmisen ei siis tarvitse pelätä koulumaisuutta, omaa onnistumista tai koiran pärjäämistä. Samalla kun seuraa oman koiran kykyä ratkaista ongelmia ja ratkoa erilaisia pelejä oppii hurjasti koirastaan, saa vinkkiä sopiviin virikkeisiin kotiin ja voi rauhassa tutustua ohjaajan tapaan toimia. Eikä peli-ilta sido pidempään kurssiin.

Meillä vielä pohditaan olisiko sopiva kurssi tälle syksylle vanha tuttu Nosework, joka on Taisto Terrierin suosikki nenätyön ansiosta, vai kokeilemmeko uutta ja menemme Do as I do-kurssille kokeilemaan miten matkimalla oppiminen sujuu innokkaalta terrieriltä.

Valitsen minkä tahansa kurssin tiedän jo innostuksen, joka herää, kun terrieri huomaa repun täyttyvän herkuista ja palkkioleluista ja yhteinen harrastus alkaa jälleen.