Ihana toukokuinen ilma! Valoisaa, kuivaa ja luonnossa havaittavissa hiirenkorvia. Tänään mennään rannan kautta metsään. Mikäs sen parempaa. Raitista ilmaa.
Kurvailemme autolla lähellä olevan pienen venesataman rantaan. Vinkuna kopassa kertoo että meri on haistettu ja tämä paikka tietää sitä että saa nuuhkia ranta-alueen vapaana! Jee, päästän partaprinsessan irti. Se viipottaa aina ensin betonilaiturille ja nuuhkii sen samassa järjestyksessä, kaikki nurkat. Minin etu ja takapää menee eri askellajia kun se on innoissaan. Pitkä selkä on ikään kuin silta, etujalat ravaa nenän vauhdin mukaan ja takapää tekee laukanvaihtoja 🙂 se on koomisen näköistä menoa.
Tulen perässä ja tarkkailen sen menoa. Se painelee terhakkaana jo rantaviivaa pitkin, siellä niitä omituisia isoja lintuja kelluu. Välillä se katsoo mua ikään kuin varmistaakseen että tulinkohan mä sieltä autosta. Joo tuolla mamma onkin. Jee, juoksen tuonne vanhan aallonmurtajan päähän… niin täysillä kun kymmenen sentin säärillä pääsen! Alkupurkaus suoritettu, huh nyt voi jo vähän rauhoittua 🙂
Meidän salainen ase silloin kun ollaan vapaana on maksapasteijatuubi. Miten kätevä tuote! Etenkin matalan koiran kanssa jos haluat ojentaa käden alas ja antaa suoraan tuubista palkkion. Mutta, sitä voi laittaa kiviin, kantoihin, koloihin, puunrunkoihin, mihin vaan. Mulla on niitä aina jääkaapissa, myös tonnikalapasteija käy neidin makuhermoille erittäin hyvin.
Vapaana ollessa tiedostan myös kokoajan että jänis, orava, kettu, peura, tai mikä tahansa villieläin voittaa minut ja maksapasteijan sadasosasekunnissa jos jälki on tuore tai se eläin on näkösällä. Pyrin unohtamaan tämän, se on enemmän minun päässä, pelkään että Mini ei löydä jäljestykseltään takaisin tai jotain muuta ikävää sattuu. Koitan aina seurata sen mieltä, siitä näkee kyllä jos metsästäjä alkaa hiipiä esiin.
Jatkamme metsään, tänään on hiljaista, ei ketään missään. Vapaus jatkuu.
Mini liikkuu huomattavasti enemmän ja monipuolisemmalla tavalla kuin olleessaan hihnassa kiinni (tietenkin). Luontoagility on erinomaista liikuntaa molemmille. Tämä metsä on hyvin kumpuileva, joten siellä saa tehdä töitä ja tarkkailla minne tassunsa laittaa. On kivikkoa, polkua, kaadettuja puunrunkoja, kalliota, pieniä lampia jne.
Mini ei ole missään vaiheessa lähdössä mihinkään kovin kauas, pyörii siinä 20 m säteellä omia hommiaan. Jos vaihdan suuntaa se on kuin varjo heti mukana. Välillä menen piiloon puun taakse tai tutkimme isoa louhikkoa yhdessä joka tuli eteen kallion takaa. Koen samaa fiilistä kuin lapsena kun leikittiin viisikkoa ympäriinsä. Tuon pikkuveijarin kanssa me täällä mennään. Kaksistaan. Välillä se ikään kuin näyttää että täällä on jotain, kato, tuolla kolossa. Tai joku lintu rapisee puun latvassa. Sitten tuumaillaan yhdessä, mikä kumma siellä on. Se on kokoajan sillai hassusti korvat hörössä vaikka luppakorvat onkin. Laitan maksapasteijaa välillä eri paikkoihin , se on meidän keskinäinen leikki. Samalla myös venyttää esim. masua puunrunkoa pitkin tai tasapainoilla kaatunut puunrunko läpi. Myös silloin jos vaihdan suuntaa ja Mini tulee niin se saa palkkion. Näin se seuraa minua…… tai ainakin maksapasteijaa.
En vaihtaisi näitä ihania seikkailuja mihinkään. Koska me ollaan me, minä ja mun mäyräkoira.
Kyllä, ”mäyräkoiran kanssa elämä on laiffii ” ❤
Tässä meidän perusvarustus 🙂
Videoita retkeltä:
Koiran Luonto 