Syöminen ilman ruokakuppia ?

Totta! Ihanaa kun saa toteuttaa koiramaisia juttuja syömisen yhteydessä 🙂

Aikuinen, terve koira ei tarvitse kuppia, ainakaan jokaisella ruokailulla. Peruskupista suoraan tarjoillut nappulat ja muut mössöt jättävät monta koiralle tarpeellista vaihetta pois. Se saattaa aiheuttaa pitkällä aikavälillä turhautumista. Esimerkiksi pureskelu jää hyvin lyhyeksi tai sitä ei ole ollenkaan. Pureskelu on yksi koiran perustarpeista (tästä tulossa oma juttunsa). Kuppiruokailu saattaa lisätä ahmimista. Saattaa aiheuttaa ilmavaivoja. Ylipäätään vähentää ruokailuun liittyviä rituaaleja jotka koira itse saalistaessaan suorittaisi. Luonnossa ruoka ei tule kuin automaatista, pitää jahdata, saalistaa, kaivaa, tonkia, loikkia, suunnitella, ravistella, repiä, raadella….lopuksi syödään.

Kaupoissa on hyviä vaihtoetoja ruuan vaihtoehtoiseen tarjoiluun mm. ahmijan kupit ja kongit, erilaiset ruokapelit. Ekologisempia vaihtoehtoja ovat kaikki pahvipakkaukset mitä kotoa tulee mm. vanhat joulukalenterin pohjat, talouspaperirullat, tyhjät munakennot, muropaketit, sanomalehdet jne. laita näiden sisään ruokaa, jolloin koira ensin joutuu vähän repimään eli tekemään töitä kunnes ruoka on saatavilla.  Tee vaikka kokonainen kasa erilaisia myttyjä  joiden sisällä on ruokaa. Voit laittaa ruokaa ulos nurmikolle, puun runkoon, piilottaa maahan. Laittaa ruokaa roikkumaan.  Tyhjäksi kalutut ydinluut käyvät hyvin kongista. Näillä konsteilla koiralla on puuhaa ruokailun yhteydessä ja ruokailu kestää pidempään. Ongelmanratkaisu nostaa koiran itsetuntoa. Pidentyneet ruokailut ja luontainen käytös sen ympärillä alentaa koiran stressitasoja.

Jos tämä on koiralle uutta niin aloita pienin askelin. Vaikka tulitikkuaskin sisäosa jossa nami sisällä tai avonainen sanomalehti jonka keskellä nami. Näin on helpompi edetä vaikeampiin tehtäviin. Joillain yksilöillä voi mennä hetki ennen kuin ymmärtävät uuden toimintatavan.

Huomioi aina koiran mielentila, ettei tilanne mene yli (innostuu liikaa, pelästy tms). Siksi on tärkeää aloittaa helposta. Tarkkaile tarvitseeko koira mahdollisesti rohkaisua tai jos taas syö esim. sanomalehdet, aloita materiaaleista jotka ei mene silpuksi. Voit myös laittaa nappulat ulos nurmikolle. Tai kokeile normaalista poikkeavaan aikaan, kun koira on rauhallinen eikä varsinaisesti odota ruokaa.

Kesällä on ihana syödä ulkona, iltalenkin yhteydessä ruokailu ulkona, lämpimällä rantakalliolla…. molemmille 🙂 tai helteellä…… jäädytä joku ihana herkkuruoka pakastimessa ja anna oma jäätelö koiralle.

Yksi erinomainen tapa syödä on laittaa veteen ruokaa (vatiin tms ), anna koiran onkia sieltä, samalla se saa viilennystä ja nestettä. Etenkin kesällä tämä on erinomainen!

Käytä mielikuvitusta, tässä lajissa on taivas rajana.  Muista aina turvallisuus !

Anna koiralle ruokarauha !

Lisää vinkkejä, katso blogin pääsivun viereisestä Pinterest palkista.                                          

Taru ja Mini

Kuvat Karoliina Pertamo

 

 

ruokaa puunkolossa                                                                                Puunkolossa on evästä 🙂

Nakkirata
Leijuvat Nakit 🙂

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Advertisement

2 vastausta artikkeliin “Syöminen ilman ruokakuppia ?

  1. Hyvä juttu, kannustaa minua taas Jymy-berninpentuni aktivoimisessa esim. vedessä syötttäminen. Esimerkkisi mukaan on meillä toimittu Jymyn pentuajoista asti.

    Tykkää

  2. Hei Tarja, kiitos palautteesta 🙂
    Mahtava kuulla että Jymyn kanssa on tehty vastaavia juttuja jo pentuajoista. Aktivoiminen ja virikkeistäminen rohkaisee koiraa ratkaisemaan itse asioita sekä käyttämään eri aisteja ja luontaisia toimintatapoja uusissa tilanteissa. Facebookissa on erinomainen ryhmä : Virike- ja aktivointivinkkejä eläimille, siellä paljon tästä aiheesta ja hyviä vinkkejä.
    Kesällä etenkin juuri tuo vesiruokailu on erinomainen, sitä voi tehdä myös luonnonvesissä mikäli koira on rohkea menemään veteen.

    Mukavaa kesää ja ihania seikkailuja Jymy-Bernin kanssa 🙂
    T. Taru ja Mini

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s