Kille-koirani kanssa pähkäilin pitkään herkkujen kanssa. Se ei tuntunut olevan niistä juuri lainkaan kiinnostunut. Tylsistä tylsin juttu oli joku nakinpala, jota tungin Killen kuonon eteen. Luin ohjeita siitä, miten myös koiran eteen maahan voi vaikka heittää kourallisen nameja toisen koiran tullessa vastaan ja miten tosi hyvällä herkulla voi opettaa koiran ohittamaan nätisti. Ei onnistunut!
Yritin vaihtaa namit myös leluihin, joista koetin tehdä superkiinnostavia ja haluttavia – niillä sai leikkiä ihanaa vetoleikkiä vain ihan pikkuisen aikaa joskus sisällä ja ne piilotettiin nopasti takaisin kaapin kätköihin. No sama juttu, ulkona lelu ei kiinnostanut ollenkaan. Siellähän on monta kertaa mielenkiintoisempia asioita, kuten toisten koirien tuoksut, ehkä jopa juoksut ja toiset koirat itsessään sekä mielettömät, tuoreet riistanhajut tai puolikesyt urbaanioravat ja varislinnut.
Lopulta keksin ratkaisuksi tehdä nameista ”saaliita”! Liitin herkkuihin jahtaamisen tyydytyksen ja liikkeen nautinnon. Nameista tuli heti monta kertaa arvokkaampia koiran kiinnostushierarkiassa! Käytän siis kehusanaa ’je’, ja siitä palkkioksi saa herkun vaikkapa heitettynä maahan.
Tässä muutama tosi helppo tapa:
Heitä nami matalla liikkeellä maahan, niin että koira näkee namin lentävän ja pääsee jahtaamaan sitä ja lopulta myös tavoittamaan sen. Killellä heittely on saanut aikaan myös sen että se on motivoitunut etsimään namia pidempään. Aiemmin kun vain tiputin namin maahan se ei oikein jaksanut nuuskia sen perään.
Omat suunnanvaihdot ja takaperin juokseminen välillä lisäävät koiran keskittymistä palkan tavoitteluun.
Monelle koiralle heitellään nameja niin, että ne nappaavat ne suoraan ilmasta – tätä voi hyödyntää myös palkkaamisessa, sillä se on useimmiten koirasta tosi kivaa. Meillä on tähän erikseen kehotesana ’nakkaa’. Siitä Kille tietää, että heitän namin ilmaan ja se osaa tavoitella sitä.
Lisäksi voi opettaa koiralle jonkin hauskan, dynaamisen toiminnon. Meillä Killen kanssa sujuu aika hyvin ulkona jo käsi-kehote, jolloin Kille käy koskettamassa ojennettua kämmentä ja saa siitä palkaksi namin heiton. Toiminta voi olla mitä tahansa muutakin, kunhan se on aluksi niin helppoa, että koira jaksaa keskittyä siihen.
Koiran voi saada kiinnostumaan itsestään myös näin: Vie nami koiran kuonon eteen, mutta liikuta namikättä ja pidä vaikka jotain maiskuttavaa ääntä samalla, kun koira tavoittelee namia. Lisää liikettä ja kestoa ja vaihtele suuntaa. Oleellista on etei koira kyllästy tavoittelemiseen, eli anna aluksi herkku nopeasti ja lisää tavoitetta vähitellen.

Namin heittelyissä, kehumisessa ja omassa liikkumisessa kannattaa kiinnittää huomiota koiran mielentilaan – koira saattaa innostua ja kiihtyä omistajan nopeista liikkeistä paljonkin. Ja heittely ja jahtaaminenhan on sellaisenaan kiihdyttävää. Aina siis tunnustellen, että koira pysyy levollisena, sillä palkatessa palkkaa aina myös mielentilaa.
Lisäksi kannattaa olla tarkka namien heittelyssä – nami ei saa mennä sellaisen paikkaan, jossa koira liukastuu tai joka on jollain tavoin liian haastava tai maassa on jotain terävää jne.
Näillä keinoin meillä ovat alkaneet sujua muiden koirien ja luonnoneläintenkin ohitukset. Varmasti syvennämme näitä ja keksimme vielä vaikka mitä hauskoja leikkejä ja namipelejä ulos. On huippuhienoa nähdä koiran motivaatio ja innostus ja kokea niitä aivan parhaita hetkiä, kun Kille selvästi valitsee meidän namileikkimme riippumatta siitä mitä muualla tapahtuu!
p.S. Koirakoulu Vision sivuilla oli idea viikonpäivänameista – siis että namit jakaisikin etukäteen niin, että jokaiselle päivälle olisi eri namit. Tätä ajattelin kokeilla myös, tällä hetkellä vaihtelen nameja jatkuvasti ilman mitään järjestelmää. Vaikka viisi eri namskumakupäivää viikossa ja välillä yllärinä joku eikoisherkku lisäisi varmasti myös namien arvoa.
Reetta