”Mitä tiedät koirasi kyvystä lukea ihmisen elekieltä? Entä tiedätkö miten hyvä koirasi on ratkaisemaan ongelmia tai millainen itsehillintä sillä on? Onko koirasi niiden 30% joukossa, jotka pystyvät loogiseen päättelyyn? ”
No tietenkin halusin tietää edellä mainitut asiat omasta koirasta 🙂 Minua on aina kiinnostanut eläinten käyttäytyminen, joten tässä oivallinen mahdollisuus siihen vieläpä asiantuntijan opastuksella. Niinpä varasin testiajan. Me kaikki tämän blogin kirjoittajat ja koirat olemme käyneet testissä.
Testissä omistaja toimii ikään kuin ”apuhenkilönä” ja auttaa testin vetäjää. Mitään paineita osaamisesta ei kannata kasata itselleen tai koiralle.Ei ole oikeaa tai väärää. Testitila on yksi huone joka on tarkoitukseen sopivan rauhallinen. Katariina antaa hyvät, selkeät ohjeet siitä mitä tehdään ja kuinka omistajan tulee toimia. Oli mielenkiintoista seurata miten oma koira toimii eri tehtäväosioissa. Erityisen kiinnostavaa mielestäni oli seurata kuinka tarkkaan oma koira seuraa vieraan ihmisen signaaleja? Äärimmäisen mielenkiintoista! Testin aikana havainnoin paljon sellaista mikä ei vaikuta varsinaisesti testin tuloksiin vaan siihen mitkä asiat ovat opittuja (olen itse vahvistanut joitain koiran toimintoja).
Testissä saa hyvin tietoa siitä minkä tyyppistä (koti)treeniä on hyvä jatkossa harjoittaa, koiran vahvuudet ja kehitettävät kohteet aukenee uudella tavalla.
Testi kestää noin 1,5 h välissä on yksi tauko. Mini jaksoi hyvin tuon ajan, ei ollut yhtään niin väsynyt testin lopussa kuin etukäteen ajattelin (aliarvioin siis turhaan koirani jaksamista ja keskittymistä, opin taas jotain ). Hän on myös erittäin ruokamotivoitunut ja oli hyvin aktiivisesti mukana testin eri osissa. Jotain koomisiakin tilanteita testissä tuli eteen 🙂 Olin tietenkin ylpeä monessakin kohtaa tuosta pikku putkilosta! Mini on kuitenkin vielä tosi nuori.
Miten taitava pikkuotus ❤
Tuloksia voi verrata saman rodun muihin yksilöihin sekä kaikkiin rotuihin. Omistaja saa testin jälkeen tarkan raportin kaikista osa-alueista ja niitä on verrattu samaan rotuun ja kaikkien testattujen keskiarvoon.
Alla on osa Katariina Tiiran raportista.
KOKONAISARVIO TESTIN PERUSTEELLA
Mini on aluksi varautunut vierasta testaajaa kohtaan, eikä ole suuremmin halukas tutustumaan uuteen tilaan. Epäluulo hellittää testin myötä, eikä sen vieraan ihmisen pelko haittaa tekemistä. Mini on hyvin motivoitunut kaikkeen tekemiseen ja selkeästi nauttii siitä. Minillä on myös itsehillintä ja se keskittyy hyvin. Mini lukee hyvin ihmisen eleitä, parhaiten kahta viimeistä osiota (kädellä ristiin ja katseella vihjausta). Mini tyypillisesti aina ensin pyytää apua omistajalta – opittu tapa ratkaista tehtäviä. Kun kukaan ei auta, niin Mini alkaa itse ratkaista tehtäviä (V-aita ja mahdoton tehtävä). Ministä löytyy hyvinkin itsenäistä työskentelijää, mikäli sitä ei heti auteta. Minille looginen päättely on liian vaikea, mutta sillä on erinomainen muisti – se saa kaikki oikein. Myös sosiaalisen oppimisen tehtävä on Minille helppo, ja se lähtee matkimaan ihmisen toimintaa vaikka sitä pelottaa. Ministä löytyy selkeästi pieni harrastuskoira – se nauttii tekemisestä, ja voittaa monesti pelkonsa, ja sen kannattaa antaa itse ratkoa ongelmia, koska se osaa kyllä.
Meidän muistiosio (koska tämä meni niin loistavasti) :
Jos kiinnostuit aiheesta niin käy lukemassa lisää :
https://smartdog.fi/smartdog-testit