Nuuskumatto on jo monelle tuttu, mutta entä nuuskukukka? Idea on sama, kuin matossa. Kukkaan saa kätkettyä koiran etsittäväksi nameja ja tuoksuja. Etsiminen, löytäminen ja syöminen rauhoittavat koiraa, antavat mielekästä puuhaa ja koira saa olla koira. Nuuskukukka on helppo ottaa mukaan kylään, puistoon, treenipaikalle, minne vain, missä koiran on hyvä saada puuhaa ja rauhoittua.
Tarvikkeet:
- kierrätyskankaita, esim. Vanha lakana ja farkut. Parhaiten kukkaan soveltuvat puuvillakankaat, fleece varisuttaa mikromuovihiukkasia, eikä näin sovellu leluihin
- ompelulankaa
- ompelukone
- pari nuppineulaa
- kynä
- sakset, harkkosaksilla voit leikata terälehtiin kauniin, rispaamattoman reunan, jos sellaiset löytyvät kotoa
- mallit ympyröille, esim. Kahvikuppi ja lautanen
Kukan pohja Pohjakankaan on hyvä olla hiukan jämäkämpää kangasta, esimerkiksi farkkua, jotta kukka pysyy ryhdikkäänä. Piirrä kankaaseen niin iso ympyrä, kun toivot kukan olevan, esimerkiksi ruokalautasen avulla. Leikkaa ympyrä kankaasta ja jos kangas on kovin purkautuvaa voit käyttää harkkosaksia tai huolitella kankaan reunan ompelukoneen siksak-ompeleella. Mitä isompi kukan pohja on sitä enemmän tarvitset terälehtiä.
Terälehdet Taittele ohuempi puuvillakangas kaksin-tai nelinkertaisesti ja piirrä päällimmäiseen kangaskerrokseen pienempiä ympyröitä, esimerkiksi kahvikupin avulla. Leikkaa ympyrät. Mitä isompaa ympyrää käytät sitä ”syvemmälle” kukkaan namit uppoavat.
Taisto Terrierin nuuskukukan halkaisija on 22cm, terälehden halkaisija noin 8cm ja niitä on kukassa noin 300kpl. Pohjan koko määrittelee kukan koon. Terälehtien kokoa muuttamalla määrittelet kukan syvyyden ja terälehtien määrällä kukan tiiviyden.
Ompelu Terälehti kerrallaan pidä kiinni kankaan keskeltä ja asettele kangas ”kimpuksi”.
Aseta muutama terälehti pohjan reunalle nuppineulojen avulla. Terälehden keskusta kohti pohjan keskustaa.
Ompele koneen suoralla ompeleella terälehdet pohjaan. Itse asetin työn niin, että koneen paininjalan ulkoreuna seurasi pohjan ulkoreunaa ja ompelin terälehdet kiinni kärjestä. Mitä tiiviimmin asetat terälehtiä sitä tiiviimpi kukasta tulee. Kun olet ommellut ensimmäisen kierroksen jatka ompelua spiraalina aina lisäten terälehden yksitellen pohjaan, kunnes olet ommellut koko pohjan täyteen.
Kun olet ommellut spiraalina terälehdet kukan keskelle asti tee edestakaisommel ja leikkaa kaikki langanpätkät pois. Pöyhi kukka muotoonsa.
Täytä nuuskukukka kuivaherkuilla ja kutsu koira paikalle tutkimaan uutta lelua. Kankaista riippuen nuuskukukka on konepestävä. Muista aina tarkkailla koirasi leikkiä ja lelujen kuntoa.