Mitä koiran tulee osata?

Kun kotiin tulee koira koiranomistaja päättää, tietoisesti tai tiedostamatta, mitä koiran tulee osata. Koiran kanssa saatetaan mennä koirakouluun, aloittaa harrastus tai koira saa juosta ulkona säännöistä liiemmin piittaamatta.

Jotkin asiat olisi kuitenkin jokaisen koiran hyvä hallita:

  • koira kulkee kauniisti hihnassa ja myös ohittaa vastaantulijat liikoja reagoimatta
  • koira tulee varmasti ja iloisesti luokse kutsuttaessa
  • koira ei syö maasta luvattomia herkkuja (myrkkyjä, purkkaa, nenäliinoja)
  • koira osaa liikkua portaissa ja erilaiset pinnat tassujen alla ovat ainakin siedettäviä
  • koira osaa matkustaa autossa ja/tai julkisissa kulkuneuvoissa
  • koira sallii käsittelyn, kynsien leikkuun, korvien ja suun tutkimisen, myös vierailta ihmisiltä
  • koira päästää omistajansa ihmisvieraat kotiin ylireagoimatta
  • koira osaa rauhoittua ja odottaa
  • koira antaa pukea valjaat tai pannan, tässä omistajan vastuulla on katsoa, että välineet eivät satuta koiraa, ovat oikean kokoiset ja pukemiseen totutellaan koiran tahtiin
  • koira on sisäsiisti

 

Jokaisessa perheessä on toki omat sääntönsä, mutta kaikilla perheenjäsenillä, myös eläimillä, tulee olla turvallinen olo kotona ja elon sopuisaa. Jos koira asuu kaupungissa haukkumista saattaa olla syytä hillitä, maalla taas pihalla pysyminen saattaa kuulua perustaitoihin.

koulutus 3

Välillä koirille opetetaan täysin omituisia asioita, kuten, että koiralta otetaan ruoka pois kesken syömisen. Koiran on ehdottaman hyvä osata jättää rauhaan ulkona ojasta löytyvä lihapulla, mutta miksi koira ei saisi ruokarauhaa omassa kodissa? Tai mikä on tilanne, jossa taitoa tarvitaan? Miten usein tulee kotona vastaan tilanne, että koira ruuan saatuaan joutuisi luopumaan siitä kotona, sisällä? Pahimmillaan koira saattaa alkaa hotkia tai vahtia ruokaa, jos epäilee ihmisen tulevan ottamaan kupin pois. Sen sijaan, että koira oppii, että ruuan voi menettää kannattaa koiralle opettaa luvan kysyminen tai jätä-sana ulkoa löytyvien ”herkkujen” osalta.

Kun mietit mitä taitoja oman koiran on syytä osata kannattaa muitakin vanhoja oppeja kyseenalaistaa. Jos et keksi, missä taitoa tarvitaan mieti onko se teille tarpeellinen. Toisaalta, vaikka koiran ei nyt juuri tarvitse olla yksin kotona aina voi tulla vastaan tilanne, jossa koira joutuu odottamaan omistajaansa muutaman tunnin. Yritä siis nähdä koiran oppiminen ja opettaminen laajemmin. Mitä taitoja teidän perheessä koiralla on hyvä olla?

Sitten on erikseen aktivointitemput. Hyvään koiranelämään kuuluu tarpeeksi virikkeistystä, koiramaista puuhaa, mutta myös ongelmanratkaisua ja puuhaa aivonystyröille. Nämä tehtävät voivat olla helppoja taitoja, joille ei varsinaisesti ole käyttöä arjessa, mutta niiden yhdessä opettelu on hauskaa molemmille. Temppuja kannattaa listata muistiin sadepäivän varalle, tai kun koira joutuu olemaan vähällä liikunnalla esimerkiksi leikkauksen jälkeen.

Koiralle voi opettaa vaikka:

  • sormien tunnistamisen, koira siis tökkää kuonolla nimettyä sormea
  • valojen sytyttämisen tai sammuttamisen
  • värierottelua
  • omien lelujen siivoamista lattialta koriin
  • avainten tai muiden tavaroiden etsintää
  • ihmisen jalkojen lomassa pujottelua

Mitkä tahansa taidot haluat oman koirasi osaavan, muista aina, että sinä omistajana olet vastuussa koirastasi ja siitä, että koirasi pärjää meidän ihmisten välillä omituisessa maailmassa.  Kaiken oppimisen tulee myös olla koiralle mieluisaa ja palkitsevaa, eikä pelon tai kivun tuottaminen koiralle koskaan kuulu koulutukseen. Me ihmiset luomme tilaisuuden koiralle oppia ja onnistua.

koulutus 2

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s