Lähiluonto on koiran stressinpoistaja

Vaeltaminen upeissa luontokohteissa Killen kanssa on minulle vielä haave. Retki johonkin kansallispuistoon siintelee mielessä ehkä ensi-syksynä.

Koiran monipuolinen ”seikkailuliikunta” taikka lajinmukainen ”elämysliikunta” taikka virikeellinen liikunta ja hyvä kunto on kuitenkin keskeinen osa koiran stressinsietokyvyn kasvattamisessa ja stressistä palautumisessa.  Tutkimukset viittaavat siihen, että mitä monipuolisemmin ja runsaammin koira liikkuu, sitä vähemmän koiralla on ei-toivottua ongelmakäytöstä.  Liikunta korjaa jopa puutteellisesta sosiaalistumisesta johtuvia ongelmia. Näin laadukkaan ja lajinomaisen liikunnan tulisi olla osa koiran päivittäistä arkea.

Itse pyrin ajattelemaan koiran liikkumista aina viikko kerrallaan. Jos olen ymmärtänyt oikein, koiran elämän tulisi säännöllisesti sisältää seuraavanlaista liikuntaa:

Omaehtoista vapaana liikkumista. 

Täysillä juoksemista. 

Leppoisaa, rentoa ravaamista.

Monipuolisessa maastossa, kuten metsässä liikkumista pitkällä liinalla.

Ulkoilun määrä tulisi olla päivittäin 3-4 tuntia.

Ulkoilussa tulisi olla sekä rutiinia, että uuden tutkimista koiran ehdoilla.

Sosiaalista liikuntaa lajikumppanin kanssa.

Jotakin koiran lajinmukaista suosikkitoimintaa, vaikkapa ojanreunan kaivamista.

Lenkkeihin voi vielä lisätä virikkeellisyyttä ruuan etsinnän muodossa.

Liikunnan vastapainoksi tulee pitää palautumisen mahdollistavia lepopäiviä.

Liikunnan laatua parantaa selän puoliväliin ulottuva Y-valjas ja mielellään myös joustopala äkillistä nykäisyä pehmittämässä. 

Aikamoinen paketti!

Loppujen lopuksi tämä on ollut meille yllättävän helppo toteuttaa. Lisäksi monipuoliseen liikkumiseen rutinoituu helposti, eikä tylsä lenkki suoraa kävelytien reunaa seuraten enää innosta. Koiran kanssa moni muu arjen asia helpottuu kun liikunta on oikenalaista ja riittävää. Samalla saan itse aivan riittävän annoksen arkiliikuntaa!

Asumme Raisiossa, joka on maalaismainen pikkukaupunki. Pyrin siihen, että jokaisena päivänä käymme ainakin kerran metsässä.  Raisio on erittäin metsäinen kaupunki!  Täällä sattuu olemaan myös paljon metsälampia, joissa kahlailu ja uiminen on Killelle tosi mieluisaa.

Vaikka jo metsäpolulla kulkeminen on tosi hyvää fysioterapiaa, me myös poikkeamme säännöllisesti polulta. Kiipeämme ylös ja alas vaikeampiakin paikkoja. Tätä kutsun ”päivän poluttomaksi”. Poluttomasti voi kulkea myös puistoissa ja joutomailla ja asuinalueillakin.

Lisäksi pyrin ajattelemaan lenkkejä seuraavasti: Hyvä peruslenkki sisältää erilaisia paikkoja rakennetusta ympäristöstä metsään, ostoskeskuksesta rannalle.  Jotta en fakkiutuisi samoihin lenkkeihin, pyrin joka päivä lähtemään kotipihalta eri suuntiin.

Vapaana voimme olla vain aidatulla alueella. Joka päivä ainakin yksi lenkki suuntautuu niin, että matkan varrella on koirapuisto, jossa voi juoksennella vapaana. Killelle spurtit ovat todella tärkeitä. Koirapuisto on kuitenkin sen verran kiihdyttävä paikka, kaikkine hajuineen, että aina tuo päivittäinen käynti ei sovi vaikka Kille on siis  useimmiten puistossa yksin.  Olen miettinyt muutaman kerran, josko laittaisin jonkun ison aidatun omakotipihan omistajan postilaatikkoon lapun: Saisiko koirani tulla juoksentelemaan pihaanne korvausta vastaan?  Vielä en ole tätä toteuttanut.

Muutaman kerran viikossa on tärkeää löytää uusi paikka, jota tutkia. Se voi olla aivan pienikin alue. Ja kun vaihtelee lenkkien suuntaa muuttuu tuttukin paikka kiinnostavaksi tauon jälkeen. Joskus uuden tutkiminen on helppoa: uuden kadunpätkän bussipysäkille tai jonkin julkisen rakennuksen rappujen eteen pysähtyminen hajuja tutkimaan voi olla koiralle tosi mieluisaa. Toisinaan uusi paikka voi olla vaikka kokonainen teollisuusalue. (vanhat tehdasalueet ovat mahtavia paikkoja!)

Kerran pari viikossa teemme autolla retken jonnekin. Joskus paikka on tuttu, joskus uusi. Se voi olla kaupunki, ranta tai metsä.

Pari päivää leppuuttelemme, että voin varmistua siitä, että koira saa riittävästi lepoa ja lihaskuntokin kasvaa levossa, eikö se niin ole?

Oman paikkakunnan lähiluonto on meille todella lukemattomien seikkailujen lähde: on metsälampia, korkea muinaisvuori, jossa aikanaan ovat palaneet varoitustulet, on kulttuurimaisemaa ja erämaisempaa aluetta, vanhoja peltoja, merenrantaa, jokia, puroja, luontopolkuja, urbaania betoniviidakkoa ja viehättäviä omakotialueita.

Seikkailulenkkeily on myös minulle todella palkitsevaa, sillä kuvittelisin sen tyydyttävän meidän ihmistenkin lajinmukaisia tarpeita luonnossa tutkien ja tarkkaillen liikkumiseesta. Meissä ja koirissa on paljon samaa!