Oli loistava ulkoiluilma, aurinkoinen talvipäivä. Olin Taisto Terrierin kanssa Hangossa viettämässä minilomaa ystävieni asunnolla. Pitkään olin haaveillut aurinkoisista Hangon rannoista, rennosta kävelylenkistä ja yhteisestä seikkailusta Taisto Terrierin kera.
Lähdimme matkaan innokkaina. Pakkasin reppuun kahvin, herkkuja koiralle, istuinalustan ja viltin. Kuljimme uneliaan, vasta heräilevän Hangon läpi kohti valitsemaani rantaa. Taisto Terrieri oli innoissaan seikkailusta, uusista tuoksuista, meren läheisyydestä ja halusi sekä nuuhkia, että merkata jokaikisen ruohonkorren matkan varrella. Minä olin kärsimätön. Me olimme matkalla rannalle! Mennään jo! Seikkailu on siellä, ei täällä!
Loputtoman pitkältä tuntuneen matkan jälkeen pääsimme rannalle. Nuuhkimme molemmat merituulta, ihastelin aurinkoa, tutkimme rannan kiviä.
Taisto Terrieri veti kohti kaatunutta puuta, päästin koiran tutkimaan runkoa. Ja ennenkuin minä ymmärsin oli jo liian myöhäistä. Taisto Terrieri kierähti onnesta soikeana suurimpaan löysään ihmisulostekasaan, minkä olen nähnyt. Koira oli nanosekunnissa kirsusta hännänpäähän ruskean, löysän, löyhkäävän tahman peitossa. Olin räjähtää raivosta! Täydellinen retkipäivä on pilalla! Jätän koiran tähän paikkaan sotkuineen ja kävelen pois! Miksi jonkun ihmisen on täytynyt ripuloida tänne, eikä edes ollut yrittänyt peittää kasaa!
Hengähdettyäni punnitsin vaihtoehdot. Merivesi on liian kylmää koiran uittamiseen, en saa pyyhittyä koiraa puhtaaksi, paras vaihtoehto on antaa lian kuivahtaa turkkiin, kävellä läpi kaupungin ja pestä sotku suihkun alla pois. Eli meillä ei ollut kiire minnekään. Tuulisella rannalla en edes haistanut löyhkää, jos olin tuulen oikealla puolella.
Etsin sopivan kallionkolon, nautin kahvin ihastellen maisemaa, annoin Taisto Terrierin etsiä maastoon piilottelemiani herkkupaloja ja tyhjensin mieleni. Minä olin pilata seikkailumme omalla kärsimättömyydellä, odotuksilla ja suorittamisella. Taisto Terrieri taas eli hetkessä, seikkailu alkoi heti ulko-ovelta, ei vaatinut rantaa, aurinkoa, täydellistä oloa. Uudet tuoksut ja minun seura riitti koiralle, bonuksena tuli vielä tuo uloste, jonka oli löytänyt, ja siinä kieriminen.
Me ihmiset olemme taitavampia elämään menneessä tai tulevassa kuin nykyhetkessä. Me luomme odotuksia täydelliseen treeniin, päivään, matkaan. Suunnittelemme etukäteen, luomme mielikuvia, kun voisimme oppia koiralta, heittäytyä hetkeen.
Mitenkö retkemme jatkui? Vietimme todella upean päivän rannalla. Lopulta kävelimme katseita keräten uudelleen läpi Hangon. Pesin Taisto Terrierin pariin kertaan, pesin valjaat, pesin kylpyhuoneen. Kun lopulta olin valmis kaadin lasiin punaviiniä, sytytin kynttilät ja käperryin sohvalle Taisto Terrieri, puhtaalta tuoksuvana, kainalossa ja lupasin meille molemmille elää enemmän hetkessä, lopettaa turhien odotusten luomisen ja elää seikkailut yhdessä.
Mari
Koiran Luonto 
Jätä kommentti