Tänään satoi räntää, harmaata. Juuri se perustylsä, kaikkien inhoama sää lähteä mihinkään. Sentään viikonloppu, niin voi päivällä mennä ulkoilemaan.
Tiellä on märkää, kiviä, karheaa, kylmää…ehkä jopa suolaa….tiessä ei ole niin kivoja hajuja…autot metelöi…kura roiskuu….vain asfalttia….mustaa…kävelen hartiat kyyryssä…Mini menee korvat ”supussa” ja silmät viiruina. Se on ikään kuin sitä mieltä että mennään nyt tässä sitten kun ei kerran muutakaan jostain syystä tarjota. Se ei haistele, ei tutki, ei yksinkertaisesti tee mitään koiramaista. Koirien facebook ja alueuutiset jää tutkimatta. Sitä paitsi, kun maavara on 10 cm niin masu kastuu kurasta ihan eri tavalla, jotkut pitkäsääriset lajitoverit ei ehkä ymmärrä tätä seikkaa…
Mini ehdottaa pian polkua joka veisi metsään. Se pysähtyy, katsoo polkua ja sitten minua? mennään tuonne? Itsepintaisesti kävelen vaan eteenpäin. Havahdun ajatukseen, kuinka tyhmä oikeastaan olenkaan. Ääääh, tottakai se ehdottaa polkua !! Olemmehan metsässä muutoinkin todella paljon, mitä väliä säällä on!? Fiksu koira. Metsässä tuuli ei tunnu niin paljon (tosin tuo maastonakki on kaiketi aina tuulen alapuolella… ) eikä myöskään sade tunnu niin paljoa. Tassujen alla on paljon mukavampia, pehmeitä asioita. Sammalta, jäkälää, lehtiä jne. Päästän Minin irti, näin molempien on helpompi itse valita mistä ja miten haluaa kulkea. Se on välittömästi kuin eri koira verrattuna tiellä kävelyyn. .
Nyt se menee korvat pystyssä ja koko olemus muuttui parissa sekunnissa. Miniä ei metsässä sää haittaa. Siellä pompitaan risujen, kiven ja oksien yli ihan intona. Se tekee spurtteja sinne ja tänne. Hajuja on märässäkin metsässä, nenä nuuhkii tarkasti. Mennään jyrkännettä ylöspäin, mielestäni on liukasta….no eipä tunnu haittaavaan ainakaan Miniä. Mini on ylhäällä paljon ennen minua, odottelee ja tarkistaa että kai se oma ihminenkin sieltä tulee. Alkaa olemaan pieni hiki, siis minulla. Enpä ole säätä harmitellut sen jälkeen kun tultiin polulle ja metsään. Oikeastaan kiva raitis ilma ja erinomaista liikuntaa. Sadehan tekee hyvää hipiälle 🙂 Joten jatkamme ulkoilua metsässä ja poluilla, ylös ja alas, jännittäviä hajuja on tarjolla! Yhden puunrungon kohdalla tehdään maksapasteija taiteilua, se onkin jo vakiojuttu ulkoilun yhteydessä ( ehkä jotkut lukijat ovat tämän huomanneetkin). Mini osaa sopivan tai tutun puunrungon kohdalla jo edottaa tätä juttua.
Ollaan jo tulossa kotiin päin. Molemmat ovat tyytyväisiä. Koiralle varmasti kiva ja reipas lenkki ihanassa metsässä. Itse sain raittiin ilman annoksen, liikuntaa ja hyvän mielen. Lämmin suihku tassuille, luu ja päiväunille.
Minä, tylsä ihminen olisin kävellyt pakollisen kierroksen harmaudessa tietä pitkin. Onneksi Mini ehdotti jotain ihan muuta ❤ se on ennenkin yllättänyt minut.
Kannattaa kuunnella ja tarkkailla näitä otuksia, he voivat olla monesti paljon meitä ihmisiä fiksumpia. Jos vain mahdollista, suostu ehdotukseen, mene perässä ja katso mitä tapahtuu. Kyllä ne tietää!
Taru & Mini
Räntäsateessa en tänään kuvannut, alla olevat videot on eri päivältä, samat paikat.
Metsä tuntuu tassuissa varmasti mukavammalta kuin kylmä, märkä, karhea asfaltti.
Alla video meidän perusjutusta ulkona: maksapasteijaa kantoihin ja runkoihin. Suosittelen lämpimästi ulkoiluohjelmistoon 🙂
Lisää vinkkejä ulkona virikkeistämisestä on tässä heinäkuisessa artikkelissa Ulkoagilityä herkuilla höystettynä
Lopuksi ansaitut yhteiset päikkärit ❤
Koiran Luonto 