Äkillinen eroahdistus

2015-03-08 15.42.11

Pentuna Taisto Terrieri opetteli pienin askelin yksinolon taidon. Eikä sen kanssa ikinä olekaan ollut mitään ongelmaa. Kunnes.

Koitti minusta täysin tavallinen talvinen arkiaamu. Rutiinit olivat samat kuin aina. Suljin ulko-oven ja hämmästyksekseni Taisto Terrieri alkoi haukkua oven toisella puolen. Olin niin ihmeissäni, että kesti hetken ymmärtää mistä on kyse. Palasin kotiin, kävimme uudelleen aamun rutiinit läpi, lähdin töihin ja kuuntelin kännykän kautta miten koira haukkui kotona.

Pohdin mitä tehdä. Vaihtoehtoja oli mielestäni kaksi, joko Taisto Terrieri oli pelästynyt kotona jotain niin, ettei uskaltanut kotiin jäädä tai syynä oli äkillinen kipu.

Illalla eläinlääkäri tutki, otti kokeita, lohdutti. Pyysin erikseen tutkimaan selän, edellisestä Taisto Terrierin hierojakäynnistä oli aikaa ja olin jo suunnitellut ajan varaamista. Selkä oli eläinlääkärin mukaan kunnossa ja sain vinkin feromonipannasta ja soittoajan muutaman päivän päähän verikokeiden tuloksista.

Kotona Taisto Terrieri oli rauhallinen, kunhan ei joutunut olemaan yksin. Koira söi ja joi normaalisti, leikki, tuli viereen, mutta oli ehkä aavistuksen normaalia hitaampi liikkeissään.

Vein rappumme ilmoitustaululle anteeksipyyntö viestin naapureille, kerroin etsiväni ratkaisua haukkumiseen. Palkkasin hoitajat aamuiksi, puin koiralle feromonipannan, lisäsin RescueRemedy tippoja juomaveteen, rauhoittavaa eteeristä öljyä tyynyn kulmaan, tein ulkoilutakista ja huiveista pesän eteisen lattialle ja jätin kameran päälle.

En usko sitruunapantaan tai muihin ’nopeisiin ratkaisuihin’. Panta olisi saattanut hiljentää haukun, mutta ei poistaa syytä. Halusin tietää miksi käytös oli äkillisesti muuttunut ja korjata sen, en pelkästään haukkua.

Sain onneksemme peruutusajan osteopaatti Maare Kaiperlalle

Maare totesi heti meidät nähdessään Taisto Terrierin selän olevan jumissa. Vajaan tunnin hoidon jälkeen lattialta nousi iloinen, reipas ja liikkuva koira. Syytä selän kipeytymiseen en tiedä. Ehkä Taisto Terrieri liukastui ulkona, ehkä edellisen illan leikki koirakaverin kanssa sai selän kipeytymään, ehkä hän yöllä kolhi itsensä hypätessään sänkyyn ja pois.

Minä helpotuin eroahdistuksen syyn löytymisestä niin, että itkin ja kävin kotiin päästyä suoraan nukkumaan, tyytyväinen koira kainalossa, koko viikon unettomuudet kerralla pois.

Viikossa Taisto Terrierin aamut palautuivat entiselleen ja pärjäämme aamuisin, kuin ennen. Heräämme, käymme aamulenkillä, jonka jälkeen Taisto Terrieri syö, käy nukkumaan kerälle ja kääntää kylkeä, kun minä lähden töihin.

Kävimme kuukauden ja puolen vuoden jälkeen tarkastuskäynnillä osteopaatilla ja kaikki oli hyvin, selkä on edelleen kunnossa. Nykyään käytän Taisto Terrieriä säännöllisesti hierojalla tai osteopaatilla, lenkeillä kannustan koiraa venyttelemään ja jumppaamaan  kiviä, puita ja kantoja vasten ja seuraan tarkemmin koiran liikehdintää ja askellusta.

Jos koirasi käytös äkillisesti muuttuu kannattaa etsiä syy muutokseen. Pelkkä ikävän käytöksen poisto ei paranna koiran oloa, äkillisen käytöksen muutos johtuu aina jostakin, esimerkiksi pelosta tai kivusta.  Hyvät eläinlääkärit, osteopaatit, hierojat, kouluttajat ja hoitajat ovat kullan arvoisia, kun arki niksahtaa raiteiltaan.

Voit seurata koirasi päivää kotona esimerkiksi tämän tai tämän avulla.

 

Mari

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

The Science Dog

By Linda P. Case

eläinlääkintää ja elämänlaatua

Eläinlääkärin mietteitä eläimistä ja niiden elämästä

Eläinkoulutus

Koulutus, virikkeet, hyvinvointi, käyttäytyminen

Häntä heilumaan

Koirista, käyttäytymisestä, koulutuksesta, hyvinvoinnista.

Pikku Kekkosen tarinoita

Aussiherrat Kekkonen ja Väinämöinen arjen aarreaittaa penkomassa

%d bloggers like this: