Voiko koiran hiilijalanjälkeä millään tavoin pienentää? Olen yrittänyt kirjoittaa itselleni listaksi väittämiä, jotka huomioimalla voisin vaikuttaa yhteiseen hiilijalanjälkeemme. Olen onnistunut ekohankkeessamme ainakin joltain osin. Erityisesti lihan suhteen olen yhä alkutekijöissä. Mutta pikkuhiljaa petrailen. Se voisi olla hyvä metodi muutenkin; ottaa vaikka yksi kokonaisuus kerrallaan ja miettiä miten sitä voisi arjessa muuttaa aina astetta ekologisemmaksi?
Vaikka yksilö voi vaikuttaa todella paljon arjen valinnoilla, on muistettava että yrityksillä tulisi olla myös vastuu tuotteen eettisyydestä, laadusta ja ekologisuudesta. Yhteiskunnan tulisi mielestäni rajoittaa halvan työvoiman maissa tehtyjen epäeettisten tavaroiden massiivista hyökyä ja vaikka pakkausmateriaalien käyttöä. Kaikki ei siis ole yksilön vastuulla.
Koska lista on pitkä, julkaisen tekstin kahdessa osassa. Tekstissä mainitut yritykset eivät ole millään lailla tukeneet blogia.
- Liha
Luonnonkala, joka ei ole uhanalaista, olisi erinomaista ruokaa koirille.
Kotimainen riistaliha ja hevosen liha sekä pientilan lampaanliha ovat ekologisempia kuin kotimainen naudan ja sianliha.
Lähiliha suoraan tuottajalta tai pienteurastamolta on erittäin ekologinen vaihtoehto.
Kotimainen valmisruoka kotimaisista aineksista on ekologisempaa kuin Euroopasta ja Kanadasta tuotu ruoka.

Sisäelimet lisäävät teurastetun eläimen ruhonosien käyttöä tiettyyn mittaan asti.
Keittämällä liha kevyesti ja noudattamalla todella hyvää keittiöhygieniaa voi torjua ihmisille ja eläimille yhteisiä antibioteille vastuskykyisiä bakteereja, joiden yleistyminen on todella suuri terveysuhka.
Raakaruokien yleistyminen saattaa vain lisätä lihantuotantoa kuten koko koiranruokateollisuus. Toisaalta laadukas kotimaista alkuperää oleva raakaruoka on parempi vaihtoehto kuin vaikkapa ulkomailta tuotu tuntematonta alkuperää oleva koiraruoka.
Mitä suuremmissa pakkauksissa ruokaa ostaa, sitä vähemmän tulee jätettä. Herkkuhyllyyn voi ottaa mukaan oman pussin.
Nameja voi mahdollisuuksien mukaan tehdä itse ja ainakin suosia kotimaisista raakaaineista tehtyjä herkkuja.
Kotimainen RAUH! tekee puruluita ja herkkuja kotimaisista raaka-aineista ilman lisäaineita, mitä se sitten tarkkoittaakaan. Heillä on valikoimissa myös hirvipuruluu.
On pystyttävä kohtaamaan se tosiasia, että oman eläimen ruokkiminen toisen eläimen lihalla lisää kärsimyksen määrää maailmassa. Tässä artikkelissa on pohdittu lihan eettisyyttä.

- Tarvikkeet
Vanha viisaus: osta mahdollisimman laadukkaita tuotteita pitkän käyttöiän takaamiseksi ja huolehdi tuotteista hyvin, pätee myös koiratarvikkeisiin.
Kannattaa miettiä harkiten mitä koiranomistajan peruspakettiin kuuluu: Harja, kynsisakset, valjaat, remmi ja juomakippo. Lista jatkuu helposti loputtomiin. Ehkä tuohon voisi vielä lisätä laadukkaan huomiovalon pimeällä.
Ruokakipon voi korvata virikkeistämällä kaiken ruuan. Itse olen kuitenkin sortunut ostamaan kaksikin slowfeeding- kippoa.
Sampoita ja muita kemikaaleja kannattaa vältellä viimeiseen asti. Koira ei juuri pesua kaipaa. Pelkkä vesipesu riittää lähes aina huuhtomaan pahatkin liat.
Makuualustan ja pedin voi tehdä itse kierrätysmateriaaleista. Huom! itse tekemiseen tarvitaan työkaluja ja meidän pitäisi päästä pois siitä ajattelusta, että jokaisessa taloudessa on samat porakoneet ja sahat.

Kotimaiset koiratarvikkeet tuovat työtä Suomeen ja ovat usein muutenkin paremman valvonnan piirissä. Kind -kulhot on valmistettu Suomessa. Osa kotimaisista, kuten vaikkapa Hurtta teettää tuotteensa halpatuotantomaissa tai ainakaan sivuilta ei käy ilmi missä tuotteet tehdään. Tuotteesta voi kukin tarkistaa alkuperämaan.
Jos suosii kotimaista pienyrittäjää, valjaiden, pantojen ja remmien kanssa kannattaa varmistaa, että ne on todella ommeltu teollisuusompelukoneilla. Valjaat eivät saa ratketa kriittisessä tilanteessa.

Nahkaiset remmit ovat lähes ikuisia, mutta ne eivät anna koiralle samalla tavalla vapautta liikkua kuin löysä ja kevyt, pitkä remmi antaa. Nahka ei myöskään ole eettisin vaihtoehto.
Olisikohan kotimainen hamppukuitu mahdollisuus remmien kohdalla? Earthdogin tuotteet tulevat Yhdysvalloista, kotimainen vaihtoehtokin kelpaisi.
Tämä Häntä Heilumaan-koirakoulun artikkeli voi auttaa valitsemaan oikeat tarvikkeet, ettei tule hukkaostoksia.
Ota oma ostoskassi myös koirakauppaan!
- Asusteet
Paksuturkkinen koira ei tarvitse mitään asusteita. Sellainen rotu kannattaisi siis valita. Toisaalta sille voi tulla ostettua viilentäviä asusteita, jotka eivät ole erityisen ekologisia.
Asusteissa minimalismi on hyvä periaate. Ohuempiturkkiset koirat tarvitsevat periaatteessa talvitakin ja sadetakin, osa myös ulkoilupukuja, joissa on jalat peittävät lahkeet. Osa koirista tarvitsee kylmällä tossut. Koirat eivät seuraa muotia, joten niille riittää sama vaate vuodesta toiseen, kunhan se toteuttaa tarkoituksensa.
Koirien vaatteissa saattaa olla vettä hylkiviä pinnoitteita, jotka voivat olla ympäristölle vaarallisia.
Asusteet voi teetättää pienyrittäjillä. Killen takit on tehnyt yksityisyrittäjä kierrätyskankaista.

Vältä fleeseä materiaalina! On tutkittu, että yhden fleece-vaatteen kertapesu vapauttaa 1900 mikrokuituhitusta, joista osa päätyy vesistöön vedenpuhdistamoista huolimatta.
Myös asusteisiin toivoisi yrityksiltä ekologisia materiaalivaihtoehtoja: hamppua, villaa jne.
Kierrätä ja lahjoita käyttämättömät asusteet eteenpäin. Esimerkiksi Kulkurit ry: lle voi lahjoittaa tavaroita kirppismyyntiin.
- Lelut
Koiranleluteollisuus on räjähtänyt järjettömyyksiin viime vuosina. Lelut tehdään halpatuotantomaissa, kenelläkään ei tunnu olevan tietoa työntekijöiden oloista ja leluissa olevista kemikaaleista. Lelut ja niiden täyte on muovia sisältävää keinokuitua ja niiden sisälläkin on monenlaisia muoviosia.
Koirakaupassa voi kysellä ekologisten lelujen perään, jos niitä ei tunnu hyllystä löytyvän.
Leluja ei kannata ostaa ostamisen vuoksi. Kun on selvillä millaista leluista koira pitää voi hankkia vain sellaisia.
Suosikkilelu voi syntyä itse tehden vanhoista tennispalloista, farkuista, teepaidasta, huovasta.
Osa kauppojenkin leluista on kestävämpiä kuin toiset.
Leluja voi pitää kierrossa, niin että koiralla on kerralla vain muutama lelu ja piilossa olevat lelut keräävät viehätysvoimaa.
Virikkeistäminen ja luun syönti ovat myös hyvää ajanvietettä leluilla leikkimisen sijaan.
Leluja voi vaihtaa kaverikoiran kanssa, kunhan huolehtii, että taudit tai loiset eivät leviä.

Becothings markkinoi itseään myrkyttömien ja ekologisten lelujen tekijänä ja yrityksen leluja on alkanut tulla jonkin verran Suomenkin markkinoille. Loop on kotimainen yritys, joka tuontijuutista tekee Suomessa käsityönä myrkyttömiä leluja. Muitakin ekolelujen valmistajia on, mutta tarkkana saa olla, ekologisuus on välillä bluffia.
Palkkiolelut ovat oma osa-alueensa ja niissäkin kannattaa muistaa kestävyys ja kotimaisuus.
Suomeen toivottavasti syntyy paljon lisää ekologisten lelujen valmistajia.
Jatkuu… 🙂
Reetta
Ihan tosi hyvä teksti! Mä olen koirien varusteissa pyrkinyt minimalismiin ja mulla on paljon käytettyä tavaraa 🙂 Pompan sadetakin oli ehkä hintsusti turha ostos alennuksista, eivät ole vielä olleet käytössä. Sadetakeille tuli kuitenkin tarve retkellä, jolloin koirat kastuivat sateessa niin pahasti, etteivät päässeet telttaan. Jatkossa on siis takit. Pompan tuotannosta olen pitänyt erityisesti, itsellä ei ole välineitä/materiaaleja ommella isojen koirien varusteita itse 😀
Ruokapuolta olen kovasti miettinyt, nyt vaihdoin nappulan tuohon Häme ruokaan. Nappulaa kuluu meillä kovin vähän, joten sisällön suhteen nappula on ”ihansama”, mutta kotimaisuus ehdottomasti tärkeää! Lihat tilaan kennelrehulta, possun olen jättänyt kokonaan pois listoiltamme. Välillä on ollut kimppatilauksia lähitilan possuun ja lampaaseen, lammastilauksiin aion osallistua jatkossakkin 🙂 Sukulaisilta saadaan kalaa jne. Ihanne olisi, että ruuan pystyisi tuottamaan/pyytämään koirillekin itse, mutta siihen ei ole toistaiseksi resurssia. Eikä vain kahden koiran kohdalla ehkä järkeäkään, sillä loppuviimein ruokakulutus on aika pieni.
TykkääTykkää
Joo, kuullostaa superhyvältä ja niin samanlaisia pohdintoja itsellänikin. Mietin koko ajan, että kun jokin yksi asia on hyvällä mallilla – kiten vaikka just toi kotimaisuus – voi olla itseensä tyytyväinen, että jees, jees mä onnistuin! Ja sitten, ilman sen kummempia stressejä taas miettiä seuraavaa asiaa. Kille – siis mun koira on niin ohutturkkinen, että sadetakki ja talvitakki ovat välttämättömät – mutta se että ne on tehnyt yksityisyrittäjä – nainen tuottaa mulle suurta iloa. Meille meni taasen ruuat hieman uusiksi, kun Killellä kokeillaan joskos kuituruoka rauhoittaisi anaalirauhasia. Eli nyt taas sitten mennään royal caninella. No tälle ei voi mitään, koiran terveys edellä. Terkkuja sun koirille! ❤
TykkääTykkää